sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kuperkeikan odottelua

Joulu oli ihana, autuas ja riemuisa.

Vuosi vaihtuu tuossa tuokiossa.

Työpäiviä on jäljellä kuusi. Ja kun päiviä täynnä juurikin se kuusi, poistuu myös kotoamme kuusi (olipas nolon ontuva sanaleikki ja pakko silti julkaista).

Tammikuu tuo usein tulleessaan hetkellinen lamaannuksen. Mitäs sitä nyt sitten tehdään? Juhlat on juhlittu, herkkujen rippeet jäljellä ja vatsa jo ihan liian pullollaan. Kesää odotellessa? Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisten pitäisi ehdottomasti järjestää jotakin mukavaa tammi-helmikuulle, jotta joulusta eteenpäin meneminen olisi suotuisasti hymyävää. Tänä vuonna matkustin Ugandaan ja kihlauduimme helmikuussa.

Tulevana(kaan) vuonna meidän perheessä ei lamaannuta. Olen alkanut pikkuhiljaa heräämään siihen todellisuuteen, että Raparperi ei jää ikuisiksi ajoiksi vatsaani. Itse asiassa hetki, kun kohtaamme, on lähempänä kuin pystyn ymmärtämään. M. kertoi olevansa erittäin valmis. Minä totesin haluavani olla vielä raskaana.
- What if I fail?
- Fail?
- To be a mom.  

Raskaana oleminen on melkoinen elämys. Viimeisten kuukausien aikana olen tuntenut noin kaksisataamiljoonaa kertaa liikutusta, herkistymistä, kiukustumista, pakahduttavaa onnea, iloa, huolissaan oloa, paniikkia, pelkoa, ylpeyttä ja monia muita tunteita, joita en osaa edes nimetä. Olen tosi kiitollinen siitä, että vointini on ollut melkoisen hyvä koko raskauden. Tosin pakko myöntää, että nyt viimeisiä päiviä töihin kävelleenä, annan aina pienen henkisen sankaruusmitalin itselleni perille päästyäni.
Toki pieniä mutkia matkassa on ollut, mutta jos olen mitään ymmärtänyt närästykset, selkäkivut, tulehdukset sun muut pikkujekut kuuluvat asiaan. M.:n Ugandassa olo 3kk ei ollut henkisesti myöskään helpoin rupeama. Raskausdiabetes harmittaa edelleen ajoittain suurestikin, vaikka se on kutakuinkin hallussa pysynyt. Ammattilaisten ohjeistukset diabeteksen suhteen ovat olleet melko kirjavia, minkä vuoksi olen joutunut kokoamaan maalaisjärkeni rippeet kasaan ja käyttämään niitä. Ensi viikon kontrolli kertonee taas onko vauvalla kaikki ok. Viime kerralla sanoivat, että pikkuinen hän on, eikä sokerit ole Raparperia hetkauttaneet.
Nyt sitten odotellaan, että mahassa tapahtuisi toivottu kuperkeikka ja vauva kääntyisi. Ymmärrän lastamme täysin. En minäkään haluaisi olla pää alaspäin. Vaan pieni kaino toive: Voisitko tehdä tulevien vanhempiesi mieliksi elämäsi ensimmäisen kuperkeikan!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluvärkkäykset

Nyt kun kortit ovat suurin piirtein siellä minne ne lähetimme, voi laittaa kuvan tännekin. Olkoon se kaikille teille sydämen kera!
Kuuset tehtiin vanhojen aikakausilehtien vihreistä silpuista.

Lahjojen antaminen on mielestäni mukavaa. En kuitenkaan halua ostaa mitään turhaa ja tarpeetonta. Pyrin myös mahdollisimman eettisiin lahjoihin. Ja kaikissa on mukana ripaus, tai enemmänkin, rakkautta. Onneksi "väkisinväännettyjä" lahjoja minun ei tarvitse hankkia. Koska kääreiden avaajat saattavat vierailla täällä, en voi moniakaan paljastaa. Joitakin itsetehtyjä alla. 

Nämä roikkumaan tehdyt muistivihot on tehty kierrätyspapereista.
Tänä vuonna paperit ovat häistä ylimääräisiksi jääneet.
Joskus käyttänyt myös esim. vanhoja kirjekuoria.



Tulitikkuaskeja on aina mukava koristella.
Joulun aikaan tikkuja kuluu monessa perheessä.
Kynttilä tikkujen kaverina päätyi mm. neuvolan tädille
(kiitoksena kärsivällisyydestä).

 Elokuussa keittiössä porisi hillot. 
Koristelin purkkeja hieman lisää. 
Toivoen maistuvat makoisille. 

Paketoiminen on ehkä parasta mitä tiedän. Tai no ei kyllä ole. Mutta todella kivaa se on. Tein pakettikorttejakin sen verta paljon, että taitaa riittää ensi vuoteen. Suurin osa nauhoista ja koristeista kiertää vuodesta toiseen. En koskaan raaski heittää saamiani pois. Paketteihin ja lahjaspusseihin päätyi tänä vuonna teippikoristusta (samoin muuten noissa hillopurkeissa, niin ja tulitikkuaskeissa).




keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pelkkää joulua

Meidän pikkuperheen ensimmäinen yhteinen joulu. Se on nostattanut tunteita (ja joulun tuoksuja myös). Hyviä tunteita. Rakkauden tunteita. Liikutuksen tunteita. Elämäni ensimmäinen oman kodin joulukuusi, jonka sain hakea M.:n kanssa on pakahduttanut minut monena iltana. Voi miten suloinen se onkaan valoineen. Ystäväni otti meistä kuvan kuusen edessä. Ajatukseni karkasivat vuosien päähän. Millainen kuusi on silloin, miltä me näytämme, keitä kanssamme on? Mitkä muodostuvat meidän perheen pysyviksi perinteiksi? Saman verran vuosia olen matkannut taaksepäin, niihin lapsuuden jouluihin. Noita ja paljon muita, on mukava vatsaa silitellessä pohtia.
 

Aiemmin mainitsemani joululeipä onnistui hyvin. Taidan tehdä vielä lahjoiksikin. 
 
Torttuja tehtiin 60 kappaletta. Ihan lievää liioittelua, vaikka pikkujouluissa ihastuttava määrä vieraita olikin. Ylimääräiset päätyvät mummolle.
 
 
Pipareita olen tehnyt samalla reseptillä muutaman vuoden. Vaikka hieman manailin ettei ne onnistuneet, tuntuivat kuitenkin maistuvan. Samoin mantelipikkuleipäset.  
 

 
Tuoksua, väriä ja tunnelmaa tuo myös kukat. Muutama ostettiin häälahjakortilla (hyvä lahjaidea muutes mun mielestä). Ihania kukkia on tuonut myös perhe ja ystävät.
 


 
Vielä kun saataisiin lunta ettei tarvitsisi tyytyä näihin ikihiutaleisiin.
 
 

torstai 12. joulukuuta 2013

Noir? ja pari jouluvirhettä

Saatatte ehkä muistaa minun maininneen miten joulukorttien teko ei ole ihan välttämättä paras tapa viettää yhteistä mukavaa parisuhdeaikaa. Piparkakkujen tekemisen ajoittaminen jalkapallopelin aikaan ei myöskään lisää iloista joulutunnelmaa, suuri virhe. En suosittele myöskään joulutorin, markkinoiden ja kauppakeskusten yhdistämistä samalle päivälle. Motivaattoriksi ei riitä "pakko löytää pinkki ukulele" tai "on aina kiva vaan katella näitä itsetehtyjä juttuja". Helsinki-reissumme päätyi päätökseen, että ensi vuonna hankin/ teen lahjat itsekseni tai naisseurassa. Ja jo tänä vuonna voin myöntää, että on melko virheellistä ajatella että se mikä on minusta mukavaa, olisi eittämättä myös toisesta.
 
Sen sijaan se, mikä oli molemmista erittäin mieluista Helsingissä oli tämä: tanssiteos Noir? Itse vaikutun lähestulkoon aina, kun ihminen käyttää kehoaan ilmaisuun taidolla, jota ei voi kuin ihailla. Esitys oli ajoittain hämmentävä, välillä vähän ehkä itkettikin, toisinaan nauratti ja välillä vaan katsoi. Mutta pidimme, molemmat. Erityisen mukavaksi Kaapelitehtaalla käymisen teki se, että tapasimme vihdoin monta mahtavaa naista, yhdistävänä tekijänä Afrikka (ja blogi). Niitä kohtaamisia, mistä jää hyvä mieli. Se on niin vinhan kiva tunne, kun joku ymmärtää selittämättä.
 
Huomenna pyrimme kehittämään sopivanmoista yhteistä jouluhenkeä joulutorttujen äärellä. Tällä kertaa en pistä toiveitani liian korkealle, välttääkseeni neljännen jouluvirheeni. Olen pyytänyt muutamat muutkin apukädet varuiksi talkoisiin. Kohtuullisen suurella varmuudella lauantaina molemmat hyräilee samoilla mielekkäiden joulutunnelmien aalloilla, kun saamme kotiimme monia ihania ihmisiä luomaan jouluhenkeä kanssamme.
 
P.S. Jotenkin muka koin ansaitsevani sen verhon, mitä useamman kuukauden haaveillut. Nyt se on meidän keittiössä, tulen iloiseksi aina kun katson sitä (vaikka kuvan laadusta en tulekaan yhtä iloiseksi).
 
 
 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Onnellinen

Minulta kysyi töissä yksi nuori, mistä unelmoin. En kertonut sille ihan koko totuutta, tai no tavallaan kerroin. Sanoin, että toivon että perheeni ja lähimmäiseni olisivat onnellisia (toki toivon sitä myös kaikille maapallon asukeille). Nuori vastasi siihen, että etkö toivo että lapsesi on terve. Kysyin häneltä, uskooko hän että voisin olla onnellinen jos lapseni olisi sairas.
 
Kaikenmoisia asioita tulee toisinaan mieleeni, mistä huolestua kovastikin. Rasismi on ollut mielessä usein. Etenkin, kun luen netin syövereistä kaikenmoisia tekstejä tai HS:n artikkeleita tai kun pohdin miten julma maailma osaakaan olla. Toisinaan pohdin jätänkö koko internetin, lehtien luvun sekä asioiden pohtimisen ja keskityn meidän arkielämään.
 
Huolieni keskellä, siellä meidän arjen touhujen äärellä, katson miestäni. Tunnen valtavaa iloa ja kiitollisuutta, että juuri hän on vieressäni. Raparperi potkii mahassa. Meitä molempia hymyilyttää pomppiva vatsa. Kysyn häneltä pelkääkö hän rasismia. Kysyn myös mitä hän tekisi jos joku tulisi esimerkiksi ivaamaan. M. sanoi, että hän sanoisi "Kiitos". Tässä vaiheessa keskustelumme siirtyy hyvyyksiin ja Nelson Mandelaan. Unohdan huoleni, hymyilen vielä leveämmin.
 
Illalla nukkumaan käydessä käytiin vielä keskustelu.
"Mitä sä toivot joululahjaksi?"
"Että sä olet onnellinen."
"Tiedätkö miten se onnistuu?  .. Niin, että sä olet onnellinen." 
 
Juuri tänään, juuri tässä hetkessä me olemme onnellisia. Se riittää.
 
 
“No one is born hating another person because of the color of his skin, or his background, or his religion. People must learn to hate, and if they can learn to hate, they can be taught to love, for love comes more naturally to the human heart than its opposite.”
― Nelson Mandela

 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pipariksi meni

Joulukuun kahdeksannen luukun kohdalla oli piparkakkumuotti. Eilen yhdessä itsetehty taikina, vanhalla kunnon reseptillä, lupaili paljon. Luulen, että taikina sai kolauksen kuullessaan pariskunnan käyvän keskustelua siitä voiko jalkapallo todella mennä näinkin perinteikkään asian edelle kuin pipareiden teko. Vastattakoon vielä: se voi! Jalkapallo tuskin lienee oikea syy, mutta tänä vuonna jouduin kuitenkin huokaamaan syvään, koska piparit eivät olleet lainkaan niin maittavia kuin ennen. Mittana toimi eri kahvikuppi kuin edellisinä vuosina, ehkä jauhoja oli sitten vähän. Harmittaa. Toivottavasti ne kuitenkin kelpaa joidenkin suihin. Ensi viikolla meillä pikkujoulut ja olisi melko kiva, että siellä olisi jotain mitä tarjota.
 

 
Seuraava jännitysmomentti on mallasleipä. Päätin kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa joululeivän tekoa (ohje Kodin kuvalehden joulunumerossa). Ostin oikein kaksi leipävuokaa kyseistä operaatiota varten. Mallikkaasti kohoavat ainakin.
 
 
Kuluneella viikolla sain miehen pysymään noin tunnin joulukorttien teon ääressä. "Ymmärräthän ettei miehet ole niin näiden liimailujen perään?". No tajusin siinä vaiheessa, kun M. oli paennut olohuoneeseen tv:n ääreen, kädessään liköörilasi. Kortit saatiin kuitenkin tehtyä, odottavat vain merkkiä ja maailmalle matkaamista.
 
 
 
Yllä olevien lisäksi teimme viime viikolla hyvän työn. Paketoin M.:n kanssa äitini ja meidän kokoon keräämiä lasten leluja ja kirjoja.  Paketit menevät vähävaraisten joulukeräykseen. 
 


 
Itse olen jälleen kunnossa. Lääkkeet tehosivat ja jaksaa taas touhuta. Tosin Raparperi kyllä muistuttaa, jos tahti käy liian kovaksi. Ehkä hyvä, pysyy jouluintoilu paremmin aisoissa. Ensi viikoksi on mojova määrä mukavia asioita tiedossa. Joitakin teistäkin lukijat näemme tulevalla viikolla, oikein kiva ja ihana niin.
 
 
P.S. Blogin kirjoittaminen piparien paiston yhteydessä ei ole järkevää. Ei, vaikka olisit ihan uunin lähettyvillä. Jos ajattelet käyttäväsi jonkin sortin hälytintä, pelkkä ajatus ei riitä. Kirahvit paloi, ukot ja akat paisui, sydämet pysyi jotenkin kasassa. 
 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Eka luukku

Joulukuu luukkuineen on alkanut. Ihanaa. Joulukuun ensimmäisestä kalenteriluukusta M. sai kaivaa esille liput balettiin. Kuulostaa hienolta. Sitä se olikin. Lähdettiin hyvässä seurassa lunastamaan häälahjojamme (lippupalvelun liput ja ravintolaillallinen) Tallinnaan. Pähkinänsärkijä oli hieno kokemus. Ruoka oli erittäin maukasta. Nähtiin myös meidän Viron ystäviä, jotka saa aina hyvälle tuulelle. Lounasta nautittiin paikassa, missä oli afrikkalainen kokki .. ja kuinkas muuten kuin Ugandasta. Hauska yhteensattuma.
 
Kaikki oli muuten erittäin mainiota ja pikkumatka teki hyvää, mutta yön tunteina hotellihuoneessa voivotteli yksi raskaana oleva yhtäkkisiä tulehduskipuja siinä määrin, että piti soittaa Suomen päivystysnumeroon ja lähteä taksilla apteekkiin klo 7 aamulla. Paluumatka oli hieman haasteellinen. Ihan kaikki ei ole ihan kunnossa, muttei kuitenkaan pitäisi olla mitään vakavaakaan. Tänään lääkäriin. Saadaan lääkkeet sekä ohjeet kaikkeen mitä tässä nyt on meneillään.
 
Tällä matkalla jätin kameran kotiin. Saatte maistella Tallinnan joulukuuta viime vuoden kuvilla.
 
Mukavia kalentereiden avauspäiviä kaikille!!