perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kukkuluuruu, tätä kuuluu

Päivät ja hetket vaihtelevat. Tunnelmat samoin. On ollut aika tosi rankkaa ja on ollut ihan mahtavia hetkiä. Yhdistelmä koliikki, refluksi, temperamentti ja vähäiset unet haastavat mieltä ja kehoa. Onneksi mikään noista ei kuitenkaan ole vahingollista tai ikuista. Tai ainakin oletan niin, vaikka joskus olen ehkä saattanut alkaa pelätä, että tämä kaikki vain jatkuu ikuisuuden. Saatan kanniskella itkevää lasta ja imettää loputtomiin. Käytän luukkupaitoja ja haisen todennäköisesti aina maidolle. Yritän pysyä maailman menossa mukana, mutta pääsiäinen yllätti yhtä paljon kuin se, että ensi viikolla on vappu. Ihanaa, että tulee kesä ja on lämmin, mutta nyt ei voi enää käyttää pipoa. Pitää muistaa kammata hiukset ennen kuin poistuu kotoa.
 
Sanovat, että koliikki loppuu jossakin vaiheessa kuin seinään. Olen ehkä nähnyt pieniä vilauksia tuosta seinästä. Välillä tahtotyttö tahtookin kovasti jutella ja hymyillä, jokeltaa ja hurmata kaikki ympärillä olevat. Tällä viikolla saavutimme ennätyslukemia. Pikku-ihme oli 45 minuuttia itkemättä lattialla lelujensa alla (samalla kolme aikuista ja yksi lapsi kontillaan ihailemassa tätä kyseistä tapahtumaa). Meinasin pyörtyä. Tyytyväisten hetkien määrä on lisääntymään päin, haluan uskoa niin. Kesä on pian ja voimme nauttia koko perhe mökillä olosta, siitä minä haaveilen.
 
 
Kävimme mökillä jo siivomassa paikat valmiiksi, kuulemassa linnun laulua, antamassa sielulle lepoa ja mikä parasta, nauttimassa mökkisaunan löylyistä.
 

 

 
 

 


 

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ei pelkkää iloa

Kun aloitin blogini, kehittelin siitä sellaista hyvän mielen blogia "miksi muka aina pitää marmattaa". Elämässäni on paljon hyviä ja vielä parempia asioita, joista halusin kertoa myös muille, josko ne tuottaisivat pilkahduksen iloa eri suuntiin. Hyvän mielen uutiset tai - sanomalehti on ollut haaveeni jo pitkään.
 
No kuten kaikki tietää, elämä ei ole pelkkää hunajaa ja niittykukkia. Viimeinen vuosi on sisältänyt elämäni hienoimpia päiviä, mutta oi, kyllä niitä toisenkinlaisia. Pikkuneidin koliikki (ja mahdollinen refluksi) on tuonut harmia ja voimattomuutta. Energiat ovat olleet monesti aika nollissa ja on ollut hankala löytää hetkeä kirjoittaa ylipäätänsä yhtään mitään. "Muista nukkua" on ohje, jonka olen saanut valehtelematta kaksi miljoona kertaa (okei, liioittelin). Mutta kun tahtotyttö nukkuu niitä parveke-päiväuniaan, joka on vuorokauden ainut rauhaisa hetki, ei aina malta nukkua.
 
Juuri nyt, tällä hetkellä, lapsonen nukkuu. Veimme M.:n bussiasemalle, joka vie hänet lentokentälle. Tajusin miten paljon noita kahta rakastankaan. Itkin. Tulin tytön kanssa kotiin. Itkin vähän lisää. Juttelimme puhelimessa, kokosin itseni, koska M. sai minut nauramaan edellisen illan kakka-episodille (säästän teidät siltä, mutta kyllä, tilanne oli erittäin koominen). Nyt kun kirjoitan tätä, itku meinaa väkisin puskea läpi, mutta pakotan itseni hymyilemään, sillä meillä on kaikki ihan hyvin. On vähän raskasta, mutta me selviämme. Ja mikä parasta, ympärillämme on hieno joukko ihmisiä auttamassa.
 
Aamu alkaa appelsiini-auringolla.

Parveke sai kevään.


Perunanarsissi on ihana kukka, heti kun vain aukeaa.

Kissa-herra on taas ilonamme joitakin viikkoja.
 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kiltisti jonossa

Olen kirjoittanut odottamisesta aiemminkin. Kirjoitan siitä taas.
 
Olimme mieheni kanssa jokin aika sitten kirjakaupassa. Jonoa alkoi muodostumaan, kassaneidin palvellessa asiakasta kirjahyllyn luona. Kukaan ei kommunikoinut keskenään, moni tutkaili puhelimiaan tai ostoksiaan. M. kysyi miksemme me tee mitään. Olin hieman äimänä.
"Miten niin tee mitään?"
"Kaikki vain seisoo jonossa ja hymyilee kiltisti. Kukaan ei huuda myyjää ja pidä meteliä. Ugandassa myyjä olisi haettu tai huudettu pikana paikalle."
"Tallaisia me ollaan."
 
Tänään ajoimme perheautollamme mummolasta kotiin. Edessäni ajoi taajama-alueella auto kohtuuttoman hitaasti. M. kehotti väläyttämään pitkiä valoja tai menemään ohi. En suostunut kumpaankaan. Peräämme kertyi joitakin autoja. M. puisteli päätänsä "suomalaiset vaan menee sen ensimmäisen perässä kiltisti ja odottaa niin kuin siellä kirjakaupassa". Minua hieman huvitti.
 
Kirjakaupan jonossa selvisin. Samoin autoletkassa. Kumpikaan ei kestänyt oikeasti kovinkaan pitkään. Mutta se mistä en tiedä taas miten selvitä, on M.:n välttämätön matka Ugandaan viikon päästä. Tänne me tytöt jäädään ikävöimään, kun M. hoitaa asioita, jotka on pakko hoitaa.
 
Sen lisäksi, että odotamme isää takaisin, odotamme myös että pikkuneidin vatsanväänteet alkaisivat vihdoin hieman helpottaa ja yöt (sekä päivät ja illat) olemaan enemmän unisia kuin itkuisia. Odotamme myös ensilehtiä puissa, Porvoon retkeä, hetkeä ompelulle, uusia metsäretkiä, ystävien näkemistä, ensimmäistä äitienpäivää, parvekekukkien istuttamista, auringon paisteen iloa ja monta hymyn hetkeä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kastejuhla

Lauantaina auringonsäteiden siivittämänä tyttäremme sai kasteen ja nimen. Kauniin nimen täynnä rakkautta ja tarinaa. Päivä oli kaikin puolin ihana. Tahtotyttö oli rauhallinen koko päivän nauttien lämpöisistä ja välittävistä syleistä, joista osaamme olla enemmän kuin kiitollisia. Nämä on niitä elämän hetkiä ja juhlia, joista sydän hymyilee.