perjantai 28. marraskuuta 2014

I DO

Odottaessani miestäni Suomeen (sillä ihan ensimmäisellä kerralla), luin kirjaa nimeltä Matkalla kotiin. Se kertoi tumma- ja valkoihoisen parin kielletystä rakkaustarinasta. Muistan silloin ajatelleen, että olemme me vaan kauaksi noista ajoista tulleet. Me saamme vapaasti seurustella. Me saimme myös mennä naimisiin. Näin ei ole kaikilla.
 
Suurin niistä on rakkaus. Ja se on minusta tärkeintä.
 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tonttu

Tiivistän kuluneet viikot yhteen lauseeseen: On ollut aikamoista.
 
Tulevat viikot ovatkin mukavan jouluisia. Olen vihdoin päässyt joulupuuhien ja glögin makuun. Joululahjat ovat jokseenkin hallussa. Joitakin pakettejakin sain jo tehdä.
 
Ja nyt sitten vihdoin se ensimmäinen lapsiperheen kuvakorttikin on tehty. Tuntui kyllä hassulta, koska olen yhtä vuotta lukuun ottamatta tehnyt aina kortit itse. Ylipäätänsä laskettiin miehen kanssa roposia, mitä moiseen kuvakorttitouhuun saa uppoamaan ja samalla pohdittiin mitä viemme Jouluapuna ruokaa tarvitsemalle perheelle. Eikä sillä, minusta on ihana saada kuvallisia kortteja ja ylipäätänsä mitä tahansa kortteja, vielä kivempi niitä on lähettää. Päätimme kuitenkin, että ensi vuonna käytämme osan korttirahoista avustuksiin ja teemme itse kortit. Itse kuvaustouhu oli silti hauskaa ja toi lapseniloista joulutunnelmaa. Ensimmäisissä epäonnisissa kuvauksissa pirpana sai minun vanhan vekkihameen, mutta sirpakka kun on, piti tehdä kuminauhalla sykerö taakse, henkselit valui eikä lapsi pysynyt hetkeäkään paikallaan.
 
 
Eilen oli hieman onnekkaampi tonttu-sessio ja sopiva mekkokin löytyi päälle.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Oi Matti tule tänne!

On nämä mukavat päivät ja sitten on ne yöt. 

Ihmisen perustarve, uni. Kun sitä toistuvasti häiriköidään, alkaa mieli tehdä kummallisia tepposia. Muisti rakoilee, pinna kireytyy, iloa pitää kaivella enemmän. Ilmapiiri muuttuu hetkessä tulenaraksi. Palovaroitin alkoi eilen soimaan vailla mitään loogista syytä, olen varma että se johtui hermoistani, jotka käyvät ajoittain melko liekeillä.

Alkaa uusi yö. Lapsi nukahtaa, yö on taas toivoa täynnä. Joka ilta toivotan lapselleni hyvät ja rauhalliset yöt. Vanhemmat nauttivat muutaman tunnin siitä niin kutsutusta omasta ajasta. Heti kun painan pään tyynyn, nukahdan. Nukahtaminen ei ole koskaan ollut ongelmani. Olen juuri jossakin makoisan unen syvyydessä, kun ensimmäinen inahdus kuuluu, sitten seuraava, kohta jo täysi huuto. Ensimmäisellä heräämiskerralla tutti suuhun, silittelyt ja voiton tuuletus, jes hän nukkuu. Kuviot toistuu. Nukahdan ja taas kohta herään. Neljännen heräämisen kohdalla silittelen lasta ja sanon ssshhh-ssshhhh toivoen, että hän ihan pian on unessa taas, kuten edellisillä kerroilla. Tällä kertaa ei, hitsiläinen. Joudun ottamaan ylös sängystä, lapsi sai erävoiton. Hyssyttelyä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Vilkaisen välillä kelloa, alkaa tuskastuminen. Eikö tuo voisi jo nukahtaa. Päätän laskea sataan, sen verran vielä silitän päätä. Sata on mennyt. Huomaan, että kehoni kieli alkaa olla jo kiivaampi: Nuku nyt! Yritän pitää itsesi tyynenä, koska tiedän, että kiivastuminen ei auta ketään, vähiten lasta. Tällä kertaa olen menestyksellinen sen suhteen, etten sano ajatuksiani ääneen, niinkin on joskus käynyt. Ystäviltä ja internetissä poimittuja unikouluteorioita liukuu päässä ja ne pyörivät siellä täysiä voltteja, ei hitsi ihan sama, mä otan sen taas syliin, ei tästä tule mitän. Tunti on kulunut. Yritän laskea sänkyyn ties monetta kertaa, joka kerta sama huuto. Pohdin syntyjä syviä, päätän muun muassa etten ikinä enää edes harkitse toista lasta. TAISTELE. Hitsi mä en luovuta nyt mä kyllä saan sen uneen ihan pian, enkä mene herättämään sitä ainoaa, joka nukkuu tällä hetkellä. Kun päässä alkaa pyöriä kirosanoja ja kiukkuisia lauseita, huomaan PAKENEVANI olohuoneeseen, missä herätän isän jatkamaan siitä, mihin itse jäin. 

Nukahdan heti, ei tarvitse lampaita laskea. Herään aamulla (eli noin kahden tunnin päästä tapahtuneesta), kun M. tulee sanomaan heipat ja tuomaan energiaa täynnä olevan lapsen luokseni. Kysyn heräsikö monta kertaa. Kuulema 4, sitten olikin jo vieressä. Kiitos, kun annoit minun nukkua. 

Jokainen yömme on erilainen. Yllä kuvailtu on huonommasta päästä. On koettu paljon huonompiakin. On myös koettu parempia. 

Huomenna menemme unikouluekspertille saamaan neuvoja ja apuja parempaan uneen koko perheelle. Kiitos meidän iki-ihanan neuvolantädin, joka osasi ohjata perheemme sinne.

Nukku-Matti olet lämpimästi tervetullut meille! 


torstai 6. marraskuuta 2014

Onnea voittajille ja meidän 9kk:lle

Hän on vekkuli. Ilmeilee, jokeltelee ja sanoo plaa-plaa. Kun isä kutittaa mahaa, naurattaa tosi paljon. Maissinaksuja hän voisi syödä vaikka pussillisen kerralla, vihannesten suhteen ollaan vähän tarkempia, niitä hän syö säästellen. Öisin hän ei juurikaan nuku, on paljon kivempaa näyttää uusia taitoja ja kokeilla kuinka paljon ääntä saa aikaiseksi, välillä se vatsakin ikävästi vaivaa. Kun on vielä alle seitsemän kilon eikä pituuttakaan ole liikaa tullut, mahtuu sängyssä myös pyörimään ja möyrimään kivasti. Pienen suloisuuden kasvukäyrät ja mahanpurut ovat niin mielenkiintoiset, että sairaalankin lääkärit haluavat nähdä ne. Touhuneiti on myös valmis menemään jo kouluun, unikouluun. Äiti on paras (koska sillä on tissit), mutta aikalailla yhtä ihania on kyllä daddy, mummi, ukki, kummit ja varamummit. Ystäviäkin on ja niiden päälle on kiva kiipeillä. Hampaita hänellä ei ole ja tukankin odotellaan vielä kasvavan, otsaa koristaa yksi hieno kiehkura. Hän välillä laittaa vanhemmat aika koville, mutta eniten kyllä kuitenkin on opettanut mitä ilo ja onni on. Hän on meidän yhdeksän kuukautta vanha superrakastettava pikkupirpana. 

Ja sitten se tyttydyy ja tättärää. Lapsonen nosti kärryistä voittajalapun kahdesta eri satsista (tosin ekalla kerralla hän nosti kolme lappua, voittaja oli se, joka ensin päätyi suuhun). Ja voittajat ovat .... nyt kestää pitkään ja mennään mainoskatkolle ja kerrataan vielä osallistujat ja palkinnot ja hymyillään vienosti ja sitten ... eiku sitten, voinko jo sanoa. 




Kaulakorut voitti


ja rannekorujen saaja on


Otan yhteyttä voittajiin tänään tai huomenna. 

Saitte myös ylipuhuttua, ennen joulua koittaa käsityöarvonta. Päässä raksuttelee jo. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Muffinssit, jotka käy kaikille

Mainitsin joku aika sitten, miten mukavalta tuntuu kun kylään mennessä ruokarajoitteesi on huomioitu. Ystäväni oli tehnyt tattarimuffinsseja, joiden ohjeella on pelastettu monet kahvitushetken myös meillä. Ohje on munaton, viljaton, maidoton, soijaton. Mitä vielä. Erittäin helppo ja maukas. Tässä siis helppo leipomus tehdä, jos kylään on tulossa niitä "mitä-sulle-oikein-keksii"-vieraita. Alkuperäisohje siis Minnan, mutta olen aika reippaalla kädellä muokkaillut tilanteen ja mielialan mukaan. Alla alkuperäisohje ja suluissa millä olen vaihtoehtoisesti korvannut.

Tattarimuffinssit: 
1dl perunajauho (tai gluteeniton jauhoseos)
1dl tattarijauho
1tl leivinjauho
1 prk hedelmäsosetta (tai tuoretta hedelmää kuten banaani, päärynä)
1dl sokeria (vähempikin riittää)
1dl sula rasva

Joskus olen lisännyt myös kookohiutaleita tai kanelia joukkoon.

Sekoita kaikki keskenään. Uunissa 200 astetta ja 15 minuuttia.