Suuria tunteita

Olisikohan se niin, että kun kaipaa toista jo ennenkuin on kerinnyt kunnolla ikävöimään, silloin voidaan puhua suurista tunteista. Nyt totuttelen siihen, että kodissa on taas hetken (toivoen kovin pienoisen) autiompaa.

 

Vaan kaikki tuntuu aina ihanammalta, kun palaan kuvissa hääpäivään. Voi onneus.

 

 

Kaikki kuvat Tanja Heikkilä

 

 

 

Melkein syksy

"Voiko tätä sadetta jatkua monta päivää? .. ja se valuu vaan viemäriin, eikä sitä kerätä mihinkään?!? Onko tää nyt sitä syksyä?"

Viime päivien sateet on antaneet esimakua tulevasta. Pyysin kuitenkin kuvittelemaan vielä lehdet pois puista ja himmentämään hieman auringon valoa ja kas, olemme hieman lähempänä totuutta. Syksy.

Koitin kuitenkin tuoda sen mukavuuksiakin esille. Kotiin tultua vaihdoimme kuivat leppoisat kotivaatteet päälle (niiden sateessa umpikastuneiden tilalle). Häälahjaksi saadut villasukat päätyivät ensi kertaan jalkaan (ja niillä on kiva luistella kotimme lattialla).

On kiva kokata kotona yhdessä ruokaa, sateen viuhtoessa ulkona. Kumpikaan meistä ei ole äärimmäisen etevä ja kärsivällinen kokki, saimme kuitenkin onnistumisen kokemuksen lasagnen äärellä. Tämä alla olevakaan ei alkanut huutamaan kuin kerran.

 

Lähestulkoon kaikki ruoka maistuu makoisammalta uusilta lahjalautasilta (säästän teidät ruokakuvalta).

 



Ja mikä parasta; kynttilät. Nyt ne voi sytyttää ystävältä saatuihin (jälleen häälahja) kynttelikköihin, jotka sijoitimme keittiöön sille seinälle, minkä M. maalasi. Häihin oli ostettu liuta monenvärisiä pöytäkynttilöitä, mutta vanhaa kartanoa suojelakseen pehtoori pyysi hieman turvallisempaa vaihtoehtoa. Meillä on nyt siis kynttiläillat turvattu koko syksyksi/ talveksi.

 

Jotta savunhajuinen iltamme olisi kutakuinkin täydellisen syysromanttinen, kruunuksi ripustettiin (kyllä, myös lahja) Happy Lightsit.

 

 

Olemme ehkä valmiita syksyyn. Heti kun saadaan vielä M:lle saappaat ja minulle sateen kestävät housut. Kaksi vuotta luulin, että minulle sellaiset oli, mutta ei ole ei, selvisi pyörämatkalla. 

 

Love is all you need

Olen juuri saanut kokea elämäni tähän mennessä onnellisimman päivän. Päivä oli täynnä onnea, iloa ja rakkautta. En löydä sanoja kuvaamaan kaikkea sitä, mitä haluaisin jakaa koko maailmalle. Olen äärimmäisen onnekas ja kiitollinen. Minut on siunattu niin hienoilla ihmisillä elämässäni, etten meinaa sitä aina oikein ymmärtää. Vieraita meillä oli yhteensä yhdeksästä eri maasta. Nyt kun iso määrä rakkaita ja tärkeitä oli yhtä aikaa paikalla, sydän pakahtui. Erityisesti se pakahtui juurikin sen yhden rakkaan vuoksi.

 

Kaikkien euforiatunteiden keskellä yritän saada kerrottua myös jotakin konkreettista juhlasta. Kuvia meillä ei toistaiseksi ole juurikaan muuta kuin mielessä. Ne saamme muutaman viikon päästä.

 

Kirkko oli tunteikas ja täynnä onnen kyyneleitä. Ystävät ja suku osallistuivat monin tavoin itse toimitukseen. Morsian pidätteli omia kyyneleitään oikein toden teolla, kun ystävä lauloi toisen ystävän säestäessä pianolla: True colours.

 

Juhlapaikalle saavuimme vanhan paloauton lavalla körötellen. Melko tyylikäs menopeli. Juhlat vietettiin kauniin kartanon tunnelmissa, ihanan puutarhan ympäröimänä. Pöytiä koristi mm. sadonkorjuun kunniaksi viljaa sekä kierrätyshengessä tehtyjä koristuksia. Kierrätysteemainen hääpukuni sai paljon kehuja, ja täytyy myöntää; sitä oli ihana myös pitää. Hiuksiini sain toivomiani aitoja kukkia. Sulho oli komea. Musiikki sai kaikkien jalat liikkeelle. Ruoka oli maukasta. Ohjelmaa oli sopivasti. Lapset iloitsivat Brunbergin suukoista. Aikuiset nautti Reilun kaupan rypäleitä (puristettuja). Lahjat oli mahtavia kaikki, osasta ollaan jo nautittu tänään. Ja minä, rouva K., nautin joka hetkestä.

 

Askeleita alttarille

Viime päivät on sisältäneet mukavan kutkuttavalla tavalla häitä. Hääasioiden lisäksi elämässämme on sekä Ugandan että Suomen päässä tapahtunut asioita, jotka ovat varastaneet paljon ajatuksia ja ehkä vähän yöuniakin. Mutta tukeutukaamme jälleen vanhaan viisauteen "kaikki järjestyy".

 

Askarteluinto heräsi eräänä kauniina päivänä yllättäen. Mökillä viikonloppuna ulkosalla oli kiva porukalla vähän leikata ja liimata. Materiaaleina käytettiin kierrätyshengessä tapetinjämiä, vanhoja pitsejä, laatikosta löytyneitä papereita sekä vanhaa Gudrun Sjödenin kuvastoa (erinomaisen kauniita värejä). Yksi pitseistä oli kääritty paperiin, jota aloin tutkailemaan. Sieltä löytyi mahtava ohje/ mainos vanhemmille :).

 

 

 

 

Polku, joka minut on johdattanut käytävälle kohti alttaria, on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen, ajoittain mutkainen, mutta kokoajan selkeämpi, iloisempi ja helpompi kulkea. Kai kun aikansa elon teitä tallaa ja välillä hyppää laidalta toisellekin, tulee ihan kelpo kulkijaksi. Kuinka onnellinen voinkaan olla, että tulevista poluistani tulee eittämättä entistä mielenkiintoisempia ja täynnä tunteita, kun voimme kulkea ne yhdessä.

 

Nyt keskityn nauttimaan näistä elämäni hetkistä. Rakkautta ja iloa päiviinne!

 

 

Lovebirds

Viikko aikaa häihin ja ideoiden tulva sen mukainen. Miten voikaan olla, että viime hetkillä sitä keksii asioita mitä sittenkin ehkä ihan vähän voisi askarrella... Niistä lisää tuonnempana. Kivaa on ollut.

 

Eilen otin oikein asiakseni mennä etsimään muutamaa tarvittavaa hääasiaa kaupungille, poiketen samalla tervehtimässä ihanaa putiikin pitäjää ihanassa putiikissa.

Ja kuinka ollakaan täysin vailla järkeä ja suunnitelmallisuutta (saati hyvää kykyä huolehtia rahakukkarosta) päädyin ostamaan makuuhuoneen seinälle valloittavan keltaisissa kierrätyskehyksissä pikku lemmenlinnut. Kai itselleen saa ostaa häälahjan, saahan? :)

 

Raparperi

Ra-par-pe-ri, raparperi. Jostain hassusta syystä M. pitää tuosta sanasta ja toistelee sitä virne naamalla. Minä innostuin tänä vuonna pistämään raparperia purkkeihin hillona. Viime vuonna sekosin omenoista ja uuden kodin kellariin (kyllä, vanha kylmäkellari) päätyi sadonkorjuuaikaan kymmeniä purkkeja hilloja, jotka jouluna annoin lahjoiksi.

 

Kun minä tein keitoksiani, makuuuoneessa alkoi hentoinenmerenhengähdys-vihreä ottamaan valkoisista seinistä voiton. Tällä viikolla olemme valmiita seinien kanssa. Ellei "jotakin yllättävää" afrikkalaisittain tapahdu.

 

Lauantaina minut hemmoteltiin piloille. Ystävät olivat järjestäneet minun polttarit. Tuli kaiken tohinan keskelle erittäin hyvään aikaan. Mahtavinta oli olla omien ystävien kanssa ilman kiirettä, kokonainen vuorokausi. Hyviä hetkiä, ihania juttuja. Eläköön ystävyys ja suuret tunteet!

Uudistuvien seinien sisällä viiden minuutin pikastressi

Kun menimme ostamaan sitä surullisen kuuluisaa mikroa, piipahdimme vieressä olevaan tapettikauppaan. Kaikista liikkeen tapeteista osui M.:n silmät yhteen ja juurikin siihen, jota olen itse kauan vilkuillut sillä silmällä. Kaupat tehtiin heti. Edellinen tapahtumaketju johti siihen, että makuuhuoneen tavarat on kutakuinkin kaikki olohuoneessa ja seiniltä on revitty viimeisetkin vanhat tapetin rippeet.  Punainen seinä on kohta enää kaunis muisto vain.

 

Kaiken kaaoksen keskelle meille kotiutui vanha kansakoulupulpetti. Löysin sen vuosia vuosia sitten kirpputorilta ihan pikkuisilla taskurahoilla. Koska silloiseen elämään pulpetti ei mahtunut, on se ollut sukulaisvarakodissa kaikki nämä vuodet. Nyt oli pulpetin aika aloittaa ties mones elämänsä meillä. M. ei ihan päässyt samaan ilon tunteeseen vanhasta koulupulpetista kuin minä, mutta hyväksyi tulokkaan. Nyt lähinnä mietitään minne se remontin jälkeen päätyy ja mitä pulpetin kannen alle laitetaan.

 

Tämän luovan sekamelskan keskellä katselin aamupuuroa siemaillessa kalenteria ja tajusin, että aika tosi pian on elokuu tuoden häät mukanaan. Minulle iski äkkinäinen, mutta melko suuri, stressi siitä etten ole tajunnut stressata, joka päätyi siihen että epätoivon vallassa itkin miehelle "mä en ole askarrellut mitään". Onnekseni hetken asiaa yhdessä pureskeltua totesimme, että häistämme voi tulla oikein mainiot ilman askartelupaskartelujani. Stressi ohi.

 

 

 

 

 

 

Tomaatin taimia ja korkoja

Hääkutsut saapui ja laitettiin ne maailmalle. Rakkaus yhdistää ihmisiä, sanotaan. Häissä tulee olemaan vieraita kehdeksasta eri maasta. Kun lueskelin vieraslistaa huomasin monen ystäväni vaihtaneen nimeä, lisääntyneen ja osoitteen muuttuneen. Monenlaisia muitakin tarinoita tuli mieleen, kun nimiä raapustelimme kuoriin. Ehkä vähän liikutuin. Häälahjoja meiltä on kyselty, muttemme ole osanneet toivoa mitään. Kunnes tänään katselin, kun M. antoi palautetta silityslaudalle ja tajusin itsekin, että ehkä olisi aika saada uusi ja suora.

 

Jos ei lasketa muutamaa aika paljon isompaa asiaa, mitä tällä viikolla tapahtui, ehdottomasti mainittavimpien asioiden joukkoon kuuluu KENGÄT. Ne löytyi vihdoin. Uskaltauduin kävellä ihka oikeaan hääliikkeeseen (vaikka olen tuntenut pientä epämukavuutta noissa prinsessa kaupoissa). Siellä oli kuitenkin kengät, jotka jalassa olen nyt talsinut kotona, miehen nauraessa arjen korottelua kengillä.

 

Tomaattiparat sai vihdoin narut, joita pitkin kiivetä taivasta kohti. Vartta kyllä tulee, mutta löysin vain yhden pienoisen tomaatinalun. Toivoa vielä on, onhan? Parveke sai myös tuliaiskukkia ystävältä. Onneksi, sillä mies oli kastellut niin innoissaan kukkia, että jouduin heittämään kolme veteen hukkunutta kokonaan pois.

 

TIlkkupeittoprojekti eteni askeleen verran. Mummon vanha pellavalakana sai tehtävän toimia peiton toisella puolella. Ajattelin olla niinkin vanhakantainen, että ompelen reunan käsin.

 

Kun kysyin mieheltä haluaako hän mainita jotain blogitekstiin yllä olevan lisäksi, vastaus oli mairea hymy huulilla "this food". Tein tänään siis onnistuneen kotirouvan lailla ruokaa miehelle. Hah.

 

 

 

 

 

Kun mies muutti taloon

Koitin kovasti käyttää kaikkia luovuuslahjojani keksiäkseni mistä voisin kirjoittaa. Päässä ja elämässä surraa sellaisella vauhdilla asioita, että on sula mahdottomuus saada tartuttua vain yhteen aatokseen. Yhteiselomme on sujunut mukavasti, huomattavasti paremmin kuin etukäteismurehtijana osasin koskaan edes toivoa. Toki turha tässä pelkkiä ruusunlehtiä heitellä, saman katon alle muutto on uskoakseni aina kompromissien mainiointa pelikenttää. Yhteisen rytmin, ruokailun ja mitä katsotaan tv:sta tiimoilla olemme käyneet muutaman viihteellisen keskustelun. Jalkapallo on tullut jäädäkseen, keittiössä valmistuu liha-aterioita, henkareita tarvitaan lisää ja kengille lisätilaa. Olen myös alkanut tottua ajatukseen, että musiikki soi kokoajan emmekä ehkä pärjää ilman mikroa. M. on sujahtanut suomalaiseen arkeen ihailtavan hyvin, mutta itselleni voin antaa hieman risuja turhista ja tyhmistä aiheista stressaamisesta.

 

Olen tähän asti kuvitellut olevani kovin positiivinen ihminen, mutta ystäväni sanoin "olet kohdannut haastajasi". Siinä missä mies unelmoi kaikesta maan ja taivaan välillä, tuon minä välittömästi esille mahdolliset esteet unelmien toteutumiselle ja samassa huomaan, että hitsi vie en taidakaan olla optimisti. Turha siinä on itseään realistiksikaan kutsua, on niitä isompiakin unelmia ihmiset toteuttaneet niihin uskomalla. Joka päivä opin itsestäni toisen kautta lisää ja samalla kohtaan halun ajatella/ toimia toisin, mikä on valloittava piirre parisuhteessa.

 

M. lupaili kirjoittaa kokemuksistaan blogiin, mutta sitä saatte ehkä hetken odottaa. Hän on melko kiireinen, tällä hetkellä uusien ystäviensä kanssa monikulttuurikeskuksessa. Ja voi kuinka onnelliseksi se minut tekeekään, että toimintaa riittää niin paljon, ettei kirjoittamiselle tahdo löytyä aikaa.

 

Huomenna menemme juttelemaan papin (M:n sanojen mukaan vaihtelevasti pupan tai pipan) kanssa häistä. Ei pöllömpi keskustelun aihe.

 

Sukunimi ja juhlasuunnitelmia

Tällä viikolla kävimme allekirjoittamassa paperin, jossa ilmoitimme halumme avioitua. Samassa hötäkässä nimi meni alle paperiin, joka määrittelee sukunimeni avioitumisen jälkeen. Kun tulimme kotiin meillä oli vihdoin rauhallinen hetki istua alas ja jutustaa ilman kiirettä (paitsi pieni patistava kiire mennä nukkumaan jotta jaksaa tehdä töitä seitsemältä aamulla). Kevyesti alkanut hauska sukunimikeskustelu päätyi aamuyhdeltä juttelun rönsyttyä kulttuurieroista perinteisiin ja naisten ja miesten tasa-arvoon. Lopulta totesimme, että sukunimiasiakin voi olla kovin moniulotteinen eikä niin yksinkertainen, mutta pääasia lienee, että me olemme molemmat tyytyväisiä omaan yhteiseen päätökseemme.

 

Suomen suven nauttimisen lisäksi olemme kevyen leppoisasti suunnitelleet meille tärkeää päiväämme: hääpäivää. Voisin runoilla monta liuskaa hunajaista tekstiä siitä, miten olemme päätyneet tähän ja miten onnekkaita koemme olevamme, mutta säästän teidän liialliselta siirapilta. Itse häiden suunnittelu tuntuu helpolta, koska tärkeimmät asiat on jo: toisemme. Toki hyvien häiden suunnittelu vaatii pikku järjestelyä, mutta meitä on lykästänyt siinä määrin että moni asia kuten paikka ja puku järjestyi hyvien sattumien kautta mutkitta ja luontevasti. Suurin ongelma lienee se, että olen äärimmäisen huono pitämään salaisuuksia (sen kärsimättömyyden lisäksi toinen ajoittain hankala piirre), joten en millään malttaisi olla näyttämättä kuvia puvusta tai paikasta tai kutsuista. Mutta vihjeitä saa aina antaa. Ja yhden haluan antaa (jos ette kerro kellekään). Puku. Voi se puku. En ole kovin hyvä etsimään netistä kaikenmaailman vaateasioita, mutta kuin taikaiskusta hakusanoilla kierrätys ja hääpuku päädyin tälle sivulle: http://bunicanni.blogspot.fi/ Kun katselin sivun kuvia ja tunnelmaa, tiesin heti kuka pukuni tekisi. Ensimmäisestä sähköpostista siihen hetkeen, että toin puvun kotiin kaikki sujui loistavasti enkä voisi olla tyytyväisempi. Hetki kuitenkin meni, että sain tulevan mieheni lämpenemään ajatukselle hääpuvusta, joka on tehty vanhasta verhosta. Hänen mielipiteen puvusta saan tietää kahden kuukauden päästä. Siihen asti minun on pideltävä salaisuuksia erittäin kärsivällisesti, mutta onneksi näitä salaisuuksia on kuitenkin erittäin kiva pitää.

 

 

 

 

 

Hyvä alku

Valoa on riittänyt. Sekä mielessä, sydämessä että ulkona. Mies (tästä lähtien olkoon hän kirjaimella M) on hämmästellyt tuota auringon tuomaa valon määrää iltamyöhään asti, minä olen puolestaan hämmästellyt ilon määrää arjessamme.

 

Ensimmäiset päivät ovat kuluneet huimaa vauhtia ja olemme kerinneet tekemään monen moista. Myönnän, että ensimmäinen yhteinen kaupungilla käynti jännitti minua hieman ennakkoon. M:lla on mahtava kyky ottaa hymyn ja tervehdyksen kautta kontaktia ihmisiin. Erinäisten asioiden hoito mm. punttisalilla, kaupassa, koruliikkeessä ja jäätelökioskilla on ollut mutkatonta ja hyväntuulista. Liikennevaloissa eräs vanhempi pappa heilutteli meille kovin iloisesti ja toisteli lausetta "me olemme kaikki samanlaisia muuten, mutta vain ihonväri ja kieli on erilainen". Tottahan tuo turisi. Olen saanut vastailla myös moniin, hieman hupaisiinkin, kysymyksiin. Eritoten mistä eläimet päätyy niihin muovipakkauksiin kaupassa, sai minut pohtimaan missä täällä oikeasti löytyy lähin elävä kana tai sika.

 

Oma kiitollisuuteni ja iloni ei meinaa pysyä aisoissa sen suhteen, miten meidän perhe, ystävät ja tuttavat ovat ottaneen M:n vastaan. Myös blogin ystävällisyydet ovat lämmittäneet mieltä. Kiitos ja halaus siis kaikille!!  

 

Alla vihjettä siihen, mitä on tulossa. :)

P.S. M. halusi kirjoittaa myös blogiin, joten seuraavalla kerralla (mikäli aikataulu pysyy eurooppalaisena) saatte hänen aatoksiaan.