sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kesäsynttäriretki

Sen jälkeen kun minulle oli laulettu synttärionnittelut, strattasi auto kohti Etelä-Suomen road trippiä. Mahtavaa sellaista.

Suomi on täynnä peltoja, metsää ja järviä. Mutta myös valloittavia kaupunkeja, kyliä ja kylänraitteja.



 
 
Ensimmäinen pysähdys tapahtui Loviisassa. Tuhannen tuskan kahvilassa saimme viehättävässä miljöössä suolaista munkkia (kyllä, juurikin näin). Vanhojen talojen lisäksi ihastelimme sataman laivoja.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Loviisasta lähdimme suuntaamaan Haminaan, mutta matkalaisten murkinan tarve alkoi ottaa vallan, minkä vuoksi välietappi tehtiin Kotkaan. Pieni välivalitus: miksi ketjuravintolat ovat vallanneet joka kylän?? Joutuu tekemään oikein töitä, jotta löytää kivan yksityisravintolan. Kotkassa löysimme sattumien kautta todella kauniin puiston vesiputouksineen, eli ei huono stoppi.
 
 
 
 
Mahat pullollaan matka jatkui Haminaan. Meren rannalla pohdimme, että tuota vettä pitkin pääsee kovin kauas (ja söimme jäätelöt ja varoimme hanhen kakkoja).
 

 
 

"Pää sekaisin kuin Haminan kaupunki"-sanonta sai selityksen, kun olimme aika monta kertaa päätyneet samalle kadulle pyrkien kaupungista pois. Ja aika monta kertaa piti pysähtyä bussipysäkille tutkailemaan karttaa (navigaattori ei kuulu kunnon autoretkeilyyn). Kuskilla on selkeä visio, minne retkeläiset haluaa viedä vielä ennen auringon laskua, mutta reitti sinne alkoi huolestuttavasti hämärtyä.

 
 
 
 
Juuri ennen pimeän tuloa päädyimme itselle tuttuihin lapsuuden mökkimaisemiin Kalkkisiin. Päijänne näytti erityisen kauniilta juuri tuona iltana.
 
 
 

Viimeiset jaloittelut ennen kotikonnuille palaamista teimme Vääksyn kanavalla. Ihana retki ja päivä!
 

 
 

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ihanasta päivästä!
    Miltä suolainen munkki maistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli yllättävän hyvä. Erikoinen uusi tuttavuus, mutta suosittelen. :)

      Poista
  2. Kotiseutumatkailua parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten paljon ihminen voi kokea ja nähdä ainoastaan yhden päivän aikana, mahtavaa!
    Näillä kuvilla taas fiilistellään pitkään,kiitos kuvaajalle jälleen kerran mahtavista kuvista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Yksi päivä riittää kaikenmoiseen mahtavuuteen. :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia. :) Tekeepä mieli entistä enemmän kurkata Loviisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mennään joskus yhdessä. Syömään suolaista munkkia.:)

      Poista
    2. Olispa kiva, mennä yhdessä siis. Suolasesta munkista en kranttuna tyttönä oo vielä ihan vakuuttunut. :D

      Poista
  5. Upeita kuvia kertakaikkiaan; taas kerran :-)
    Eikös ollu mukava matkata lapsuuden mökkimaisemiin; mekin teimme niin <3

    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ujo kiitos (omasta mielestä olen kyllä aika amatööri kuvien kanssa). Retki oli mahtava. Ja lapsuuden maisemissa tuli miljoonaa maukasta muistoa mieleen. :) "Tuolta pysäkiltä haettiin aina S., ku se tuli Hkistä.." ;).

      Poista
  6. No ett todellakkaan ole :-)
    Totta;
    "Hulttio"tätskä tuli mökille lepäämään eikä edes kännyköitä ollut...
    Polkupyörällä poljin kanavalle puhelinkoppiin soittamaan ja odottamaan takaisin soittoa koppiin :-)
    OI niitä aikoja <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)