torstai 12. joulukuuta 2013

Noir? ja pari jouluvirhettä

Saatatte ehkä muistaa minun maininneen miten joulukorttien teko ei ole ihan välttämättä paras tapa viettää yhteistä mukavaa parisuhdeaikaa. Piparkakkujen tekemisen ajoittaminen jalkapallopelin aikaan ei myöskään lisää iloista joulutunnelmaa, suuri virhe. En suosittele myöskään joulutorin, markkinoiden ja kauppakeskusten yhdistämistä samalle päivälle. Motivaattoriksi ei riitä "pakko löytää pinkki ukulele" tai "on aina kiva vaan katella näitä itsetehtyjä juttuja". Helsinki-reissumme päätyi päätökseen, että ensi vuonna hankin/ teen lahjat itsekseni tai naisseurassa. Ja jo tänä vuonna voin myöntää, että on melko virheellistä ajatella että se mikä on minusta mukavaa, olisi eittämättä myös toisesta.
 
Sen sijaan se, mikä oli molemmista erittäin mieluista Helsingissä oli tämä: tanssiteos Noir? Itse vaikutun lähestulkoon aina, kun ihminen käyttää kehoaan ilmaisuun taidolla, jota ei voi kuin ihailla. Esitys oli ajoittain hämmentävä, välillä vähän ehkä itkettikin, toisinaan nauratti ja välillä vaan katsoi. Mutta pidimme, molemmat. Erityisen mukavaksi Kaapelitehtaalla käymisen teki se, että tapasimme vihdoin monta mahtavaa naista, yhdistävänä tekijänä Afrikka (ja blogi). Niitä kohtaamisia, mistä jää hyvä mieli. Se on niin vinhan kiva tunne, kun joku ymmärtää selittämättä.
 
Huomenna pyrimme kehittämään sopivanmoista yhteistä jouluhenkeä joulutorttujen äärellä. Tällä kertaa en pistä toiveitani liian korkealle, välttääkseeni neljännen jouluvirheeni. Olen pyytänyt muutamat muutkin apukädet varuiksi talkoisiin. Kohtuullisen suurella varmuudella lauantaina molemmat hyräilee samoilla mielekkäiden joulutunnelmien aalloilla, kun saamme kotiimme monia ihania ihmisiä luomaan jouluhenkeä kanssamme.
 
P.S. Jotenkin muka koin ansaitsevani sen verhon, mitä useamman kuukauden haaveillut. Nyt se on meidän keittiössä, tulen iloiseksi aina kun katson sitä (vaikka kuvan laadusta en tulekaan yhtä iloiseksi).
 
 
 

11 kommenttia:

  1. Sehän on vanha kunnon Napakettu. Olen ihaillut tuota kuosia kauan, niin kauan, kuin olen tiennyt sen olevan. Siinä on ihanasti jotakin taianomaista, jopa shamanistista. Muutama vuosi sitten Marimekon paperikasseissa oli tuo kuosi, silloin kehystin paperikassista toisen sivun, jotta olisi edes pieni pala Napakettua kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, se paperikassi oli noin kuukauden meidän keittiössä. Olin säilönyt siihen talviasioita. Kun olin ihastunut kankaaseen Marimekossa ja tulin kotiin, menin hakemaan noita talviromppeita. Kas kummaa se kuosi kummitteli varastosta paperikassimeiningissä. Selvä merkki :D.

      Poista
  2. Haha, se on jossain vaiheessa vaan myönnettävä että aina ei tarvitse pitää samoista asioista (ja olla ottamatta siitä itseenä). Esittelen S:lle aina omia näperryksiäni/askarteluja/ompeluja ylpeänä, mutta olen oppinut olemaan harmistumatta kun hän ei taputa käsiään riemastuneena ja kehu aikaansaannosta luovuuden huipuksi :D (Opetteluun meni hetki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käynyt tuota oppikoulua vasta sen lyhyen oppimäärän. Muutaman vuoden päästä olen ekspertti ;).

      Poista
  3. Niinjoo, ja ensi kerralla sellaisissa merkeissä että voidaan istua alas ja jutella oikein kunnolla :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Sama kävi mielessä. Keväällä Mahdollisuuksien torin yhteydessä voisi olla aikast sopiva meininki siihen .. :) plus se kesäsuunnitelma, mihin EN ole vielä merkannut juuri tiettyä vkoloppua :D.

      Poista
  4. Napakettunen on sävyiltään täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ni eikö!! Mähän sanoin. M. valitsi hyvin seinän .. :).

      Poista
  5. Aivan ihana verho! :)
    Halauksia <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)