torstai 16. tammikuuta 2014

Odotusaatoksia

Tänään eräs nuori mies kysyi koska meidän vauvan on määrä saapua maailmaan. Ensimmäinen ajatukseni oli: "Näkeekö sen noin selvästi?". Hah, eiköhän tuon näe. Olen edelleen yhtä huono laskemaan viikkoja kuin alussa, siis niitä kuluneita. Viikkoja takana on kuitenkin jo melkoinen määrä, koska laskettuun aikaan on 4 viikkoa, sen verran osaan sentään laskea.
 
Raskausdiabetes hämmentää edelleen sekä meitä että lääkäreitä. Viime käynnillä vaatimattomasti kolme lääkäriä pähkäili mitä minun suhteen tulisi tehdä. Koska diabeteksen riskitekijöitä ei minulle ole ollut, ihmettelivät mistä moinen johtuu ja tutkivat hieman lisää poissulkeakseen jonkun erityistyyppisen diabeteksen. Puolet meni ohi mistä edes puhuivat, koska odotin vain mitä sanovat insuliinista. Sitä meinasivat antaa, mutta säästyimme siltä koska vauva voi erinomaisen hyvin ja on koko ajan ollut melkoisen pikkuruinen. Viikoittainen rutiini näyttäisi nyt olevan äitiyspolilla käyminen, ensi viikolla jälleen. Tosin ensi viikon käynti liittyy niihin kuperkeikka-hommiin. Koittavat kääntää Raparperin, mahtaa tuntua hauskalta ..
 
Siinä missä tuleva isä on todennut jo useamman viikon olevan erittäin valmis vastaanottamaan pienoisen maailmaan (ja käskenyt minut pakkaaman "that bag" jo monta kertaa), olen minä vielä halukas kantamaan häntä sisälläni. Viime metrien panikointi on ajoittain ottanut niskalenkkiä minusta. Muutaman perhedraaman olen onnistuneesti saanut kehiteltyä maalaillen kauhuskenaarioita mm. kahden kulttuurin, tai oikeammin maan, yhdistämisen vaikeudesta. Missä me asumme? Missä on paras lapselle? Meille? Meidän perheelle? Miten maksimoida koko perheen onnellisuus ja miten se mitataan? (Jos joku tietää oikeat vastaukset kaikkiin edellä mainittuihin, otan ilolla vastaan).
 
Tuntuu totaalisen kreisiltä, että yksi maailman luonnollisimmasta asioita, lapsen saaminen, voi olla näin järisyttävää. Jos tunteeni on jo raskauden aikana pomppineet kengurun lailla, en halua edes ajatella mitä tuleman pitää. Mutta olen silti melko toiveikas järjissä pysymisen suhteen. Toissailtana kysyin M:ltä pitääkö hän minua ihan seonneena vai olenko vielä kohtuullisen ok. Sain miellyttävän vastauksen: "You are just emotional".
 
Huomenna aloitan pinnasängyn reunussuoja-projektin. Nyt kun se on sanottu julki, rima luovuttaa heti alkumetreillä hieman nousi. Toivon hartaasti kykyjeni riittävän operaatioon.
 
Pakkaset paukkuu. Muistakaa pukea riittävästi päälle!

10 kommenttia:

  1. Mä oon pahoillani, kun tulen jokaiseen odotustekstiin ulvomaan jotain siitä kuinka muistan tuon ja tuon ja kuinka kohta on luvassa tätä ja tätä.

    Yritän nyt sanoa jotenkin toisin, sen mitä haluan sanoa: Enhän voi tietää, miltä juuri sinusta tuntuu, ja mitä juuri sinä käyt läpi. Olet monelta kannalta erilaisessa tilanteessa kuin minä. Kuitenkin vauvan odotuksessa ja äitiyden alkamisessa on paljon, mitä myös tunnistan. Raskaus oli minullakin yhtä vuoristorataa, niin varmaan myös monella muulla.

    Tulevaa ei voi kuvitella. Mutta siitä hetkestä, kun vauva on siinä, alkaa uusi elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsis, älä ole pahoillasi. Minusta on kiva, että kommentoit. Ja vielä kivempi kuulla ettei ole ainut näissä vuoristoissa. On tärkeää saada kuulla, että "muutkin on selvinneet" :).

      Ehkäpä se hurjin ajatus onkin juuri se, ettei tiedä millaista se uusi elämä on. Hyppy tuntemattomaan, silti niin mieluisaan. :)

      Ihania päiviä sinne teille!!

      Poista
  2. Voi raparperia ; itsepäisesti vain ei kuperkeikkaa tee :-)
    Höpsis sinua, pienessä päässä paljon (liikaa ?) ajatuksia.. Älä huoli ;.kyllä niihin kaikkiin aikanaan löytyy vastaus :-)
    Jään odottamaan postausta reunussuojasta; sinut tuntien siitä tulee erinomaisen kaunis ja persoonallinen !
    Ja lämmintä ylle ettei pakkanen pure :-)

    Auntie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ystävä tänään nauroikin, kun kerroin että lääkärit sanoivat ettei kääntö onnistu jos vauva ei auta samalla. Auta?!?!?! Varmaan ajatteleekin, että jaahas olen ollut väärinpäin melko monta kuukautta, mutta autetaanpas nyt lääkäreitä ja potkaisen itseni oikeinpäin .. :D.

      Joo tämä ajatusten kulku on suvussa kulkeva huippuluokan taito ... ;).

      Apua reunuspaineet kasvoi juuri. :)

      Poista
  3. ihanaa loppuraskautta!!:) Ja Raparperi, teehän se hieno kuperkeikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miinalle. Ja juu, saisi tehdä ;).

      Poista
  4. No mutta onhan se hyvä,että on jotain perittyä suku"rikkautta " :-)
    Ja nyt vaan Raparperille pikku juttelutuokio;,että muistaa auttaa Tohtoreita :D

    Auntie

    VastaaPoista
  5. Muistan itse pienen haikeuden heilahduksen kun kätilö oli tehnyt viimeiseksi jääneen tarkistuksen ja sanoi: "Täällähän on jo pää jo melkein näkyvissä! Nyt saa ponnistaa!" Ehkä se oli pelkoa, jännitystä ja haikeutta raskauden loppumisesta. Pelkoa ja jännitystä tulevasta. Ja kun kätilö kysyi: "Tiiätkö sinä miten tässä pitää toimia kun ponnistaa?" Minulla tuli itku, sopersin vaan jotain ettei siellä mitään neuvottu siellä valmennuksissa. Itku johtui myös siitä, kun olin valmennukset käynyt yksin ja odottanut yksin ja nyt ottaisin lapsen vastaan yksin. Yksinäisyys ja turvattomuus ehkä itketti. Mutta kätilö huomasi oloni avuttoman ja sanoi "No mutta minä olen tässä sitä varten. Itketään sitten vasta onnenkyyneleitä!" Pikkusiskoni oli vieressäni ja tsemppasi. Ja 10 minuutin päästä itkettiin niitä onnenkyyneleitä. <3

    Tuli hieman henkilökohtaisempi kommentti ku oli tarkotus, mutta parasta niin <3
    Nauti kaikesta, jokaisesta tunteesta, itkusta ja naurusta. Voin luvata että kaikki järjestyy aikanaan ja juuri niinku niitten on tarkoituskin. :) <3

    Suuuuuuri halaus from another emotional ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Suvi. Kiitos kun kirjoitit ja kerroit. <3
      Koitan imeä jokaisesta tunteesta sen oleellisimman, myös niistä peloista. Sanovat, että monenmoisia vanhemmuuden tunteita kokevat kasvavat hyviksi vanhemmiksi. Kun nyt edes riittäväksi ;).
      Se on hassua miten tuntuu, että vauvan saamista kuvataan niin monilla foorumeilla ja keskusteluissa maailman hienoimmaksi asiaksi, mitä se toki varmasti onkin. Mutta tuo tämä odotus paljon epävarmuuksia, pelkoja ja jännitystäkin. Monenmoisia.
      Tuohon "kaikki järjestyy" - lauseeseen olen takertunut kuin hukkuva oljenkorteen. :D. Mutta ihan oikeasti myös uskon niin. Niinhän elämä aina, kantaa.

      Halaus vastaanotettu ja siitä liikutus myös koettu. Takaisin samanverran. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)