keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Seinä, jota ei näy

"Koliikki loppu kuin seinään, kun lapsi täytti kolme kuukautta" - lausahdukseen tukeuduin kuin hukkuva oljen korteen meidän pikkuisen ensimmäiset kolme kuukautta. Kolme tuli täyteen, missä se seinä on! No, ehkä sitten kun neljä tulee täyteen... Siihen on kaksi päivää. Uskallan epäillä, että lauantaina elämämme olisi pelkkää hymyä. Voihan se olla, että koliikkiseinä on läpäisty, mutta refluksi-seinä on vielä jossain kulman takana.
 
Kun lapsi on suuritarpeinen, itkee päivittäin paljon ja nukkuu yöt huonosti, on vaikea kertoa mitä kaikkea se itsessä aiheuttaa. Monta tunnetta, ajatusta, huolta ja stressiä. Jatkuva valmiustila ja valppaus, itkeekö tuo pienoinen taas pian. Mitä tuo rakas pieni nyt itkee, kuinka kauan, miten saisi rauhoitettua. On reppua, kantoliinaa, on jumppapalloa, on tissi, on perhepeti.  Mutta onko siinä tarpeeksi? Onko jaksamista, jaksanko olla rauhoittava ja rakastava taas tänään? Miten yö menee? Mistä kaikki johtuu? Teenkö jotain väärin? Söinkö jotain väärää? Imetänkö oikein? Pitääkö minun nyt vain lopettaa imetys? Olenko turhan tunteikas? Mitään ei voi ennakoida, mitään ei voi suunnitella. Kun luulet, että kohta syöt, huomaatkin, että se pienempi haluaa syödä. Kun ajattelet nukkuvasi, kuulet tutun inahduksen. Päivät ja yöt vaihtelee suuresti. Huonoimmillaan tuntuu, kuin koko maailma romahtaisi, eikä seuraavaa päivää tule ikinä. Väsyneenä ajatukset ei meinaa pysyä kasassa ja miettii vain miten selvitä seuraavaan päivään.

On lääkäriä, terveydenhoitajaa, toista lääkäriä, vyöhyketerapeuttia, akupunktionistia (ei taida olla oikea sana). Lääkettä, ei lääkettä. Lääketieteen näkemys, eri lääkäreiden näkemys. Vaihtoehtoisten näkemyksiä. Ympärillä olevien ajatuksia, omia ajatuksia, miehen näkemyksiä. Oma ajatus vaihtuu hetkittäin. "Se menee ajan kanssa", mutta mitä jos se ei menekään.

Tämän kaiken keskellä se lähin ja tärkein, oma mies ja isä, on kotimaassaan edelleen ratkomassa suuria haasteita siellä. Kaksi maata, kahden maan ongelmat yhtä aikaa. Puntarointi mikä on missäkin nyt tärkeintä. Miten me selvitään? Miten kaikki kääntyisi parhain päin? Tuhat kysymystä ja kummastelua ihmisiltä, joihin emme osaa vastata, kun emme tiedä itsekään. Parisuhde on kaukona aina koetuksella, mutta erityisesti nyt kun molemmissa maissa vaikeaa. Lapsen kanssa ei vielä voi matkustaa. M. ei voi jättää asioita siellä kesken. Me vaan päätettiin selvitä. Olemme tehneet toisillemme sen lupauksen. Muille meidän ei tarvitse luvata mitään.

Olen pyytänyt paljon apua isovanhemmilta ja ystäviltä. Ja Luojalle kiitos, sitä myös saanut. Niin paljon, etten osaa ikinä kiittää tarpeeksi. Sitten sitä pohtii, pyydänkö liikaa? Eikö minun pitäisi äitinä jaksaa? Minähän mieheni kanssa lapsen halusin, meidänhän pitäisi selvitä ilman apuakin. Valitanko turhaan, olenko vain jotenkin heikko? Onhan sitä ihmiset paljon vaikeammistakin asioista selvinnyt. Ehkä  vain dramatisoin liikaa, nyt taas päätän vaan ajatella positiivisesti ja olla reipas. Viikko sitten sain ikään kuin luvan surra tätä kaikkea, kun ystäväni samanikäisen vauvan kanssa seurasi päivän elämäämme ja kysyi miten ihmeessä voin jaksaa, itkin. Itkin tosi paljon. Itkin oikeastaan koko viikon. Joka päivä.
 
Mutta aina tulee uusi aamu (vaikka yö olisikin fiasko), pirpana hymyilee leveintä hymyään, jokeltelee ja on valmiimpi uuteen päivään kuin nouseva aurinko. Huomaan, että selvittiin taas. Jos tuo pikkuinen suloinen tyllerö jaksaa hymyillä ja jokellella kipujensa ja vaivojensa keskellä, niin jaksan sitten minäkin. Ja kyllä me joka päivä hymyilläänkin. Yleensä samaan aikaan.
 
Aina jostain tulee taas se toivon kipinä, että tulee vielä niitäkin päiviä ja öitä, kun elämä ei ole vain selviämistä. Kun saamme olla jälleen perheenä yhdessä. Kun meidän ei ole enää kipuja. Kun me kaikki voimme nukkua. Kun sydämessä on enemmän onnea ja kuin huolia.

 
 

20 kommenttia:

  1. Huh, aina itse aina välillä muistelen noita ensimmäisiä kuukausia ja totean mielessäni, että onneksi se aika on ohi. Eikä meillä edes ollut kovin vaikeaa!

    Täydet sympatiat sinne, ihan koko tilanteesta - saisi se jo helpottaa! Onko tietoa, milloin M pääsee palaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sympatiseeraamisesta. Se antaa kuule voimia kummasti se.
      Tänään teimme välitilinpäätöstä tilanteesta ja suunniteltiin syksyä ja vaikka mitä.
      Uskallan olla toiveikas, että saamme vielä nauttia kesästä yhdessäkin. Infoan kun varmuuksia. :)

      P.S. Heinäkuu voimissaan. :)

      Poista
    2. Heinäkuu on merkattu kalenteriin ja pyydän sen heti vapaaksi kun listat tulee! :)

      Poista
    3. Mahtavaa!! Sehän on jo melkein ihan pian.

      Poista
  2. Pysähdyin pitkäksi aikaa tekstisi äärelle. Se on niin aito. En tunne sinua, en ole itse äiti, enkä todellakaan ala neuvomaan tai antamaan (todennäköisesti) hyödyttömiä vinkkejä. Mutta voimia lähetän! Kovasti voimia. Ja ihanaa, että itse jaksat pysyä myös positiivisena ja nähdä elämässä valoa. Aina onneksi voi uskoa ja luottaa siihen, että edessä on valoisampi tulevaisuus teilläkin yhdessä perheenä iloisen (nukkuvan) neidin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuren suuresti voimista. Ihanaa, kun saa niitä tuntemattomiltakin.
      Nuo vinkit ja neuvot on kyllä moneen kertaan kuultu ... eli viisaasti teit :).

      Eiköhän me vielä onnellisesti perhepedissämme joku kaunis päivä nukuta.

      Iloisia hymyjä sinne!!

      Poista
  3. 2 asiaa:

    Se ihan todellakin menee ajan kanssa lopulta ohi. Kaikki menee. Kaikki selviää ajan kanssa. Niin myös tämä. Ja tämä todennäköisesti suht lyhyen ajan kanssa, vaikka se nyt tuntuisi ikuisuudelta. Muistan kun meillä oli huonoja öitä talvella ja valitin niistä kaverille (ja mullakin oli sellainen olo että eikö mun nyt vain kuuluisi jaksaa valittamatta). Kaveri sanoi, että sillä hetkellä kun siinä on, se tuntuu loputtomalta, mutta niin ei kuitenkaan ole. Se LOPPUU. (Kaveri myös antoi synninpäästön: ei tarvitse koko ajan vain jaksaa. Väsymys on todellista, ja vartin välein herättämistä käytetään myös kidutusmuotona.)

    Avunpyynnöstä ja -saannista: nyt lopetat pähkäilemästä pitäisikö pärjätä ilman. EI PITÄISI! Tietäisit miten tiiviisti minä olen Watsonin mummin kanssa elänyt niitä hankalia vaiheita (ja välillä ihan helppojakin, ihan vain koska on TOSI KIVAA kun saa apua arkeen!). Ota vastaan ja ole kiitollinen! :) - siinä onkin kenelle tahansa vähän opeteltavaa...

    Vielä bonus-kolmosasia: lähetän rakkautta ja positiviisia ajatuksia. All shall be well. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäisenä kiitän jälleen Pikku S. kommentistasi, joka tsemppasi kummasti. Kun joku toinen, joka on kokenut samoja hetkiä, sanoo että kaikki menee ohi, sen vain uskoo paremmin.

      Avunpyytämisessä on ollut mahtava huomata, ettei tarvitse antaa kuin pieni vihje tarpeestaan ympärillä olevilla ja auttavia käsiä on liuta paikalla. Se on mahtavan upea asia elämässämme, mistä osaan olla erittäin kiitollinen. Vaikeinta on opetella ettei avunsaamista tarvitse korvata, että muille riittää auttamisen ilo. Vaan ehkäpä minäkin olen ollut toisinaan apuna muille. Ainakin haluan muistaa sen aina elämässä, että muita pitää auttaa. Ja pikku pirpanakin saa oppia sen. :)

      Halaus teille!!
      Ja kuullaan taas.

      Poista
  4. Kovasti voimia <3 Se todella helpottaa ajan kanssa. Ja väsyneenä ei todellakaan aina jaksa nähdä valoisia puolia, älä tunne syyllisyyttä mistään, teet varmasti ihan koko ajan parhaasi juuri niillä voimavaroilla mitä sillä hetkellä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika, tuo ihmeellisin lääke ikinä, toimii usein. Varmasti myös nytkin.
      Kiitän voimien lähettämisestä. :)

      Poista
  5. • Neuvoksi tuohon kaikkeen sanoisin, että deletoi yksi kysymys päivässä pois, kysymyksiä on nyt aivan liikaa ja vastauksia liian vähän. Jonain kesän päivänä huomaat, että tästäkin selvittiin ja voidaan iloita ja riemuita elämästä ! Me ollaan aina teidän apuna ja tukena, ootte rakkaita:) Kun se päivä tulee, luulenpa, että aika pian, voit lausua tämän runon ,
    • "Minä avaan syömeni selälleen ja annan päivän paistaa, minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa.* Eino Leino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syömeni on jo ihan selällään, mutta veet ja marjat on vielä kokematta. :)
      Ehkä jo kovinkin pian.
      Olette tärkeitä ja siitä aina kiitollinen minä!
      <3

      Poista
  6. Niin ; mitäpä tuohon lisäisi ..,
    Aika paljon on kannettavaa nyt riittänyt
    mutta varmaan tiedät ja tunnet kuinka paljon teitä rakastetaan ja välitetään <3
    Sekin jo kantaa paljon :)
    Ja näistä kommenteistakin huomaa myötäelämisen paljouden :)
    Ja toi oli loistavaneuvo " deletoi" yksi
    kysymys päivässä pois"- todellakin <3
    Elämä kantaa ; kaikesta huolimatta :-)
    Haltsut
    Tärskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kantaa yhdessä taakkoja, ne ei ole niin painavia. Olen niin kovin onnellinen ja kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet elämässä tavoin tai toisin tätä kaikkea.
      Muutama (tai oikeastaan useampi) ajatus on jo nyt deletoitu ja uusia hyviä otettu tilalle. :)

      Isot halaukset sinne! <3

      Poista
  7. Halauksia Ghanasta.

    Täällä ei paista enää aurinko, täällä on nyt monsuunisateet. Kovin on harmaata ja kosteaa, mutta luonto tykkää. Iltaisin tuntuu ihan syksylle. :)

    Jaksamista sinne teille. Edellisiä kompaten: kaikella on alkunsa ja loppunsa, kaikki päättyy aikanaan.

    Voikaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siellä! Ihana kuulla sinusta täälläkin.
      Paljon suomensuvisuloisia halauksia sinne!!

      Poista
  8. Ihanaa, että on ihmisiä, joilta olet voinut pyytää apua ja saanut sitä. Ihanaa, että sinulla on ystävä, jonka kanssa sait itkeä. Ihanaa, että toivonkipinä kuitenkin löytyy kun aamu koittaa.
    Myötätuntoisena
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäelämisestä, se on suuri voima.
      Monia hyviä asioita hankalampinakin päivinä sitä saa huomata. Hyvä niin.

      :)

      Poista
  9. En halua masentaa, mutta Me odotamme sita seinaa yha... ja tytto on 8kk. Mulla on auttanut asian hyvaksyminen, meilla ei nukuta ja sille ei mitaan voi. Aika hyvin olen saanut pidettya itseni kasassa, valilla tulee romahtamisia oisin ja kayn olohuoneessa paiskomassa tyynyja :) Helpottaa, suosittelen kokeilemaan ;) Mutta tsemppia, toivotaan etta teilla menee asiat toisin!

    VastaaPoista
  10. Tuohonkin olen mielessäni varautunut. Ei meilläkään yöt vieläkään lähellekään hyvin suju. Mutta päivät edes, edes puoli päivää. Sekin on jo jotain. Tällä hetkellä on juhlaa, kun ei itketä aina ja kokoajan. Ja kun yöllä tulee edes yksi 2-3 tunnin pätkä, on jo aika kiva.

    Paljon voimia (ja hyviä tyynyjä) sinne!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)