torstai 10. heinäkuuta 2014

Tilanne 0-0

Hollanti-Argentiina 0-0. Lapsi nukkuu. M. ja minä olemme hereillä. Tämä on ihmeellistä.
Kaikkien muiden pelien ajan pikkuenergiaihme on ollut hereillä. Jotkut pelit ilmeisesti harmittaneet kovasti, koska itkut yöllä olleet melkoisia.
 
Käytiin myös ihan vähän itkemässä, mutta paljon enemmän nauramassa saariretkellä ystävämme kanssa. Ajattelin ottaa kesäkuvia vanhalla kunnon pokkarikameralla, vaan kuinka ollakaan kamerassa ei ollut latinkia (klassikkomoka). Toisaalta joskus on vapauttavaa, kun ei ole kameraa kädessä keikkumassa ja voi katsella ja makustella ympäristöä ilman hetkien taltioijaa. Nyt ei siis irtoa retkikuvia, kerrottakoon vain, että hyvässä seurassa ihanassa paikassa retki kuin retki on mainio. Kesä tuo niitä vielä useamman.
 
M. halajaa kovasti telttailemaan, mutta itse toivoisin ensin kokemuksen siitä, että yöt perheen pienimmän kanssa sujuisi kohtalaisen hyvin. En tiedä miten kivaa olisi olla leirintäalueella kello kolme yöllä kiljuvan pirpanan kanssa. Eikä meillä ole edes telttaa. Missä on seikkailuhaluni, milloin minusta tuli näin mukavuudenhaluinen?? Makustelen ajatuksella. Ensin varataan kuitenkin se hotelliyö, joka saatiin häälahjaksi. Mietitään sitten sitä telttaa.
 
Tilanne on edelleen 0-0. Pelin katseluvieraat poistuivat puoliajalla. Olen Hollannin puolella. Oranssien.

4 kommenttia:

  1. Hah; toi viimeinen varmistus oli mainio
    "Oranssien" - urheiluihme:-)
    Meiltäkin taitaa löytyä teltta ;
    Saa lainaksi kyllä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa. Otapa mukaan, kun tulette. Harjoitellaan ensin vaikka mökin pihassa yksi yö ja mietitään sitten mennäänkö. Parin viime yön perusteella emme mene .. :/.

      Poista
  2. Hienoa, että olettte taas koko perhe koossa!!:) Mukavia arkihetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on. Ja koko perhe haluaa nähdä sinut taas pian.
      Ihania päiviä myös sinne!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)