perjantai 15. elokuuta 2014

Ihan pian se on täällä

Kankaita hankittu, ompelukurssille ja vauva-joogan ilmoittauduttu, juoksukengät päässet jo pururadalle. Pää surisee suunnitelmia siitä, miten koti järjestetään uudelleen. Kodin uudelleenjärjestys sisältää jälleen "nyt hankkiudutaan tavarasta eroon"- suunnitelmia, mitkä kerta toisensa jälkeen tuhoutuu toivottomuuteensa, uuden tavaran saapuessa ovesta sisään säännöllisesti. Parvekkeen kukat nukkuu jo. Merkit on aivan selvät. Syksy, se on täällä pian.



Lukeudun niihin, jotka romantisoi syksyä. Maalailen kuvaa kynttiläilloista ja viltin alle kääriytymisestä. Kotona ollaan enemmän ja saa vihdoin jotain aikaan. Arki, se alkaa taas rullata. Koko maailma asettuu radalleen, kun lapset ei juoksentele rannoilla ja pihoilla päiviä pitkiä vaan käyvät koulua. Aikuiset asettuvat taas aikatauluihin ja perjantaisin on ruokakaupoissa ruuhkaa. Tietää mihin aikaan voi kellekin soittaa ja vastauksiakin saa toimistoista asioihin. Oma neuvolantäti on taas paikalla, huoh. Meidän arki on saanut myös rytmin. M. lähtee aamusella ja palaa neljän aikoihin. Minä olen kuin paraskin kotirouva, pesen pyykkiä ja teen vauvan soseita. Tänään käytin isovanhempien hoitoapua siihen, että sain puunata kotia rauhassa (luulen, että tämä syysintoilu lakkaa ennen kuin saapuu edes syyskuu ja ikävöin taas kesää, kun kaikki saa kirmata pitkin laitumia).


 
Vaikka kangaspino ja kirpeät syyssäät kutkuttavatkin mieltä, täytyy myöntää että ensimmäistä kertaa tuleva syksy ja talvi hieman myös kauhistuttaa. Tiedän, että valon ja auringon lapsi, mieheni, ei ole pimeän ajan suurin fani. Minun suuresti hehkuttama ja makustelema joulu tuskin riittää miehelle valopilkuksi pitkään auringottomaan jaksoon. Toisaalta, olenhan onneksi itse niin valoisa, ettei  sitä edes huomaa auringon puutetta, haha.

Eilen piti lapsellekin pistää jo myssy päähän. Vaatteiden pukemista naperolle en kyllä itsekään kylmenevissä päivissä ikävöi. Pitääkö käyttää jo sukkia muka?

 
Salaa saatan haaveilla, että saadaan pennosia säästettyä sen verta, että pimeitä kuukausia valostuttaisi matka aurinkoon. Haavearkku vain tuppaa olla melko täynnä kaikenmoisia muitakin toiveita.

Kesä antoi meille parvekkeelta vain yhden punertavan tomaatin, muutoin kesän sato oli mehukas ja mielekäs. Ihania muistoja pirpanan ensimmäisestä kesästä.
 

4 kommenttia:

  1. Niin se pukkaa. Syksy on kiva, mutta ai vitsi kun siihen seuraavaan kesään on taas niin tajuttoman pitkä matka! Meidän vaatehuoneen lattia on tyhjentynyt kirpputoritavaroista, olen roudannut myyntitohinoissa melkein koko kodin irtaimiston sinne muutenkin. S suunnittelee liimaavaansa tärkeisiin huonekaluihin (= telkkariin) ison lapun, jossa lukee "not for sale" :) Samat säpinät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just se, kun sen seuraava on niiiiin kaukana. Talvikin välissä. Ja kevätkin vielä. Mutta kaikki ihan kivoja.
      Voi S. siellä säpinän keskellä.
      Ja voi tavara ... Miten sitä vaan riittää ja riittää.

      :)

      Poista
  2. EIII sukkia vielä , ainakaan itselle :-P
    Naperolle ehkä joo :-)

    T

    VastaaPoista
  3. Tänään pistin, tuntui kyllä pahalta. Mutta otin heti pois kun palattiin kotiin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)