sunnuntai 17. elokuuta 2014

Projekti 'uudista blogi'

Ajattelin, että voisin uudistaa blogiani. Näin tapahtuikin. Matka uudistuksen vaiheissa koitui melko monimutkaiseksi:
 
Ajatus oli vaihtaa vihdoin pirpanan jalat ja taustalla olevan kuva joihinkin toisiin. Jotakin värikästä. Itse otettu kuva. Jottei liikaa väriä, myös mustavalkoista. Suunnitelma oli selkeä. Kuva löytyi kohtuullisen vaivatta. Sitten:
 
"Lataamasi kuva on liian suuri."
 
No perhana. Pienennetään sitten. Ei, äh, tulipas siitä tyhmä pienenä. Kokeillaan toista. Tai kolmatta. Tai neljättä. Kaikki liian suuria ja pienennettynä rumia. Mustavalkoisina toimimattomia. Miten nämä bloggerin muokkaukset oikein toimii? Miten jotkut saa niin hienosti niitä kuvia yläpalkkiin? Mitä mä en tajua? Ja miksi en ole vieläkään saanut riittävästi kärsivällisyyttä lukea ohjeita.
 
Kone jumittaa.
Lapsi alkaa olla levoton.
Pidän tauon, jatkan tuonnempana.

-----     ------     ------
 
No nyt se latas. Jes.
Miten niitä kuvia oikein pienennetään? Miksen mä osaa ottaa hienoja kuvia? Miten niitä ihmeen bannereita oikein tehdään? Miksi mä edes pidän blogia?

M. nukuttaa lasta.

----   ----   ----
 
Välissä lueskelen ihan toisesta syystä blogeja, eksyn sattumalta moneen erittäin suosittuun blogiin. Huomaan miten minun pikkuruinen blogi on monin tavoin vaatimaton. Hetkellisesti vajoan epätoivoon kuvieni ja blogini keskellä. Onko minun elämä jotenkin ei-coolia, eikä meidän keittiö ole valkoinen, eikä pöydillä liljoja. Meillä ei ole mustavalkoista sisustusta eikä lapselle merkkivaatteita. Voiko sitä pitää edes blogia, jos ei ole mitään mitä mainostaa tai mitään suursyvällistä sanottavaa.

---   ---   ---

Lapsi nukkuu. Minunkin olisi järkevä nukkua eikä hermoilla koneen kanssa.

Onko sillä kuvalla nyt oikestaan niin paljon väliä. Ihan sama, kunhan nyt joku latautuu. Laskeva aurinko -kuva, no ehkä joku päivä opin tai opettelen lisää.

--  --  --

Päivä vaihtui jo toiseen. Ilta vaihtui myös. Nyt lapsi on taas hereillä. Lupasin tehdä tämän loppuun nopeasti. Tänään kävin keskustelun mieheni kanssa siitä, miten mielestäni olemme aivan liikaa tietokoneella, katsomme tv:a tai näpräämme puhelinta.

- - -

Aion edelleen jatkaa blogin kirjoittamista. Aion edelleen ladata kuvia ja napsia niitä. Ja pidän siitä, että tämä on just tällainen ja juuri sinä siellä luet tätä nyt, jostakin syystä.

Mutta ne kaikista tärkeimmät hetket, ne on edelleen niitä käsin kosketeltavia. Joitain niistä koitan tavalla tai toisella tallentaa. Jotkut kipristän oikein tiukasti sydämeen ettei ne koskaan sieltä poistuisi. Nyt menen ja halaan kahta minulle tärkeää, siitä ei tule kuvaa.

22 kommenttia:

  1. Ei kannata antaa hienostoblogien huijata! On parempi elää sitä elämää oikeasti kuin someen aseteltujen kuvien kautta. Sinun blogi on just niin sinä! :) Mutta tunnistan kyllä tunteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JUST SINÄ! :)
      Joo ehkä se ole parempi etten käytä turhaa aikaan saaden tämän näyttämään joltain, mitä emme ole. Tämä on just sitä ... että esim. tuossa matossa vasemmalla näyttäisi olevan mojova likatahra :D.

      Poista
    2. KK tykkää käyttäjän BS kommentista. :)

      Poista
    3. Ja A. tykkää teidän molempien <3.

      Poista
    4. Minäkin peukutan bs kommenttia !

      Poista
  2. Tarviitko apua? :) Photoshop (tai joku muu kuvanmuokkaus ohjelma) on se salaisuus...
    Niin ja kuule, sun blogi on ihana just sen takia, että se on niin aito. Eikä kaikilla tartte olla sitä valkoista keittiötä ja liljoja pöydällä, itseasiassa ne tulee jo korvista. Tämä on just hyvä näin ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin tarvitsen!!!
      Salaisuuksien alkulähteille pitää siis sukeltaa.
      Ihanalle ystävälle kiitos kannustuspuheista! <3

      Poista
  3. Nimenomaan :-)
    Tämähän on juurikin sinun elämää ja sinun näköinen blogi :-)
    Ei me lukijat kaivata mitään muuta ja sitäpaitsi valokuvat on aivan ihania ja teksti ja kaikki :-)
    Keep it :-)
    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöi elämä, tämmöiblogi. Molemmat riittävän hyviä :)

      Kiitos sanoista ja ahkerasta fanittamisesta ;).

      Poista
  4. Hihih! Niin tutunoloista :D.. Pitäis todellakin omaakin uudistaa, mutten millään jaksa alkaa lukea mitään ohjeita. Miten ihmeessä olen osannut joskus edes jotenkin saada jotain asetuksia pelaamaan. No jotain päivänä taas perehdyn uudelleen ja päivitän jotain tosi kivaa ja upeaa...hahahHAHA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tosi upeeta sitten seuraavalla kerralla ;).
      Jonkun pitäisi tulla kädestä pitäen näyttämään (tai tekemään puolesta), haha.
      Taitaa tämä blogi-kriisi olla väistämätön aina aika ajoin. :D

      Poista
  5. Minä en lue/katsele hienostelublogeja.
    Enkä mainosblogeja.
    Minä seuraan sinun blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen siitä enemmän kuin iloinen. :)

      Kiitos.

      Poista
  6. Toi blogin ulkomuodon pikainen uudistus kestää aina tuntikaupalla ja päivätolkulla. Ainakin mulla. Viimeksi tein jotain kun oli käsi paketissa ja seuraavan kerran ehkä jotain kun saan seuraavan kipsin. Tää blogi on hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh, se en ole siis vain minä!! Huojentavaa.

      Kiitos. Arvostan superbloggaajan kommenttia erityisesti. :)

      Poista
  7. Hihih.. ihana postaus, tuttuja tunteita... mutta blogisi on hyvä juuri näin! Hifistely on turhaa, aitous on parasta ja kuvien ei täydy olla sliipattuja tekohienoja taideteoksia.. mutta kuvia on hyvä olla, minä ainakin tykkään! Ja kivoja kuvia sinulla onkin! Jatka vain samaan tyyliin, kirjoitat hyvin ja tunteella! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onpa mukava lukea sinunkin kommentti täällä.
      Ja koska sun kuvat on kertakaikkisen upeita, tuntuu mainiolta kuulla että tykkäät katsella minun kuvia. Kiitos!! :)

      Poista
  8. Mitä ihmettä, kuvat ja tekstit ihan huippua, jatka samaan malliin. Mihin sun taidot on muka kadonneet, luulenpa, että maltti on valttia 💑

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että löytyy luottofaneja :D.
      Kiva kuulla, että jotkut tykkää ja kannustaa!

      Joo malttia ja AIKAA tarvis. Liian kiire saada kuvat otettua ja koneelle ja mitä vielä .. :)

      Poista
  9. Mulla on sama ongelma! Blogi ei koskaan näytä tarpeeksi hyvältä, kuvatkin niin pieniä ja huonosti otettuja. Ja turhauttaa välillä kun tuntuu ettei kukaan lue tai kommentoi ja sitten kun joku kerrankin kirjoittaa jotain, niin ilahdun jokaisella solullani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis blogisyndrooma näyttäisi olevan kovinkin yleinen ilmiö. Hassua. Sitä aina luulee, että kaikki muut on tosi varmoja omistaan :D.
      Ton kommentoinnin tunnistan myös. Kun näkee, että kommentti tullut, on ihan intopiukeena: JES, joku on antanut mun aatoksille ja kuville hetken ja haluaa vielä jättää jäljen siitä. Eli kiitos kommentista. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)