tiistai 23. syyskuuta 2014

Mitä me olemme? Keitä te olette?

Olen käynyt viime päivinä eri yhteyksissä toinen toistaan mielenkiintoisempia keskusteluja siitä, millä termillä meitä pitäisi kutsua. Meillä viittaan nyt meidän perheeseen ja perheellä viittaan tällä kertaa suomalaiseen ydinperheeseen: minä, M. ja lapsemme. Monikulttuurisuus on termi, jota käytetään laajasti ja sen ymmärrettävyyden vuoksi olen käyttänyt sitä itsekin mm. täällä blogissa hakusanana. Kahdenkulttuurin perhe olisi kuitenkin paljon kuvaavampi, koska perheessämme on kaksi kulttuuria ugandalaisin ja suomalaisin piirtein, eikä mitenkään kovin monia kulttuureja. Toisaalta voinhan ajatella, että se niin kutsuttu 'kolmas' kulttuuri, jonka perhe luo edellä mainittujen pohjalta tekisi perheestämme jo monikulttuurisen. Afrikkalais-suomalainen, tai suomalais-afrikkalainen, monikulttuurinen perhe me taidamme olla. Useammin kutsun meitä kuitenkin ihan vain tuttavallisen yksinkertaisesti perheeksi. 

Suhteemme alkuaikoina koin tarpeelliseksi kertoa ihmisille, että mieheni on afrikkalainen, joskus mainitsin myös erikseen että hän on tumma. Nykyään puhun joko miehestäni tai käytän hänen nimeään. Jos keskustelu liikkuu luontevasti alueilla, mihin kulttuuritaustat liittyvät, kerron toki avoimesti ja mielelläni mieheni juurista. Samoin teemme lapsemme suhteen. Tapahtuipa kerran kahvilassa, että vanhempi herrasmies kysyi mistä noin suloisia lapsia saa, ennenkuin kerkisin avata suuni vastatakseni, saapui mieheni rinnalleni kassalta, herrasmies sai vastauksensa.

On kohtuullisen helppoa määritellä itsensä, mutta se haastavampi: keitä te olette? Aikaa ennen lasta bongailimme usein tummaihoisia kadulta ja toitottelimme toisillemme "hei tuolla menee tumma", useimmin kuitenkin "did you see her/him?", jolloin toinen jo usein tiesi mihin asiaan viitataan. Se miksi oli kiva bongailla tummaihoisia liittyi vahvasti mieheni kotoutumiseen, ikäänkuin osoituksena ettei hän ole ainut tummaihoinen tässä kaupungissa. Afrikkalaisilla/ tummaihoisilla on myös tapana tervehtiä toisiaan vaikkeivat he tuntisi toisiaan, minkä vuoksi myös oli mukava kiinnittää heihin erityishuomiota.

Kun saimme lapsen aloimme kiinnittää bongailutapaamme huomiota. Kysyimme toisiltamme ääneen miksi haluamme aina tuoda tummaihoisuuden esille. Ajatusleikkinä pohdimme kuinka luontevaa olisi todeta esim. "hei tuolla menee kiinalainen" tai "näitkö tuon pitkän miehen". Mieheni Suomen alkuaikoina tummaihoisista mainitseminen oli puhtaasti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta (muistan kyllä itsekin ollessani Afrikassa, että välillä laskin kuinka monta valkoihoista näin päivän aikana vai näinkö yhtään). Lapsellemme emme halua antaa mallia siitä, että ihmisjoukosta pitää jotenkin poimia iholtaan tummemmat ja sitten hurrata onnistuneesta bingosta. Sovimme siis, että lopetamme tavan. Tämän jälkeen aloimme pohtia mitä vastaamme, jos tyttö kysyy miksi isä moikkaa jok'ikistä kaupungin tummaihoista. M. ehdotti, että kerromme heidän olevan afrikkalaisia ja se on heidän tapa. Kinkkiseksi asian tekee se, että suinkaan kaikki tummaihoiset eivät ole afrikkalaisia, joten tuo ei kelpaa vastaukseksi. Jos olisimme enemmän tervehtivässä maassa, ei tätä tarvitsisi pohtia. Toisaalta kai lienee ok sanoa, että on kiva tapa tervehtiä ihmisiä, jotka ottavat ystävällistä kontaktia. 

Saako ihonväristä ylipäätänsä mainita? Jos mainitsee, onko se jo erilaisuuden korostamista? Eikö erilaisuus ole juuri rikkaus, eikä meidän tule ummistaa silmiä siltä? Vai olemmeko koskaan yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia, jos jaottelemme toisiamme ihonvärin mukaan? Kutsummeko lastamme tummaihoiseksi kuten teimme kadunkulkijoille? Voiko ketään sanoa varmuudella afrikkalaiseksi? Miten itse toivoisin tulevani kohdelluksi Afrikassa tummaihoisten keskuudessa?

Minun mielipide on, että ihonvärin saa huomata ja nähdä ja sitä saa ihastella (koska onhan se nyt vaan yksinkertainen totuus, että meidän lapsen iho on maailman kaunein). M. ei pidä siitä, että häntä kutsutaan mustaksi tai minua valkoiseksi. Hänen sanoin on vain ruskean eri sävyjä, siksi meidän perheessä käytetään sanoja tumma tai vaalea. Tiedän, että monet tummaihoiset käyttävät sanaa musta/ black ja niin mekin saattaisimme tehdä, jos M. ei olisi määritellyt asiaa toisin. Koska kyse on hänen ihonväristään, haluan kunnioittaa hänen toivettaan sanavalinnoissani. Huomattavaa on myös se, että M.:lle hänen afrikkalaiset/ ugandalaiset juuret ovat suuri ja erittäin merkittävä osa hänen identiteettiään, hän kutsuukin itseään enemmän kuin mielellään afrikkalaiseksi. Afrikassa ollessani kuulin jatkuvasti ihonväristäni, valkoinen iho kiehtoi monin tavoin.  Pyynnöstäni meidän perheessä ei käytetä ugandalaisille tyypillistä mzungu (=valkoihoinen) sanaa. Muistan edelleen sen riemun, kun opetin naapurin lapsille nimeni Ugandassa ja sen sen jälkeen eräs lapsista opetti muille "she is not mzungu, she is (nimeni)".

Jokaisella on oikeus määritellä itse itsensä ja käyttää omaan suuhun sekä mieleen sopivia ilmaisuja. Ajattelen itse niin, että tärkeintä on tunnistaa toisen sanojen takana olevat tarkoitusperät ja tunnelmat. Rakkaudella sanotut sanat harvoin loukkaavat, vaikka termit joskus ontuisivatkin. Korrektit sanat ja ilmaisut voivat olla piilomerkityksineen paljon satuttavampia kuin rakkaudella sanotut sanat, vaikka termit joskus haparoisivat.

Tärkeintä olisi muistaa, ettei ole olemassa "he" tai "ne", koska olemme kuitenkin kaikki yksi iso ME, väristä tai sanoista riippumatta. 

4 kommenttia:

  1. Kiitos valtavan hyvästä pohdinnasta! Todella eheä teksti, jota on ilo lukea :)

    Kun puhutaan lapsen kasvattamisesta ja hänen maailmankatsomuksensa kehittymisestä, keskittäisin itse puheen enemminkin juuri 'kulttuurin' käsitteeseen ennemmin kuin ihonväriin. Minusta on valtavan luonnollista, että lapseni oppii vanhempien olevan kahden eri kulttuurin kasvatti: suomalaisella kesämökillä on kaiken kaikkiaan hyvin erilaista kuin ghanalaisissa tapahtumissa, ja on verrattain normaalia että isä tervehtii kaikkia tummaihoisia (kansalaisuudesta riippumatta) kadulla, koska näin hänen kulttuurissaan on tapana - ja siellä missä hänen kulttuurinsa on kehittynyt, on ympärillä lähinnä ghanalaisia (tummaihoisia). Ihonväri taas on osa identiteettiä, joka kehittyy moniosaisen kulttuuri-käsitteen pohjalta. Näkisin kuitenkin, ettei ihonväri ole niinkään määrittävä asia, kuin se, mistä on kotoisin. Ja omista juuristaanhan pitää olla ylpeä. Eli jos sait pointtini kiinni: En halua lapseni oppivan sitä että ihonvärejä korostetaan, vaan oppimaan sen, että erilaisuutta on tässä maailmassa paljon, mutta se ei tee meistä eriarvoisia. Tämä pätee niin ihonväriin, kansalaisuuteen, ikään, etniseen taustaan kuin fyysisiin ominaisuuksiin.

    Ihonväri taas itsessään.. ei ole jotenkaan pitkään aikaan ollut pinnalla meidän perheessä, joten sitä on jotenkin vaikea lähteä kommentoimaan. On totta, että jotkut termit kantavat konnotaatioita vain silloin, kun ne lausutaan tiettyyn sävyyn. Toiset taas ovat negatiivisia itsessään, niin valtava historia niillä on. Siksi minusta on todella outoa, jos tummaihoisen kanssa avioliitossa oleva suomalainen toteaa, että "Ei siinä N-sanassa mitään erikoista ole, en minä sitä niin tarkoita" (Usko pois, jotkut ajattelevat näin). Totuus on, että sen sanan juuret ulottuvat niin kauas, ettei puhtaasti ilman tarkoitusperiä tuota sanaa minusta voi käyttää. Tummaihoinen, tumma, musta.. Ne ovat minusta suht neutraaleja sanoja, joista jokainen voi valita omaan suuhunsa sopivimman :)

    Ja tuosta mzungu (= obruni) jutusta olen itsekin ollut jopa loukkaantunut - siitä huomaa sen, että ihonväriin viittaavat termit ja sanat nähdään Suomessa/Euroopassa/länsimaissa (?) ehkä yleisestikin helposti negatiivisessa sävyssä. Kesti kauan oppia, ettei tuo obroni (= valkoihoinen) termi kanna mukanaan samanlaista taakkaa kuin vastavuoroiset termit täällä puolella palloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan alkuun suuri kiitos pitkästä kommentista ja ilahdutavasta positiivisesta palautteesta.

      En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä. Juuri noin meilläkin ajatellaan, kulttuurin kautta. Tämä kirjoitus keskittyi tarkoitukenmukaisesti ihonväriin, koska se on ollut puheissa viime päivinä. Mekään emme ajattele ihonväriä todellakaan usein, itse asiassa erittäin harvoin.

      Niin ja niistä sanoista, sitä N-sanaa en edes lähtenyt mainitsemaan, koska se on minusta niin itsestään selvä nou-nou. Mutta totta tosiaan, ei se kaikille ole. Minä en osannut sitä edes liittää tähän keskusteluun. ;).

      Ja todella mzungu-sanan koin kutakuinkin aina positiivisena, intona ja mielenkiintona minua kohtaan, en loukkaavana. Mutta perheemme kesken kokisin sen hassuksi, jos M. kutsuisi minua sillä sanalla tai esim. puhuisi lapsellemme niin :). Jotenkin koen, että kun sinun-kaupat on tehty, eli nimet vaihdettu, en ole enää mzungu, vaan minä nimen kanssa.

      Voi vitsi, olipas kommenttisi mukavaa luettavaa, KIITOS, täydensit ajatuksiani.

      Poista
    2. Olen muuten aivan samaa mielta tuosta sinun-kaupat jutusta! Itsekin opettelin Ghanassa ollessani lauseen, "3mfr3 me obrumi, fr3 m3 S**", kun minua tosiaan häiritsi paljonkin se että tunsin itseni tuon sanan käytön takia lähinnä objektiksi, jonka voi määritellä vain yhdellä sanalla.

      Poista
    3. Terve BS, täällä Agaba! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)