torstai 9. lokakuuta 2014

Housut, joissa sienet on oikeinpäin

Olen ommellu niiden väärinpäin olevien fillareiden jälkeen jo kolmet housut, joissa kaikki on oikeinpäin. Suuria onnistumisen kokemuksia, jihaa! Kun tein alla olevia housuja, huomasin että pienten ihmisten vaatteita tehdessä osat menevät helposti nurinkurin, koska peppuosa on kutakuinkin samanmittainen kuin lahje. Eli todennäköisesti pyörät tuli leikattua oikein, mutta surauteltua väärin. Housuja on palojen pyörittelystä huolimatta todella nopea ja helppo tehdä. Kaavat otin jostakin Ottobre-lehdestä, ihan perushousujen kaava, joihin itse sitten silmämääräisesti tein vyötäröresorin. Koululla on saumuri, joka tekee ompelusta kyllä monin verroin mukavampaa. Sur ja rur.



Kaikkia  housuja en saanut kuvattua jalassa, koska en viitsi blogia varten ruveta veivaamaan vaatteita neidille (joka ei siitä pukemisesta niin just piittaa). 



Ompeluinto pysynyt vauhdissa ja sai tuulta vielä lisää purjeisiin, kun ihana pohojanmaan sukulainen lähetti mahtavan paketillisen kankaita, joista saa hyvin lapsenkokoisia vaatteita tehtyä. Putiikin täti lahjoi minua resoreilla ja pilkuilla. Elämäni joulu.



To be continued...

8 kommenttia:

  1. Housutehdas :) Tuli vain mieleen, että onkohan nuori neiti yhtä tulisieluinen kuin eräs tuntemani poika, joka tuossa iässä (ja pari kuukautta ennen sitä ja ainakin vuoden sen jälkeen) huusi niin kovaa kuin jaksoi AINA pukemisen yhteydessä. Ei kuitenkaan onneksi vaippoja vaihdettaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan myös erään spagettijalkaisen ja erittäin kovaäänisen tapauksen toppapuvun ja tuskastuneen, melko hikisen isänsä, nähneeni joskus .. ;). Tuo poika vie vielä voiton pukemistilanteissa, mutta äänenkäyttö noin ylipäätänsä ja mielipiteen ilmaisu on vahvasti samaa luokkaa :).

      Poista
  2. Eih, mitä ihania housuja, mitä ihania kankaita! Miekin haluan hurruutella saumurilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurruttelu on kyllä kivaa. Ja kiitos housukommentista!

      Eilen sain kaksi paitaakin, lievästi sanottuna röyhistelin rintaa onnistumisesta. :D

      Poista
  3. Kivoja ja värikkäitä kaikki, nyt haastetta lisää ja yläosia, mekkoja , rimpssuja, röyhelöitä, taskuja yms. sä oot niin taitava. Niitä odotellessa mukavia ompeluiltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläosahaasteeseen jo vastattu, kunhan napit saan paikoilleen, tulee myös kuvia. Niin ja röyhelökin jo syntynyt :D.

      Poista
  4. Voi että kun on ihania pöksyjä! Ja hah... nyt tekisi niin mieli kertoa miten meillä yleensä joudutaan suorittamaan vaatteidenvaihto jotta se tapahtuisi kivuttomasti, mutta se pitäisi kai demonstroida livenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Ja joo hah. Voin vain kuvitella. Meillä on sellainen kiemurteleva mato ja laulava/ ilmehtivä äiti. Hahmotuskyky harjaantuu, kun pitää miettiä vaatteita monesta kulmasta ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)