maanantai 10. marraskuuta 2014

Oi Matti tule tänne!

On nämä mukavat päivät ja sitten on ne yöt. 

Ihmisen perustarve, uni. Kun sitä toistuvasti häiriköidään, alkaa mieli tehdä kummallisia tepposia. Muisti rakoilee, pinna kireytyy, iloa pitää kaivella enemmän. Ilmapiiri muuttuu hetkessä tulenaraksi. Palovaroitin alkoi eilen soimaan vailla mitään loogista syytä, olen varma että se johtui hermoistani, jotka käyvät ajoittain melko liekeillä.

Alkaa uusi yö. Lapsi nukahtaa, yö on taas toivoa täynnä. Joka ilta toivotan lapselleni hyvät ja rauhalliset yöt. Vanhemmat nauttivat muutaman tunnin siitä niin kutsutusta omasta ajasta. Heti kun painan pään tyynyn, nukahdan. Nukahtaminen ei ole koskaan ollut ongelmani. Olen juuri jossakin makoisan unen syvyydessä, kun ensimmäinen inahdus kuuluu, sitten seuraava, kohta jo täysi huuto. Ensimmäisellä heräämiskerralla tutti suuhun, silittelyt ja voiton tuuletus, jes hän nukkuu. Kuviot toistuu. Nukahdan ja taas kohta herään. Neljännen heräämisen kohdalla silittelen lasta ja sanon ssshhh-ssshhhh toivoen, että hän ihan pian on unessa taas, kuten edellisillä kerroilla. Tällä kertaa ei, hitsiläinen. Joudun ottamaan ylös sängystä, lapsi sai erävoiton. Hyssyttelyä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Vilkaisen välillä kelloa, alkaa tuskastuminen. Eikö tuo voisi jo nukahtaa. Päätän laskea sataan, sen verran vielä silitän päätä. Sata on mennyt. Huomaan, että kehoni kieli alkaa olla jo kiivaampi: Nuku nyt! Yritän pitää itsesi tyynenä, koska tiedän, että kiivastuminen ei auta ketään, vähiten lasta. Tällä kertaa olen menestyksellinen sen suhteen, etten sano ajatuksiani ääneen, niinkin on joskus käynyt. Ystäviltä ja internetissä poimittuja unikouluteorioita liukuu päässä ja ne pyörivät siellä täysiä voltteja, ei hitsi ihan sama, mä otan sen taas syliin, ei tästä tule mitän. Tunti on kulunut. Yritän laskea sänkyyn ties monetta kertaa, joka kerta sama huuto. Pohdin syntyjä syviä, päätän muun muassa etten ikinä enää edes harkitse toista lasta. TAISTELE. Hitsi mä en luovuta nyt mä kyllä saan sen uneen ihan pian, enkä mene herättämään sitä ainoaa, joka nukkuu tällä hetkellä. Kun päässä alkaa pyöriä kirosanoja ja kiukkuisia lauseita, huomaan PAKENEVANI olohuoneeseen, missä herätän isän jatkamaan siitä, mihin itse jäin. 

Nukahdan heti, ei tarvitse lampaita laskea. Herään aamulla (eli noin kahden tunnin päästä tapahtuneesta), kun M. tulee sanomaan heipat ja tuomaan energiaa täynnä olevan lapsen luokseni. Kysyn heräsikö monta kertaa. Kuulema 4, sitten olikin jo vieressä. Kiitos, kun annoit minun nukkua. 

Jokainen yömme on erilainen. Yllä kuvailtu on huonommasta päästä. On koettu paljon huonompiakin. On myös koettu parempia. 

Huomenna menemme unikouluekspertille saamaan neuvoja ja apuja parempaan uneen koko perheelle. Kiitos meidän iki-ihanan neuvolantädin, joka osasi ohjata perheemme sinne.

Nukku-Matti olet lämpimästi tervetullut meille! 


8 kommenttia:

  1. Huh, muistuttaa meidän kreisiöitä, ja niitä oli sentään vain ehkä kuukauden verran jossain vaiheessa. Tsemppiä! Toivottavasti uniexpertillä on antaa jotain taikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme valmiita taikoihin, melkein mihin vaan. 9kk huonosti nukuttuja öitä takana ja nyt alkaa olla hetki, että jotain TÄYTYY tapahtua.

      Poista
  2. Huh. Itse olen maailman huonoin ihminen ellen saa nukkua ( silti täällä itsekseni vielä keskellä yötä luen blogeja). Toivotaan että ns expertillä olisi kultaisia neuvoja teille !! Positiivista tässä kuitenkin on lahjasi nukahtaa uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itsekin joskus (usein siis) sorrun yökukkuilemaan, vaikak tiedän että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan.
      Tämä päivä oli onnistunut.

      Poista
  3. Minulla ei ole lapsia, mutta kärsin kausittain unettomuudesta. Parikin yötä valvottua tulee sellainen olo, että voisi vaikka hulluksi tulla. Niin olennaista on riittävä lepo ja uni.

    Minulla oli joskus tapana kirjoittaa, kun uni ei tullut. Laittaa ylös mielenvirtaa, mitä ikinä päässä sitten liikkuikaan. En tiedä oliko siitä mitään apua, mutta ainakin niistä öistä jäi jonkinlainen muistijälki.

    Toivottavasti teillä helpottaa pian! Unettomuus (syystä tai toisesta) on ihan kamalaa.

    Voimia ja halauksia.
    - L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa aloitin tämän postauksen kirjoittamisen nimenomaan vertaamalla onko eroja kun lapsi valvottaa suhteessa siihen, että on muutin univaikeuksia. Ystävälläni on meinaan myös asian suhteen haasteita ja olemma jakaneet paljon kokemuksia keskenämme. Tulin siihen tulokseen, että päivällä vaikutukset ovat kutakuinkin samanmoisia, mutta yöllä, kun kyseessä on tarvitseva lapsi, tulee tilanteeseen hieman erilaisia ulottovuuksia. Kaikki tyynni, syy tai toinen, se ei kertakaikkiaan ole lainkaan kivaa.

      Hyviä öitä sinne ja tänne!!!

      Poista
  4. Voimia kovasti <3 <3 Ja kiitos rehellisestä kuvauksesta! Onneksi menette sille expertille. Poikani herätti 1,5-vuotiaaksi asti monta kertaa joka yö. Ensi- ja turvakodin unikoulu auttoi viimein. Olisi jälkiviisaana kannattanut turvautua siihen jo aiemmin. Jäi tosi hyvä kokemus siitä. Mutta silloin kuvitteli että pitää vaan äitinä jaksaa ja sinnitellä suunnilleen loputtomiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, että meillä on muitakin vauva-ajan samankaltaisia muistoja ..
      Neuvoja oli nimenomaan ensi-ja turvakodin. Oikeilla jäljillä ollaan.

      Eikö ole kumma, että se "pitää-selvitä-itse" on niin vahvassa. Vaikka apua olisi paljonkin saatavilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)