lauantai 10. tammikuuta 2015

Iltarukous

Yökylät mummolassa, niitä ihania lapsuusmuistoja. Sain aina tuoreita itsetehtyjä sämpylöitä voilla ja juustosiivulla. Pakkasarkussa oli aina kingis-puikkoja. Illalla mummo hieroi käsiini Erioil-rasvaa ja luki iltarukouksen. Rukous oli Levolle laske Luojani. Vaikka kyseiseen rukoukseen liittyy lämpimiä muistoja, halusin jonkun hieman iloisemman iltarukouksen oman lapsen unille saattamisen hetkiin. Mieluinen löytyi Kotien rukouskirjasta, jonka saimme kasteen yhteydessä papilta. Koska ensialkuun ei meinannut mitenkään sanoja muistaa, tein pienen iltarukoustaulun. Taulun kehystä pääsi koristamaan yksi ystävän tekemistä sydämistä neitoselle.   

Nykyään kun sanomme hyvää yötä, siitä useimmiten sellainen tulee. 


11 kommenttia:

  1. voi kuinka kiva lukea etta hyvan yon toivotukset tuo hyvan yon, kaunis ja lapselle sopiva rukouskin!

    VastaaPoista
  2. Meidän iltarukous on Isä Meidän. Vaikka moni ortodoksi lukee rukoukset ihan normisti lukien, minulle istuu parhaiten rukouksen laulaminen kuten liturgiassa. Joko rukoilen W:n kanssa ikoneita katsellen, tai sitten vierekkäin mun sängyllä lojuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sehän kuulostaa varmaan kuin kauniilta unilaululta (jotenkin kuvittelen tunnelman niin). Ihana iltahetki.

      Poista
  3. Pikku lisäys vielä: meidän versio The Rukouksesta vähän poikkeaa luterilaisesta, joten laitan sen vielä tähän.

    Isä meidän, joka olet taivaissa / pyhitetty olkoon Sinun nimesi / tulkoon Sinun valtakuntasi / tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa / anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme / ja anna meille anteeksi velkamme / niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme / äläkä saata meitä kiusaukseen / vaan päästä meidät pahasta.

    (ja siihen me lopetetaan :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen pikku-info ja kuitenkin tuotakin voisi pohtia loputtomaan pitkään, että mistä erot tulee ;D.

      Poista
    2. Eri käännös vissiin, ja loppuu tuohon koska Raamatussa kun J opettaa tuon rukouksen, se lopettaa tuohon.

      Poista
  4. Meillä levolle lasken myös lapsuudessa iltarukous. Olen miettinyt sitä samaa pojalleni, mutta vielä on mietinnässä.. :) Tuokin on kyllä kaunis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin tuosta, kun se on musta lapsen helpopi ymmärtää ja pitää positiivisena ennen nukkumaan menoa. Jotenkin "jos sijaltain en nousisi" tuntuu musta turhan synkältä.
      Vaan toisaalta, kuten mainittu, omat muistot kyseiseen rukoukseen ovat kovin lämpimät :).

      Poista
  5. Aikast ihanat muistot,tarinat ja iltarukous <3
    Minäkin muistan ne lämpimät sämpylät ja juustosiivut; oi niitä aikoja <3
    Ja Erioilia laitetaan vieläkin jokailta ; näin uskon :-)

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ne sämpylät oli aina pitkulaisen mallisia. Maistan vieläkin ne suussani :).
      Tuoksuukohan Erioil vielä samalta.Täytyy käydä tuoksuttamassa kaupassa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)