maanantai 16. maaliskuuta 2015

Alviina-mekko ja arvonta

Ompelin mekkotehtaan Alviina-kaavalla pirpanalle uuden mekon kevääksi. Kangas on Kultarannikon kulkijan tuoma Ghanasta. Koska kaavat ovat isoja, otin saumavarat pois. Enpä ollut kovin viisas ottaessani ne myös kaula-aukosta. Mekkohan tippui olkapäiltä samantien alas. Hätäpäissäni tein kaksi laskosta nappikoristeella etukappaleeseen ja ihan näppärä siitä sitten tulikin. 

Kuvaustilanne ei sen sijaan ollut kovinkaan näppärää (jälleen kerran), koska lapsi haluaa olla aina mielummin ottamassa kuvia kuin olla kuvattavana. Onneksi sain voitettua kymmenen sekuntia puolelleni linssinsuojuksella. 




Meidän neitosella on laatikollinen pullollaan mekkoja. Koska pidän niiden ompelusta paljon, ajattelin että voisin ilahduttaa jotakuta toista pikkuneitoa tekemällä arvontaan mekon. Kaavaksi valikoin aiemmin tekemäni Mekkotehtaan Orelman ja koko 86/92 tai 98/104cm. Kangas on vielä arvoitus. Jos siis kestät kotiompelijan kädenjälkeä, yllätyskankaan ja omaat tuon kokoisen tytön kotona tai lähipiirissä, osallistu arvontaan kertomalla mikä on ihaninta tytössä, jolle mekon haluaisit antaa. Arvonnan suoritan 1.4. ja mekko saapuu voittajalle toukokuun saapuessa. 

14 kommenttia:

  1. Oi mikä arvonta! Huisia. Olen niin ihastunut näihin sinun mekkoihisi, että osallistun ehdottomasti! En tokikaan tiedä, tuleeko meille tyttöjä vai poikia - mutta ennakkoluulottomasti voi pojankin pukea mekkoon :)

    Antaisin mekon ehkä vielä ystävälleni lainaan - hänen tyttärensä on sellainen päivänsäde. Antaa voimia arkeen tavatessa. En tiedä mikä olisi ihaninta, koska en keksi mitään mikä ei olisi ihanaa tuossa pienessä neidossa.

    VastaaPoista
  2. Tyttö on vahva luonne: ihana kuin aurinko tai tulinen kuin leijona. Mekkotyttö ennen kaikkea :) T:Maiqqu
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Heh. Tollasta vekkinappipelastusta oon itekin käyttänyt parit kerrat :) Lasten vaatteessa se on kiva, mutta aikuisen vaate...huh huh. En osallistu arvontaan, koot ei riitä.

    VastaaPoista
  4. Kaikkein parasta on se ihana hymy, mikä niillä pienillä hampailla saadaan aikaiseksi =D! Ehdottomasti mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tytössä, jolla mekon haluaisin antaa, ihaninta ovat hänen tummat kauniit silmänsä ja poskien hymykuopat, joilla hän hurmaa isovanhemmat mennen tullen...

    VastaaPoista
  6. Ooh, mun sydän sulaa! :)

    Kultarannikon Kulkija / Lotta aina yhtä innoissaan nähdessään tutun ghanalaisen printtikankaan muuntuvan vaatteeksi!

    En osallistu arvontaan tällä kertaa.

    Valoa,
    Lotta

    P.s. Voisitko, siis niin halutessasi, päivittää myös blogilistallesi blogini uuden osoitteen. Kiitos kaunis. :)

    VastaaPoista
  7. Mä en oo mukana arvonnassa, mutta sanonpa että sun pirpana on ihana ja noi värit on aivan nappivalinta neidille!

    VastaaPoista
  8. Oioioi! Saanhan osallistua arvontaan, vaikka yksi superompelijan mekko onkin tiedossa? Kysymys kyllä on hankala - mikä on ihaninta tyttäressäni? Mikä ei olisi? :) Hän on valloittava hymyilijä, nauraja, mietiskelijä ja tarkkailija. Nyt töiden alettua on kyllä ihana tulla kotiin ja saada aina niin riemullinen vastaanotto :)

    MB

    VastaaPoista
  9. Rakastan tyttäreni iloista, sosiaalista ja huoletonta luonnetta! Ihana lähteä hänen kanssaan uusiinkin tilanteisiin/paikkoihin kun hän ottaa ne niin rennosti ja löytää aina puuhaa ja leikkiseuraa. Jos arpaonni suosii, mekko koossa 86-92 olisi sopiva. ilona.peltola@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Taas uusi hieno mekkonen! Olen arvonnassa mukana tosin omani jo isompi mutta rakkaan ystävän esikoiselle olisi ihana 1v lahja. Tyttö on täynnä tahtoa persoonallisuudellaan hurmannut minut täysin. :)

    VastaaPoista
  11. Ihana idea ilahduttaa jotakin meistä! Antaisin mekon 98/104 veljeni tyttärelle (no:5) ihanalle suklaa nappisilmä Jessicalle <3 Ujo plikka mutta niin prinsessa :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ihanat värit mekossa!! Mun mekko menis kummitytölle joka on maailman ihanin höpöttäjä ja komentelija tosin sanoja ei vielä kunnolla tule! Koossa 98/104

    VastaaPoista
  13. Täältäpä löytyy yksi 98/104-senttinen tytöntyllerö :)

    VastaaPoista
  14. Aprillipäivänä :-P
    Eihän sitten ole aprillia :-P
    Ihanat värit , harmi ettei muita pikkutyttöjä lähettyvillä ..

    Tätskä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)