tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kateudesta ja kaipauksesta

Muistan vielä sen tunteen hyvin, kun pelkäsi ettei löydä ketään vierelleen kulkemaan tai vielä enemmän sitä, ettei koskaan saa lasta. Muistan ne sunnuntai-illat, kun kuuntelin melankolista musiikkia ja kaipasin. Kaipasin toista ihmistä ja lasta. Kaipaus rutisti sydäntä kasaan ja pelotti, vietänkö kaikki elämäni pyhäillat yksin. Yksinäisyys pelotti. Joskus se pelottaa vieläkin. 

Viime viikolla perhekerhossa käytiin keskustelua kateudesta. Voi muistan miten minä kadehdinkaan perheitä ja samaan aikaan olin kuitenkin tosi onnellinen heidän puolestaan. Kateus ja kaipaus kulki käsikädessä. Kaipauksen kanssa opin elämään ihan sopuisasti, muttei se koskaan täysin poistunut, ei kunnes kateudesta syntyi voima. 

Oli vuosi 2012, kesäfestareilla kuuntelin erään uuden tuttavuuden maailmanvalloituksia. Ärsytti moinen, mitä se mulle tulee lesoilemaan. Kunnes syttyi lamppu, minähän kadehdin. Lamppu alkoi hehkumaan, kun tajusin että minulla on täysin samat mahdollisuudet lähteä maailmalle, tarvittiin vain rohkeus. Ystävä (se samainen kesätuttavuus) tuuppasi eteenpäin ja niin sitä mentiin. 

Afrikkaan lähtiessä kaipaus perheestä jäi taka-alalle, elämä oli huimaa ja onnellista. Niin ja kuinkas sitten kävikään. 


Kaipaan minä vieläkin, kaipaan sitä että elämä olisi vakaampaa. Tulevaisuuden näkymät hieman selkeämmät. Kaipaan rauhaa, sellaista suurempaa sisäistä rauhaa. 

Kateus kummittelee, kun kuuntelee muiden perheiden elämän helppoudesta (ymmärtämättä lainkaan mitä kaikkea perhe on käynyt läpi tai käy parhaillaan). Kadehdin myös niitä, jotka tilanteessa kuin tilanteessa kykenevät olemaan rauhallisia ja positiivisia. 

Kaipaus ja kateus eivät enää lyhistä tai ota valtaansa. Ne käyvät kylässä, istuvat hetken ja saattavat jopa hieman kirpaista. Parhaimmillaan ne antavat taas energiaa kulkea kohti sitä, mistä haaveilee. 

6 kommenttia:

  1. Psykologisisareni sanoi kerran yhden (monista hyvistä) elämänohjeista: "Kateus, jonka myontää, ei haittaa. Kateus, jota ei myönnä, syö sielua sisältäpäin." Kirjoituksessasi kerrot juuri samasta asiasta. Kateus on, mutta se ei jää salaa kalvamaan ja myrkyttämään ihmissuhteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskosi taitaa olla melkoisen viisas nainen, hienosti sanottu! :)
      Kiitos kun jaoit sen kanssamme.

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta, kun päästit lähelle!

    Mä uskon, että ne "tasaiset ja vakaat" perheet kätkee sisälleen ihan omat myllerryksensä, ja ihmiset jotka kykenee iloisuuteen ja positiivisuuteen, käy silti tyrskyt läpi sisäpuolella. Me ei voida nähdä mitä taakkoja toiset kantaa. Eikä me voida muuta kuin soittaa ne nuotit jotka meille on annettu, Peter Hoegia mukaillen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jännitti painaa 'julkaise' :). Kiva, että arvostit.

      Juurikin noin. Siksi sulkeisiin laitoinkin, että tietämättä niistä mitään. Me emme näe toisten pään sisälle, me emme näe heidän seinien sisälle. Ja vaikka näkisimmmekin ja vaikka heillä oikeasti olisikin helpompaa ja sujuvampaa, sekään ei vahingoita tai ole pahaksi minulle.

      Pidän nuoteista, jotka olen saanut. Kiitän niistä päivittäin, toivon vain pientä nostatuskohtaa ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)