keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Arki pyörii miten sattuu

"Kesällä saa mennä rytmit sekaisin", lohdutti ystäväni minua, kun kerroin että meillä ei olla kovin kellontarkkoja juuri minkään suhteen ja kotikin tuntuu olevan huiskin haiskin. Olisin ehkä lohduttautunut lauseella, mikäli tilanne olisi kovasti erilainen talvella. 

Meidän perheen tuntuu olevan totaalisen mahdotonta saada säntillistä rytmiä aikaiseksi. Unirytmi heittelee eniten. Vaikka laitamme lapsemme nukkumaan joka ilta suurinpiirtein samaan aikaan (n. klo 20.30), nukahtaa hän illasta riippuen erittäin helposta keskivaikeasti. Yöt vaihtelee, samoin heräämisaika. Eilen lapsi heräsi klo 9.00, tänään 7.00. Sen mukaan tulee myös päiväunien tarve, mikä jo vaikuttaakin syömiseen. Saati, että palettiin lisää vierailuja, retkeilyä, leikkikavereita tai känkkäränkkää. Mukaville asioille emme osaa sanoa ei ja se muuttaakin usein koko päivän rytmiä. 

"Meillä mennään lapsen ehdoilla", olen kuullut usein sanottavan ja "rytmi ja rutiinit luovat turvallisuutta". Olen koettanut katsoa tarkalla silmällä, onko lapselle turvattoman oloinen tai sekaisin kuin kelloton seinä. Tiedän, että on lapsia joille pienetkin muutokset päivän rytmissä, voi tuottaa epämukavaa levottomuutta eikä lapsi selkeästi pidä muutoksista. Meidän onneksi pirpanamme on joustavaa sorttia aikataulujen kanssa, eikä ole osoittanut kärsineensä suurinpiirtein höylätyistä ajoista. Tarkoittaako lapsen ehdoilla meneminen siis sitä, että pitää tarkat aikataulut vai sitä, että tuntee ja kuulee omaa lastaan ja uskaltaa toimia omalla tavalla, vaikka koko naapuruston lapset lähtevätkin aina siinä vaiheessa lounaalle ja päiväunille, kun me vasta päästään ulos? Tänne asti ollaan selvitty. Elokuussa alkaa päiväkoti, joka tuo turvalliset rutiinit. Miten me ikinä kyetään heräämään ajoissa ylös?!?



4 kommenttia:

  1. Voin myös lohduttaa :-)
    Meilläkin herättiin miten sattuu (yleensä myöhään ) syötiin aamupala ja katsottiin vielä 30 min Emmerdalea (joka siihen aikaan tuli aamuisin)
    Eli lähdettiin perhepuistoon kun lähestulkoon kaikki jo lähti lounaalle ja päiväunille :-P
    Ja ihan hyvinhän tuo nyt jo teini on pärjännyt eikä kauhean turvattomalta vaikuta :-)
    Vai mitä ?!

    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulkee siis suvussa nämä pitkät aamut :D.
      Teini on mitä mainioin, jatkan siis samaan malliin. x

      Poista
  2. Mikä ihana tilanne, kun saa tehdä omaan rytmiin! Kaiholla muistelen vanhempainvapaan aikavapautta. Toisaalta päiväkodin tuomalla rytmilläkin on omat puolensa, mutta nostan hattua niille, jotka saa kunnialla vietyä lapsensa päiväkotiin klo 8 tai aiemmin...

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, hattua tarvitaan, että niitä voi sitten nostella elokuussa. :D.
      Rytmittömyys on vapauttavaa. KOhta pitää opetella ruotuun menemistä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)