perjantai 20. lokakuuta 2017

Kiitän ja nautin

Elämästä pitää nauttia täysillä sanotaan. Olla kiitollinen ja huomata pienetkin ilot. Arvostaa asioita elämässä ja jättää huolet huomiseen. Elämän nauttimiskehoituksia on jääkaappimagneettirunoudesta aina niihin facebook-päivityksiin asti, joissa on jollakin tapaa huomattu elämän rajallisuus ja sitten muistutellaan kaikkia taas jotenkin nauttimaan elämästään enemmän. Elä kaikki päivät niinkuin viimeistä päivää. Kahden pienen lapsen äitinä noita nauttimiskehoituksia on kuullut enemmän kuin usein, ne kun ovat "niin pienen hetken pieniä, nauti nyt".  Herää kyllä kysymys, että eikö niistä lapsista tarvitse nauttia täysillä kun he ovat saavuttaneet iän, jossa ei olla enää pieniä.

Ymmärrän täysin, että jokainen havahtuu elämän arvokkuuteen aina jollakin tapaa syvemmin, kun sen äärelle on joutunut pysähtymään. Ei tarvita kuin pari sairaalassa vietettyä yötä oman lapsen kanssa, niin itsekin mietti tulevansa yli-ihmiseksi ja arvostavansa ja rakastavansa näitä lapsia sellaisilla superrakkausvoimilla että kaikki jäävuoretkin sulaa. Mutta niinhän se ei mene, ihan normaalia rakkautta se minunkin rakkaus on, vaikka syvissä tunnehetkissä luulin tajuavani jotakin tosi syvästi, enemmän. 

En ole ihan varma osaanko nauttia täysin oikealla tavalla kaikesta tästä kaikesta. Huomaan arvioivani omaa nautintoasteikkoani esimerkiksi lasten kiljuessa kurkku suorana, minun suunnitellessa lähinnä pakoa. Toistaiseksi nautintoasteikko on kuitenkin heittämällä plussan puolella, että ehkä olen ihan kelpo nauttija. Kiitollisena olo on myös hieman haastavaa. Muistan joskus surreeni lapseni sairaala-asioihin liittyviä asioita, kun minua kehotettiin olemaan kiitollinen että hän on hengissä. Hämmennyksen vallassa totesin, että nämä tunteet eivät syö toisiaan pois. Olen suuresti kiitollinen lukemattomista asioita elämässäni ja sydämeni laulaa kepeitä säveliä usein, mutta kyllä siellä välillä muitakin säveliä soi, ihan räminärokkia täysillä. Kiitollisuuteen ja elämästä nauttimiseen saanee kuuluua myös säröjä, ne ehkä tekevät kuitenkin kokonaisuudesta täydemmän.

Nautinnollista syksyistä viikonloppua kera kiitosten ja nautinnon! Toivokaamme valoa.





3 kommenttia:

  1. Olin aikonut kirjoittaa "sopivan hetken tullen" kuitenkaan kirjoittamatta. Jäin silti pureskelemaan viisaita ja elämänmakuisia sanojasi. Kirjoitit kauniisti. Niinhän se on, että elämän eri vivahteissa ei välttämättä tule aina mieleen nauttia. Kuten eräässä lastenkirjassa lapsuudestani muistan, niin päähenkilö Jussi-pupua opetettiin riemastumaan, vaikka sattuisi, vaikka löisi vasaralla peukaloon. Ajattelen kuitenkin, että pinnalla voi olla monta kurjaa tunnetta, mutta syvin ja vahvin tunne voi hyvin olla onnellisuus ja elämästä nauttiminen. Voi olla hetkiä, jolloin haluaisi repiä ja potkia eri syistä johtuen, mutta ehkä myös tietäen tuon olevan väliaikaista. Tietäen, että nyt tuntuu tältä, ja se on ihan ookoo, ilman syyllisyyden tunteita. Ja sitten myös tietäen (ainakin jossain vaiheessa), että ai kappas, kun on vaan ihania asioita elämässä. Ja miten ihanalta ne tuntuvatkaan pienen tai suuren ukkosmyrskyn jälkeen. Silloin paistaa aurinko ja sateenkaari taivaalla. Raikasta ja hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun tartuit pohtimaan. Välillä tuntuu, että vaihtaa toisen bloggaajaan kanssa ikäänkuin kirjeitä ja ajatuksia. Ja ne saa kypsyä rauhakseen. Kaikenlaisia tunteita (ja tekstejä) mahtuu elämään. :)

      Poista
  2. Kirjeitä. Ihan totta.❤
    Mäkin käyn aina kuikuilemassa, että olisko jotain tullut...😂
    Vaikka olen itse aika laiska kirjoittamaan...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)