torstai 9. marraskuuta 2017

Matka kahdenkymmenen vuoden taakse

Tapasin viikonloppuna lukioystäviäni. Siitä on reippahat 15 vuotta aikaa, kun viimeksi olemme olleet kaikki koossa. Vuosien varrelle on mahtunut aika paljon, sekin vain lievä ilmaus. Neljän naisen tarinoihin mahtui monen monta käännettä, mutkaa, alamäkeä, ylämäkeä. Elämä viimeisten vuosien varrella kelautui läpi pikakelauksella. Tarinaansa  poimi niitä käänteentekeviä hetkiä sekä irrallisia palasia sieltä ja täältä. Sellaisesta se elämä koostuu. Kaikenlaisista palasista. 

Koko päivän mittaiseksi hetkeksi muodostunut brunssi oli monin tavoin merkityksellinen. Oli huikeaa huomata, miten yhteys joiden ihmisten välillä säilyy, vaikka vuosia ja kilometrejä on välissä. Kliseistä, tiedän, mutta sellaista kutsutaan tosi ystävyydeksi. 

Tunsin kiitollisuutta, ylpeyttä ja onnea voidessani näyttää elämäni nyt, kaksikymmentä vuotta sen jälkeen kun yhdessä laitettiin valkoiset lakit päähän. Ja vielä suurempaa onnea tunsin siitä, että niistä nuorista, hieman epävarmoista neideistä, on kasvanut upeita naisia, joilla on edelleen sydän siellä missä sen pitääkin olla, juuri oikealla tavalla paikoillaan. 


2 kommenttia:

  1. Ihanaa. Pystyn niin aistimaan tuon syvän tunnetilan. Miten hyvältä tuo päivä onkaan varmasti tuntunut ja tuntuu varmasti vieläkin.
    Onni on tuollaiset ystävät.❤

    VastaaPoista
  2. Niin on.
    Ne vanhat ja uudet ja kaikki siltä väliltä. ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)