maanantai 4. toukokuuta 2015

Rakkaudentunnustus neuvolassa

Kävimme tänään neuvolassa katsomassa, että käyrät ovat kohdillaan. Kovasti tykätty oma terkkamme jäi äitiyslomalle ja tilalla oli uusi, jännitti hieman. Onneksi uusi oli aivan yhtä mahtava tapaus. Kertailimme siinä hetken historiaamme ja kulunuta vuotta. Neuvolakorttiin lisääntyi sellaisia sanoja kuin "ihana ja iloinen". Kasvutkin oli hienosti tasaantuneet. Kun terveydenhoitaja kysyi, että miten meille menee nyt, vastasin "tosi hyvin, olen rakastunut lapseeni aivan uudella tavalla". Voi miten hienolta se tuntuukaan sanoa. 

Siinä missä toiset ihastelevat vastasyntyneitään alkuparkaisusta asti herkeämättä, minulle se on käynyt vasta nyt. En sano etteikö rakkautta olisi ollut aivan alkumetreistä asti, mutta lopen uupuneena ja huolestuneena varsinainen jatkuva ihastelu ja pakahtuminen jäi vähemmälle. Nyt sydämeni pakahtelee päivittäin useita kertoja. 

Tätä nykyä olenkin sitten kahminut sydämeni täyteen kaikki näitä hetkiä tuon maailman mahtavimman tytöntyllerön kanssa. On ihanaa saada olla vielä kotona ja hämmästellä jokapäivä lisääntyviä taitoja yhdessä kikattaen (luonnollisesti välillä myös itkien). Miten juuri meille on voinut siunaantua noin hieno pieni ihminen. 

8 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)