torstai 25. toukokuuta 2017

Asenne

Olin eilen viettämässä iltaa ystäväni kanssa. Kyllä, ihan kahdestaan. Tiemme vei kuuntelemaan, ja hieman osallistumaankin, live talk-show-iltaan nimeltä Ilta Lauran kanssa. Illan teemana oli asenne, vahvasti ja väkevästi, Lahessa kun ollaan. 

Toinen toistaan menestyksekkäämpiä miehiä jutteli Lauran kanssa siitä, miten heidän asenne on ollut merkittävässä roolissa saavutusten ja elämän keskiössä. Eipä tuota kiistäminen, vakuuttavaa. 

Ilta etenee ja huomaan pohtivani onko minulla asenne niin sanotusti kohdillaan. Onko minulla jotain sisäistä paloa, jota kohti kuljen asenne vahvana, ei murra tuota asennetta kivikot ei kalliot. Hieman jo hiostaa, olenko minä asennevammainen, missä minun unelmat on, missä saavutukset. Missä intohimo ja tavoitteet. 

Kun sitten yksi noista raavaista tatuoiduista miehistä kertoo, kuinka hän kävi pohjalla tajuttuaan, että lapset kasvaa eikä hän ole ollut läsnä, tapahtui sydämessä muljahdus. Minä elän unelmaani nyt. Sitä mitä tavoittelin monta vuotta. Haaveilin ja unelmoin perheestä. Minulla on se nyt. Elän sitä nyt. Elämäni pyörii tällä hetlellä vahvasti perheeni ympärillä, vaan niin saakin olla. Uudet unelmat ja tavoitteet tulevat myöhemmin.

Asenne on paljon muutakin. Miten suhtaudun asioihin? Miten vastoinkäymisiin? Siinä on opeteltavaa, myönnetään. Mutta voiko asenteen valita? Pitääkö se opetella? Mistä aloitan? Jos asian haluaa yksinkertaistaa on asenne yksinkertaisesti valitsemista myönteisen ja kielteisen suhtautumisen väliltä. Taidamme olla jälleen sen puoliksi tyhjän  täynnä olevan lasin äärellä. 

Illan aikana jokainen kirjoitti pikkuruiseen lappuun mitä haluaisi kuulla tuntemattomalta ihmiseltä. Illan päätteeksi kukin vuorollaan poimi lapun tehtäväksi seuraavalle viikolle. Jaan lappuni nyt teidän kanssa, ehkä joku muukin voi ottaa sen tehtäväkseen. 

P.S. Omaan lappuun kirjoitin "Sinulla on ihana perhe." 

4 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla lisää ajatuksiasi puhuttelevasta illasta.
    Tuollaisissa keskusteluilloissa osa illan antia ovat myös jatkokeskustelut, jotka syntyvät seurassa. Kiva, kun lähdettiin!
    Innostavaa haaveen todeksi elämistä ihanan perheesi kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Juu, mäkin jotenkin aattelen että jos ei jää mitään puhuttavaa tai pohdittavaa, jää ilta laimeaksi. Samoin elokuvien, konserttien yms suhteeen.

      Poista
  2. Vaikuttaa olleen antoisa ilta, koska nimenomaan sai pohtimaan. Ja muuten hei ainakin näin ulkopuolisen silmin sulla on ihan mahtava asenne äitiyteen!

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä antoisa, odotan seuraavaa iltaa innolla. :)

      Ja voi MB, otan nöyränä kohteliaisuutesi vastaan, ihana kuulla että joku on tuota mieltä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)