Hän on vekkuli. Ilmeilee, jokeltelee ja sanoo plaa-plaa. Kun isä kutittaa mahaa, naurattaa tosi paljon. Maissinaksuja hän voisi syödä vaikka pussillisen kerralla, vihannesten suhteen ollaan vähän tarkempia, niitä hän syö säästellen. Öisin hän ei juurikaan nuku, on paljon kivempaa näyttää uusia taitoja ja kokeilla kuinka paljon ääntä saa aikaiseksi, välillä se vatsakin ikävästi vaivaa. Kun on vielä alle seitsemän kilon eikä pituuttakaan ole liikaa tullut, mahtuu sängyssä myös pyörimään ja möyrimään kivasti. Pienen suloisuuden kasvukäyrät ja mahanpurut ovat niin mielenkiintoiset, että sairaalankin lääkärit haluavat nähdä ne. Touhuneiti on myös valmis menemään jo kouluun, unikouluun. Äiti on paras (koska sillä on tissit), mutta aikalailla yhtä ihania on kyllä daddy, mummi, ukki, kummit ja varamummit. Ystäviäkin on ja niiden päälle on kiva kiipeillä. Hampaita hänellä ei ole ja tukankin odotellaan vielä kasvavan, otsaa koristaa yksi hieno kiehkura. Hän välillä laittaa vanhemmat aika koville, mutta eniten kyllä kuitenkin on opettanut mitä ilo ja onni on. Hän on meidän yhdeksän kuukautta vanha superrakastettava pikkupirpana.
Ja sitten se tyttydyy ja tättärää. Lapsonen nosti kärryistä voittajalapun kahdesta eri satsista (tosin ekalla kerralla hän nosti kolme lappua, voittaja oli se, joka ensin päätyi suuhun). Ja voittajat ovat .... nyt kestää pitkään ja mennään mainoskatkolle ja kerrataan vielä osallistujat ja palkinnot ja hymyillään vienosti ja sitten ... eiku sitten, voinko jo sanoa.
Kaulakorut voitti
ja rannekorujen saaja on
Otan yhteyttä voittajiin tänään tai huomenna.
Saitte myös ylipuhuttua, ennen joulua koittaa käsityöarvonta. Päässä raksuttelee jo.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille.
