torstai 29. tammikuuta 2015

Sinkkoselta terveisiä

Pidän Sinkkosen Jarista. Hän on erittäin sympaattinen ja melkolailla fiksuja puhuva mies. Saa myös usein nauramaan. Ystäväni kanssa menimme kuuntelemaan hänen ilmaisluentoaan hyvästä lapsuudesta. Päätin ennakkoon, että kirjoitan blogiin aiheista, jotka minulle jäisi mieleen. Kovin kummoisia, maailmaamme mullistavia ajatuksia ei kirjoitettavaksi jäänyt. Valitsin silti kaksi nostoa, jotka itseä toisinaan pohdituttanut. 

Saako lapselle sanoa ei!
Nykypäivänä on tullut ei-sanan välttely kasvatusta. Vanhemmat ohjavat lapsiaan myönteisillä sanoilla ja jättävän ei:t sanomatta. Meillä jotkut asiat ovat vain yksinkertaisesti EI. Sinkkonen vahvisti valitsemaani suuntaa toteamalla, että ei-sana on helppo ymmärtää, se asettaa lapselle rajoja ja tuo siten turvallisuuden tunnetta. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää pitkiä selityksiä ja ei-sana toimii vallan mainiosti. Hän kuvasi asian hyvin niin, että ei-ympyrän sisällä oleva kyllä-ympyrä kasvaa jatkuvasti lapsen taitojen karttuessa. Olin tästä visuaalisesti näkymästä niin innoissani, että piirsin sen miehelleni aamupalapöydässä. Jokainen perhe löytää itselle parhaat keinot kasvattaa lastaan, meidän perheessä yksi niistä on yksinkertainen ei-sana, joka antaa lapselle rajoja, joita hänelle rakkaudella luomme. Lisättäköön vielä, että neitonen kuulee kyllä päivittäin liudan kehuja, kannustuksia ja myönteisiä sanoja enkä usko, että hän vahingoittuu tai elää negatiivisessa maailmassa, vaikka saakin kuulla kuningas-EI:n useaan kertaan päivässä. 




Onko I-pad hyvä lelu?
Yleisön joukosta heräsi kysymys pitääkö jo pienelle lapselle antaa i-pad tai vastaava elektroninen laite, koska se on "nykyaikaa"? Kysyjä selkeästi toivoi Sinkkosen sanovan, että laitteet on ehdoton nou-nou, etenkin kun sitä ennen olimme kuulleet netin vaaroista, peliriippuvuuksista ja perheiden pelikeskeisistä maailmoista (et saa peliaikaa jos ..). Sinkkonenpa sanoi, että i-pad on ihan ookoo eikä eroa normaalista palapelistä mitenkään. Tähän sanon, että kyllä eroaa. Normaalissa palapelissä lapsi saa käteensä erimuotoisia paloja tunnustellakseen niitä ja asettaen niitä lokeroihin tai toisiinsa. Silmä-käsi-yhteistyö kyllä kehittyy i-padillakin, mutta aistikokemus on erilainen. En sano, että i-pad olisi huono, mutta ei se nyt ihan sama ole kuin normaali palapeli. Kunnia nuppipalapeleille ja aistikokemuksille. 

Kutakuinkin muutoin tunnelmaksi jäi, että hyvin täällä menee eikä mitään hätää. Sinkkosta vielä lainatakseen "kun kysyt lapseltasi myöhemmin hänen lapsuudestaan, hän muistaa aivan eri asiat kuin sinä". Eli siinä missä me murehdimme pieleen mennyttä eteistilannetta, lapsi muistaa jotakin aivan muuta. Kysytään sitten parinkymmenen vuoden päästä mitä mieleen jäi (ja kuinka paljon näille tämän päivän ajatuksilleni nauran). 

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kohta juhlitaan

Ensi viikolla saamme juhlia naperomme ensimmäisiä syntymäpäiviä. Mekkojen ompelun lisäksi olen saanut upottaa näperrysintoani juhlavalmisteluihin. Siinä missä minä pohdin miltä kakkupöytä näyttää ja mitä voisin leipoa, mies pohtii mitä lihaa ostaisi. Ugandalaiseen (ja mitä ilmeisemmin hyvin afrikkalaiseen) tyyliin kuuluu, että vieraita ei tyhjin vatsoin päästetä kylästä pois. M. jaksaakin aina puistella päätään kakkukahveille; "eikö siis mitään ruokaa?". 

Oma tehtäväni muodostui siis helpoksi ja mieluisaksi: kakku ja koristelut, M. hoitaa ruuat. 

 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Mekko taatan paidasta

Taata, eli isä lugandaksi, antoi minulle luvan leikellä paitaa. Niks-naks, nyt se on valmis mekko (jota en silittänyt yhtä mallikkaasti kuin kanttinauhoja)







maanantai 19. tammikuuta 2015

Mekon teon tiimoilta

Mekot pyörivät päässäni, kuin mehiläiset hunajan ympärillä. Itse asiassa epäilen, että tämä enteilee kevätarvontaa ennen kesää. Innostuin tekemään samalla kaavalla, jota edelliseen mekkoon käytin, kierrätysmekon. Idea ei suinkaan ole minun, vaan näistä miesten paidoista tehtyjä mekkoja on pinterestit pullollaan.  

Tällä erää näette vain valmisteluvaiheet. Sikäli harvinaista, että maltoin ottaa kuvan eri vaiheista. Kuvan ottaminen hidastaa tahtia hyvin, ettei tule kaasua liikaa ja samalla sitten sitä sutta sekä sakkoja. Jätin suosiolla ompelun toiseen päivään, jottei valmiin vaatteen ahneus iske. Kuva valmiista mekostakin siis siirtyy toiseen päivään.  

M. valitsi paidan, josta halusi luopua neitoselle mekoksi. Tosin samainen henkilö epäili, luuleeko nyt ihmiset, että meillä ei ole varaa ostaa edes hamekangasta. Vastasin, että kierrätys on tosi cool. 

Kaava Mekkotehtaan Orelma, 86cm ilman saumanvaroja. Kaavapaperi ... köhöm, maalarinteipillä teipattu leivinpaperi. 



Hihan koossa piti hieman tinkiä, koska sopivia ehjiä kohtia kangasta ei meinannut kahteen hihaan löytyä. Jännityksellä näkee, kuinka pulassa tulen olemaan leikkaustapani kanssa, koska nappasin osan taitosreunaa mukaan sen kivan halkion vuoksi. 


Mukavin ja toisaalta kinkkisin kohta on väriyhdistelmien pähkäily. 


Kangas valikoitui tällä kertaa melko sukkelaan ja pääsin korkkaamaan nämä ihanuudet; leikkuualustan, pyöröleikkurin sekä viivaimen. Suljin makuuhuoneen oven ja vetäydyin omaan rauhaani leikkelemään kanttinauhoja. En olisi joitakin vuosia sitten voinut kuvitella olevani moisesta näin innoissani. 


Helppoa kuin heinän teko. Aijai. 



Tärkeä, mutta jokseenkin tylsä vaihe. Silitys. Pyrin pitämään suhteeni silitysrautaan hyvänä, koska välien pysyessä lämpiminä, onnistumisen mahdollisuudet triplaantuvat. 



Loppuun vielä kuva pirpanasta yksi niistä tekemistäni mekoista päällä. Sattui sopivasti olemaan yllä, kun kameroin. Mutta sattui kyllä myös niin, että ikiliikkuja mahdollisti kuvan oton ainoastaan appelsiinin pala suussa, syöttötuolissa istuen. Paras mihin pystyttiin: 


tiistai 13. tammikuuta 2015

Mekko

Sunnuntain ompelulaneissa tein neidolle mekon. Kangas on Maame Esiltä Ghanasta, kaava Mekkotehdaskirjasta. Uusi into ja suuri tykkäyksen kohde: leikkuualusta ja leikkuri, jota sain lainata laneilla (sellainen on matkalla luokseni ikiomaksi, jee). Kunnon välineillä ja huolellisella työllä näyttäisi saavan melkoisen paljon parempaa jälkeä kuin hutiloiden kökkösaksilla, kumma kumma. Käytin oikein silitysrautaakin tekemisen aikana, saa onnitella kärsivällisyyden lisääntymisestä. 

Jälleen kerran turha odottaa hienoja mallikuvia mekko lapsen päällä, mutta luokaa mielikuva näistä kuvista miten se hulmuaa pikkuneidin yllä. 






maanantai 12. tammikuuta 2015

Tupsupipo

Pipo alkoi hieman kiristää, se edellinen, joten päätin tehdä pirpanalle uuden. Nyt raidat syntyivät laittoman helposti, oska lanka oli itsessään raitavärinen. Minusta on aina vähän huijausta käyttää näitä monivärilankoja, kun ei joudu taiteilemaan kuin yhden kerän kanssa eikä langat mene kertaakaan solmuun. 

Jälleen kerran oli kutakuinkin mahdoton saada otettua kuvaa sisällä tytöstä pipo päässä. Ulos unohdan (en jaksa) ottaa juuri koskaan kameraa mukaan. 
Sivuhuomautus: Tämä kameralaiskuus ja taantuneet taidot pitäisi kyllä jotenkin ottaa haltuun.


Koska pipon omistaja ei ollut halukas yhteistyöhön otin helpomman työkaverin. Tämä sanoo mitään ainoastaan jos painaa sen vatsasta. Huhuu. 




lauantai 10. tammikuuta 2015

Iltarukous

Yökylät mummolassa, niitä ihania lapsuusmuistoja. Sain aina tuoreita itsetehtyjä sämpylöitä voilla ja juustosiivulla. Pakkasarkussa oli aina kingis-puikkoja. Illalla mummo hieroi käsiini Erioil-rasvaa ja luki iltarukouksen. Rukous oli Levolle laske Luojani. Vaikka kyseiseen rukoukseen liittyy lämpimiä muistoja, halusin jonkun hieman iloisemman iltarukouksen oman lapsen unille saattamisen hetkiin. Mieluinen löytyi Kotien rukouskirjasta, jonka saimme kasteen yhteydessä papilta. Koska ensialkuun ei meinannut mitenkään sanoja muistaa, tein pienen iltarukoustaulun. Taulun kehystä pääsi koristamaan yksi ystävän tekemistä sydämistä neitoselle.   

Nykyään kun sanomme hyvää yötä, siitä useimmiten sellainen tulee. 


tiistai 6. tammikuuta 2015

Aikapeli

Lapsen kanssa kahden ollessa ajalla pelaamisesta on tullut taitolaji. Joissakin asioissa täytyy olla vain yksinkertaisesti sukkela, toisissa nokkeluus on valttia. Tässä otteita yhden päivän aikapelistämme: 

Kello ei ole lähellekään kuutta, ei edes vielä puoli kuutta, kun neiti haluaa alkaa elämöimään. Mietin, otanko viereen, jolloin saan pelattua yleensä itselleni muutaman lisäunitunnin. Viime aikoina se on tuntunut kohtuuttoman hyvältä vaihtoehdolta, vaikka aina pelkäänkin, että nyt menee unikoulussa opitut taidot harakoille. 

Aamupuuron suhteen on oltava nopea, todella nopea. Jäähdyttäminen nopeutuu jääkaapista otetulla soseella tai näillä keleillä ikkunalle hetkeksi laittamalla. Oman aaukahvin saa juotua kohtuullisen rauhaisasti, jos antaa puuron jälkeen jotakin sellaista nakerrettavaa, jossa menee hetki. Maissinaksu menee noin viidessä sekunnissa eli niistä ei ajankäytöllisesti ole hyötyä, hupia kyllä. Riisikakku on melko hyvä, mandariini ja omena samoin. 

Uloslähtötilanne on isoilla pakkasilla kinkkinen. On mietittävä pukeeko itsensä ensin ja hikoaa itsensä kiukkuiseksi vai lapsen, jolloin kuuntelet hänen kitinää niin kauan, että saa itsensä puettua. Yleensä teen näitä kahta portaittain yhtäaikaa. Näissä asioissa nopeus on valttia. 

Ruokakaupassa jälleen vikkelyys palkitaan, koska muuten tenava herää uniltaan rattaissa, mikä ei ole toivottavaa kotimatkan kannalta. 

Kotiin kavuttiin jättimäkeä topparotsissa hioten pakkasesta huolimatta, kävi niin, että kaupassa tämä äiti ei ollut tarpeeksi vikkelä ja hyvän vauhdin antoi sopiva kannustaja rattaissa. Huh, kotona. Äkkiä ulkovaatteet pois. Suihku, voi se tekisi kutaa. Jos tekee ihan maailman pikaisimman suihkun, lapsi ei ehkä ole kerinnyt tuhoamaan mitään tai satuttamaan itseään millään keksinnöllään. Neitosen mielenkiinto luonnollisesti on kaikessa kielletyssä. Miten pelaan itselleni noin neljä minuuttia suihkua? Jotakin kiiltävää, ei missään tapauksessa lelu. Hahaa, CD. Yksi levy antoi minun käydä suihkussa, mutta ei kyllä toiminut enää seuraavalla kerralla. 

Kattiloiden äärellä apukokki roikkuu aina lahkeessa. "Ihan pieni hetki, äiti ottaa sut ihan kohta". "OO, kato mikä tässä on, onpa hieno kauha/ vispilä/ puuhaarukka/ taikinakulho/ rasia/ maustepurkki (hyvin kiinnioleva)." Kauha on yleensä tylsä, sillä voittaa vain noin minuutin. Kierteinen vispilä antaa jo jokusen minuutin. Tanssiva ja laulava äiti voi parhaimmillaan toimia pidempäänkin, mutta siihen tarvitaan sopivanlainen tunnelma. 

On myös toimintoja, joissa ei auta mitkään pelit. Kantorepun turvin saimme imuroiduttua kodin (ja jes kyllä, olen oppinut laittamaan lapsen selkään ihan omin avuin). Puhelut onnistuivat lenkillä tai lapsi sylissä keikkuen. Käsityöt ja tietokoneen käyttö on kutakuinkin mahdotonta. Todettakoon vielä, että siinä vaiheessa kun olin istunut lapsen kanssa vessassa, tiesin mitä "jatkuva läsnäolo" tarkoittaa. 

Päiväunet, tuo taivaan lahja kaikille äideille ja isille ja kaitsijoille. Silloin pelataan vain sitä peliä, että miten siitä eniten nauttii. 


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Heippa Kurt ja kaverit

"I'll never be nobody's wife" ... rallattelua lauleskelin muka kauhean kiukkuisena nuorena naisena vuosia, korostan vuosia, sitten. Sen jälkeen onkin sitten nyyhkitty Katri Ylanderin Valehdellaan-kappaleen tahtiin ja ajettu ystävän luokse Tampereelle kuunnellen repeattina Jose Gonzalezia. On myös ilakoitu Ultra Braan kanssa tyttöin kesken ja tanssittu eräätkin Ninja Tunes soundit. On oltu lesoja, kun tuotiin amerikanmatkalta soundtrack, mitä täältä ei saanut (silloin ei kukaan ostanut netistä mitään) tai kummisedältä saaduista erikoisuuksista. SInkkuvuosien sunnuntai-aamuisin luettiin Hesaria ja kuunneltiin Bo Kaspers Orkesteria. Illan hämärtyessä on voinutkin sitten pohtia elämää Radioheadin tahdissa. Olihan tuota Metallicaa ja Queens of Stone Age -kausikin löytyy. Metallican taisin muuten nähdä livenäkin. Voi pojat! 

Omistan Ipadin, sen sisältö koostuu levyistä, CD-levyistä. Viimeksi olen vaihtanyt kappaleet sinne ennen häitämme, siitä on siis yli vuosi. Meillä on mankka (kyllä vain MANKKA), jossa soittelen silloin tällöin levyjäni. Useimmiten soi kuitenkin radio. Koneelle on ladattu Spotify, se ilmainen versio. Yleensä kun menen Spotifyyn, en muista yhdenkään kappaleen tai artistin nimeä, jota haluaisin kuulla. Autossa soi useimmiten radio, mutta siellä soi usein myös yksi levy. Haloo Helsinki on mieheni ehdoton suosikkisuomalaisbändi, levy tuli vuosi sitten jouluna. Joskus olen ehdottanut, että vaihtaisimme levyä, mutta se unohtuu aina. Vantaan reissulle muistimme kuitenkin vaihtelun, matkalla lauloimme Snoop Doggyn kanssa (lapsi oli varmaan onnellinen). 

Mieheni kaivaa youtubesta Ugandalaista musiikkia, joku radio se taitaa olla. Muuta en osaa sanoa, kuin että silloin koko perheen lanne keikkuu. 

Tämä musiikillinen kerronta johtuu siitä, että olen päättänyt hankkiutua eroon osasta cd-levyjäni. Ensimmäisistä eristä luovuin Afrikkaan lähdön yhteydessä. Levyt vievät tilaa kamalasti, enkä minä oikeasti tee niillä muuta kuin satunnaisia aikamatkoja nuoruuteen.

Penkoessani levyjä, tuntui kuin katselisi vanhoja valokuvia. Niin moniin liittyy niin paljon, toisiin taas ei mitään. En minä kaikkia raaski ja halua, sen verran kuitenkin, että vain yksi laatikko kotiinjääville riittää. 

Hypistelen levyjä ja puntaroin onko tämä nyt säilyttämisen arvoinen vai voinko luopua. 

SATA, tasan sata aion päästää käsistäni. 

Jos kuitenkin jonkun levyn vielä kuuntelen, ennen kuin on aika sanoa Kurtille heippa. 




P.S. Mitä sitten jäi: Jäi noin sata. Sadan joukkoon pääsi mm. kaikki joululevyt, Erykah Badu, Amelien soundtrack, Nina Simone, Chicago, Haloo Helsinki ja Ace of Base (älkää kysykö miksi). 

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi vaihtui

Mennyttä vuotta on mahdoton tiivistää mitenkään ytimekkäästi. Se sisälsi niin kovin paljon kaikkea. Ja toisaalta tuntuu, että se ei sisältänyt kuin tasan yhden jättikokoisen asian: meille tuli vauva. Vuosi oli yhtäaikaa rankin ja upein ikinä. Pahoittelen kapeakatseisuuttani, tiedän että vuonna 2014 tapahtui paljon asioita ihan noin jo maailmanmittaluokassa, mutta meidän vuosi on pyörinyt tämän uutukaisen ihmisen äärellä aikalailla. Haasteita oli himppasen normistoa enemmän, mutta ilolla voin sanoa, että ne alkavat olla sitä kuuluisaa usvaista sumua menneisydessä. 

Pieni ja hento ote on muuttunut vahvemmaksi ja nuo pienet kädet osaavat tehdä jo kaikenmoista. Joka päivä saamme nauraa neitosen valloittavuudelle ja ilmaisuvoimalle. 


Viimeisten parin vuoden perusteella en aio tehdä yhtään ennustetta tulevaan vuoteen. Kutakuinkin mikä tahansa on mahdollista. Toiveita ja haaveita löytyy joka taskusta. Pitänee tähystää tähdenlentoja, jotta voi sulkea silmät ja toivoa oikein kovasti.