Juhlatuulella Lappeenrannassa

Lähipiirisämme on ollut sellaisten lukujen täyttymistä, että lähdimme koko konkkaronkka Lappeenrantaan viikonloppumatkalle. Matkan ensimmäiset eväät syötin Valkealassa, koskien kuohujen vierellä Kaarnasydän-kahvilassa. 

Lappeenranta on Suomen toiseksi suosituin kesämatkakaupunki, enkä tätä kyllä mitenkään ihmettele. Lappeenranta on sympaattinen, simppeli ja kivasti luova. Lappeenrannan juhlahumussa unohdin kameran autoon, tunnelmat saatte kuvitella ilon, naurun ja liikutusten kautta. Erityistä tässä viikonlopussa olikin kaikkien läheisten kanssa vietetty yhteinen aika ja elämän juhlistaminen. 

Sunnuntaina Strömforsin Ruukki piti meitä hetken luonaan. Viehättävässä miljöössä olisi viihtynyt pidempäänkin. 

 Loviisassa kahviteltiin Tuhannen tuskan kahvilassa.

Juhla, puheet ja hetket mielessä kuljimme kotiin pieniä teitä, navigaattorin pettäessä jälleen. Kartan avulla pysyimme suunnassa, harhateiden maisemat olivat vertaansa vailla. 
Radiossa soi Juha Tapion Ohikiitävää, minä kävin kyynelöimään. 

"Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää"

Tämänkaltaiset jäljet, yhdessä tehdyt ja koetut, ovat sydämeen meneviä juttuja. 

Lomasuomiroadtrip

Yhdeksän päivää ja 1860 kilometriä, kolme eri leirintäaluetta, kolme yötä teltassa, yksi tönössä, kolme suvun mökissä ja yksi sukulaisilla (laskinkohan oikein). Takapenkillä matkusti mahtava matkaseuralainen, joka sai aivan liian monta voileipäkeksiä pysyäkseen tyytyväisenä. 

Mikkelin seudulla kävimme Mikkelipuistossa ihailemassa puutarhoja ja kukkia sekä syömässä ensimmäiset eväät. 

Heikkilän yrttitilalla lapsi oppi sanomaan "bää". Aasit nauratti, ne eläimet siis (myönnän, todella ontuvaa huumoria). 

Mikkelin jälkeen seurasi melkoinen määrä suoraa tietä, metsää, talo, kilometrejä, toinen talo, taas tuhatmäärin puita, metsää, tietä. Yövyttiin ensin Leppävirralla. Telttaelämää. Jatkettiin matkaa. Taas metsää. Tietä. Metsää. Välissä Kuopio ja ystävät (ja pari ei niin ystävällistä ihmistä). Itikoita, vesisadetta, trangiaa. Metsää. Linnunlaulua ja leirinuotiota. 

Jossakin Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rajamailla porot ilahdutti tiellä. Jotenkin kauheasti nauratti. Ehkä siksi, että kovin pitkään aikaan ei ollut näkynyt mitään muuta kuin, noh, metsää. Kerittiin eksyäkin. Onneksi kotiavaimet löytyi neljännen päivän kohdalla kenkäkassista. Suunnilleen siinä main, kun kykeni käyttämään muutakin kuin saappaita. 

Ranualla alkoi kolmannen yön jälkeen vesisade sataa jo sisälle telttaan. Siirrettiin lasta pisaroiden alta ja seuraavaksi yöksi mökkiin. Alueen halvimpaan. Oikein kelpo tönö. 

Ranuan eläinpuistossa eniten viivyttin karhujen luona. Lapsi halusi lähinnä juosta pitkin pitkospuita ja huudella "hau-hau". 

Ranuan jälkeen alkoi sukulaissuora, lapsuuden maisemat ja auringonpaiste. Kalajoki-Kokkola-akselilla viihdyttiin hyvä tovi. Mies tykästyi pohjosen lupsakkaan asenteeseen ja iloiseen luonteeseen siinä määrin, että oli jo valmis muuttamaan. 

Tänään ajoimme kotiin. Hyvä mieli, ihan tosi hyvä. Hieno retki takana. 

Onnistunut matka on sellainen, kun miettii jo seuraavaa kertaa samaan kohteeseen. Ensi kesänä uusiksi. 

Saapasjalkatyttö yöttömässä yössä

Sanoivat päiväkodissa, että lapsella saappaat pitää olla. Lapsipolo, eihän sillä ollut. Lähdettiin kaupoille (kun ensin ystävät kysytty läpi). Kaikista pienimmät ostettiin ja nekin tippuu jalasta, kun lapsen nostaa maankamarasta ilmaan. 

Tulipahan Juhannukseksi kelpo kelit harjoitella kuravaate-saapas-yhdistelmää. 

Sadekelin lisäksi juhannusta väritti ötöset, jotka tekivät tepposiaan ja söivät pienen neidin silmän puoliumpeen. Sitähän sitten valvottiin kaiken yötä, kun kutina ärsytti neidon unet yhtä kauas kuin auringon. Yötön yö kerrassaan. 

Keskikesän juhlaan mahtui edellisten lisäksi paljon perinteitä kukkien, ruokien, lipunnoston ja saunan kera. Tutun kaislarannan äärellä on paras paikka saunoa ehkä koko maailmassa. 

Pian pääsemme ihailemaan monen moisia Suomen rantoja retkellemme. Kipot, kupit (ne käytiin varta vasten ostamassa), teltta ja hyttysmyrkyt alkavat olla pinoissa valmiina. Pakkauslistalla on myös melko paljon sateeseen ja kylmyyteen liittyviä asioita. Uskaltaisiko sitä olla niin toiveikas, että ottaa matkaan yhdet shortsit? Voi kumpa aurinkoa voisi pakata jotenkin matkaan mukaan. 

Lisää manteleita

Tänään loikoilin pyjamanhousuissa noin kello puolipäivä. Toinen käteni matkasi pussiin, jossa ystäväni tekemiä kanelimanteleita houkutteli jatkamaan oloilua vielä hyvän tovin ja toinen käänsi kirjan sivuja. Samalla hetkellä lähetin viestin, jossa kyselin lainaamani kirjan perään. Kyseisen kirjan sain vuosi sitten joululahjaksi, muttei ole tullut sitä hetkeä, juuri tätä hetkeä, kun voi vaan olla ja lueskella. Suuren suurta iloa näissä hetkissä ja tunnelmissa. 

Joulu oli juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Oli kerrassaan valloittavaa seurata pirpanan ensimmäistä joulua kera rakkaiden ihmisten. Tunnelmaa ja tuoksua. Iloa ja valoa. 

Vielä hetken näissä ihanissa tyyneyden tunnelmissa, kunnes voimme siirtyä uuteen vuoteen. 

Liikkeellä

Syntymän jälkeisinä päivinä olin melko lailla naulittuna sairaalan vuoteessa. Kun ensimmäinen kävely ruokasaliin oli tehty, itkin miehelleni etten halua poistua tytön kanssa sairaalasta ikinä. Aika nopeasti mieleni kuitenkin muuttui. Tosin kotimatkalla piti itkeä ensimmäiset itkut, selvitäänkö me hengissä tästä maailmasta. Huh, hormonit ja tunteet.

 

Ensimmäisten viikkojen aikana ajatuskin kotoa poistumisesta tuntui kohtuuttoman suurelta riskiltä, vailla mitään logiikkaa. Pysyttelimme kotona, neuvolakäyntejä lukuun ottamatta. Kun kaksi viikkoa oli kulunut rohkeana äitinä pakkasin lapselle liioitellun määrän vaatekertoja ja lähdimme vaunulenkille. Kun eka kerta oli koettu, ulkoilusta on tullut kutakuinkin päivittäistä. Hetket ovat mukavia siitäkin syystä, että vuorokauden pisimmät unet toteutuu juurikin vaunuissa ulkona.

 

Sisälenkkejä kertyy iltaisin kulkien kotimme huoneesta toiseen neiti Manduca-kantorepussa. M. on mieltynyt reppuun siinä määrin, että vaati lähteä tyttärensä kanssa ulkokävelylle ihan kaksin. Siksi minä siis tässä nyt. Järkevintä olisi tietenkin nukkua tämäkin väli, mutten malta.

 

Eilen kävimme mökillä kevätpäivää viettämässä. Ja opimme, että jos haluaa kantaa lasta kantorepussa, kannattaa olla sellainen vaate missä on lahkeet. Pussimainen toppapuku ei toimi.

 

Meillä on myös uusi menopeli. Pitkään kapinoin ajatusta vastaan. Ajattelin, että meidän perhe ei kyllä tuhoa luontoa jollakin niin turhalla kuin auto. Vaan sellainen meille hankittiin ja täytyy myöntää, että se tarjoaa meidän perheelle huomattavasti enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi ystävien tapaamiseen ja mökillä käyntiin. Myös kauppareissut sujuvat huomattavasti helpommin. Perhemarkettiin perheautolla ja voitteko kuvitella: parkkeerasimme perhepaikalla. Itse huvituin tilanteesta. Joitakin vuosia sitten en olisi voinut kuvitella tätä hetkeä. Niin, että meitä saa nyt kutsua kylään!

 

Kyllä se jää ei taida enää kantaa.

 

Keinu kaivettiin esille ja ensimmäiset vauhdit saatu.
Tuskin maltan odottaa kesää, kun voi keinua tyllerön kanssa.

 

Auton pitää olla tottavie puhdas. Vedet vaikka jäistä.

 

 

Winterwonderland

Talvi antaa vihdoin parastaan ja saimme kokea pakkaspäivän riemuja. Järven jäällä kävely oli melkoisen mahtavaa auringonpaisteessa. Jää sai piirtää varjokuvani kummun kera. Lumienkelit pääsivät lentelemään aina Ugandaan asti nykyteknologian ansiosta. Kävimme jututtamassa pilkkijöitä, hämmästelimme jään kauneutta ja lopulta ihanan kahvilan lämmössä nauroimme suomalaisten punaisia poskia tummien pysyessä tummina.