Perhematka Lontoossa

Koko perheen ulkomaan lomamatka numero yksi on nyt takanapäin. Viikkoon mahtuu melkoinen määrä hetkiä. Matkalla aika katoaa. Kotiin palatessa tuntuu, kuin olisi ollut viikon sijaan kuukauden poissa. 

Matkustaminen lapsen  koko perheen kera ei olekaan ihan niin simppeliä kuin kuvittelin. Olen matkustanut melko paljon perheettömänä ja osaamiseni on siis karttunut rinkkaa selässä kantaen. Nyt selässä matkasi lapsi ja vierellä mies. Yhtälön täydensi ystäväperhe samanikäisellä tenavalla varustettuna. Kaksi vuoden ja risat iässä olevaa lasta pyörittävät kyllä päiväohjelmaa ja tilanteita jos jonkinmoisille kärrynpyörille. Lennot, ne joita eniten pelättiin, sujuivat puolestaan erittäin mallikkaasti. Myös viisumin kanssa matkaaminen oli helppoa, ei ylimääräistä säätöä kentällä. 

Järjestelmäkamerani jätin suosiolla kotiin, koska sen verran osasin aavistaa, että kuuden hengen kokoonpanolla ei pysähdellä asettamaan kameran valotuksia oikeisiin asetuksiin. Vanhan pokkarikameran räpsyjä katsellessani vähän kuitenkin kirpaisi, että kuvat eivät väreillään loista. Värikkäitä muistoja meillä on onneksi sitäkin enemmän. 

Matkakertomuksen kirjoittaminen (ja jos rehellinen olen, myös lukeminen) on minusta aina jotenkin vähän vaivalloista. Matkakokemusta on vaikea pukea sanoiksi. Olen käynyt Lontoossa ennenkin, joten perusnähtävyydet sivuttiin pirpanan kanssa vain ohikulkemalla. Mies sen sijaan teki bussikierroksen ja sai siten näppärästi koko setin yhdellä kierroksella. 

Ystävien/ paikallisten luona asuminen on aina totaalisen erilaista verraten perusturisti-hotellilomaan. Molemmissa on puolensa. Perheen luona pääsee näkemään paikallista arkea aidommin ja tietenkin viettämään aikaa kaukoystävien kanssa. Hotellissa puolestaan loman tuntu vahvistuu. 

Mikä Lontoossa ilahdutti?

Nauraminen ystävien kanssa, taidemuseo, puistossa leikkiminen, Brixton, kiireetön oleminen, yhdessä kokeminen, uudet maut, kukkivat puutarhat, reilun kaupan valikoima, miehen leveä hymy jalkapallostadionkierroksen jälkeen, englannin kieli, kaksitasobussit, monikulttuurisuus, aurinko, vehreys, monet mahdollisuudet, katuvilinän katselu, näin muutamia mainitakseni. 

Hyvän matkakohteen merkki on se, että ennen kuin loma päättyy, miettii jo seuraavaa kertaa samaan paikkaan. Lontoo tulee näkemään meidät vielä. 

Passi palasi

Postilaatikosta tupsahti maailmanmatkaaja, passi. Oli käynyt näköjään Saksassakin. 

Toi meille tuliaisiksi viisumin. 

Hymyilyttää! 

Tämä päivä toi muitakin mainioita uutisia, niitä toivottuja myötätuulia työrintamalla! 

Hyvän mielen viikonloppua kaikille! 

Passi matkustaa

Saimme sähköpostia. Passi tiedotuksen mukaan matkustaa papereiden kanssa. Oli postissa koodikin, jolla pääsi seuraamaan missä passi menee. 

Uskokaa tai älkää: M.:n passi on Lontoossa. Jotain siis perheestämme ainakin pääsi sinne asti. Mielikuvissani näin Amelie-elokuvamaisen postikortin, jossa passi komeilee Big Benin luona ja lähettelee terveisiä meille sieltä (elokuvassa siis puutarhatonttu matkustaa aina eri puolille maailmaa ja lähettää sieltä kortin isännälleen, todellisuudessa lentoemännän matkassa). 

Määränpäänä passilla näytti olevan Lahti eli oletamme sen saapuvan vielä takaisin kotiin. Toivottavasti sillä mukavalla tarralla varustettuna. 

Onneksi ohran kasvua ei tarvi odottaa yhtä kauan kuin viisumia. 

Viisumiasiointi Helsingissä

Viime viikolla kävimme näyttämässä lapsellemme ratikoita ja ihmisvilinää sekä viemässä nivaskan papereita viisumikeskukseen. Päätin kirjoittaa tämänkin askeleen melkoisen tarkasti, jos vaikka joku joskus harkitsee tällaiseen viisumihauskuuteen ryhtymistä. Lisäksi haluan tehdä näkyväksi minkälaista afrikkalaisen matkustaminen on viikon lomamatkalle Lontooseen. 

Helsingin toimistoon viedyt paperit: 

- maistraatin englanninkielinen virkatodistus

- tiliotteet viimeisiltä kuudelta kuukaudelta (onneksi pankin sivut olivat englanniksi)

- palkkatodistus (piti pyytää työnantajaa erikseen tekemään englanniksi)

- tuore passikuva

- todistukset lapsen ja minun passeista (tämä ei ole välttämätön, mutta veimme)

- tulostettu hakemus (15 sivua)

- tulostettu ajanvaraus viisumitoimistoon

- passi

Ohjeistuksessa sanottiin, että kaikki lisäinformaatio tai hakemusta tukevat paperit voi liittää hakemukseen. Me emme jaksaneet edes ajatella mitään ekstraa (paitsi passikopiot). 

Menimme paikalle hyvissä ajoin. Respan nätit tytöt käskivät tulla takaisin tasan klo 12 ja odottamaan ulkona. Kadulla odottamisesta tuli melko vähäpätöinen ja pieni olo. Lisäksemme kadulla odotti noin viisi muuta hakijaa, joista yhdellä oli mukana perheenjäsen (tulkkina). Vakavailmeinen pukuun sonnustautunut britti kutsui meidät sisälle, jolloin kaikki lähtivät marssimaan kiltisti jonossa portaita toimistoon. Me sähläsimme onnistuneesti rattaiden kanssa, jolloin ryhmä oli jo hävinnyt kerrokseen x. Hissin infotaulusssa ei näkynyt virastosta mitään tietoa, itselle iski nanosekunnin panikointi. Alakerran respan tytöt (anteeksi naiset) soitti toimistoon, josta virkailija saapui avaamaan meille oven. 

Odotushuoneesta tuli mieleen elokuva, mutten tiedä mikä. Koruton, hiljainen, jopa vähän kiusallinen. 

"Next one please."

Olimme viimeiset. 

Virkamies otti paperit, pisti ne nippuun ja käski odottamaan sormenjälkien ottamista. Kysyi kuinka vanha kuva on. Syynäsi miestä, kuvaa ja passikuvaa. Ei kysynyt mitään muuta. Ei hymyillyt, ei vaikka pirpana teki temppuja ja minä yritin olla mukava. 

Sormenjäljet otti toinen pukumies. 

"You can go now."

Nyt odotamme. 

Tilille oli ilmestynyt väärän viisumin rahat takaisin. Hyvä. Tosin kun miinustaa puhelut, virkatodistukset, matkan Helsinkiin ja luottotilin kulut, ollaan tässä silti miinuksen puolella. Mutta oletan, että itse matkalla kaikki kääntyy vahvasti plussan puolelle! 

Tähän voit kuvitella kuningattaren kuvan vilkuttamassa. 

Viisumitaipaleen seuraava ruutu

Viisumiprosessimme on saanut nytkähdyksen eteenpäin.

Viime viikolla menin itseäni kiusatakseni jälleen kirjautumaan UKvisa-palveluun ja päätin, että kokeilen vielä sadannen kerran tuota rahan-takaisin-hakemisen-nappulaa painaa. Selitekenttään kirjoitin kutakuinkin näin: "Haimme väärää viisumia. Sanoitte puhelimessa, että saamme rahat takaisin" huokuen kyllästymistä koko hommaan.

"Olemme vastaanottaneet hakemuksenne."

Sinne se sitten meni, klik. Kesti jokunen päivä ja saimme sähköpostin, missä todettiin että rahat palautetaan tilille. Hip ja hei, hurraa päälle. 

Olen kyllä edelleen suolaisen katkera niiden "info"puheluiden hinnasta, etenkin kun niistä ei ollut mitään hyötyä. Ja vähän siitäkin täällä poljen jalkaa, että vaaditusta maistraatin paperista veloitetaan 8€, kotiinkuljetettuna 5,50€ lisää. Postikuluja ei oteta jos hakee paperin. Lupasimme kipittää hakemaan paperin, mutta ne sitten kuitenkin laittoivat postiin. Ihan periaatteellinen viiden ja puolen euron ärsytys. 

Tänään tulostettiin papereita, kopioitiin asiakirjoja, hakemus, ajanvaraus. Huomenna pankkiin hakemaan tilitietoja kuudelta kuukaudelta ja toivotaan, että he tekevät sen englanniksi jottei tarvi käännyttämään lähteä. Työnantajallekin piti soittaa, josko voisi palkkalaskelmasta tehdä englanninkielisen koonnin, se kuulema maksaa. Yllättävää. 

Tulostin meni tukkoon (kerroin vain huumorilisäyksenä). 

Ensi viikolla mennään pääkaupunkiin viemään säkillinen papereita viisumitoimistoon ja toivotetaan niille hyvää matkaa Ruotsiin. 

Takkuisen viisumitaipaleen välitieto

Sain viestin, jossa luki: Miten viisumimiasiat? Ei mitään, vastasin, ja lisäsin HUOH. 

Olemme yrittäneet saada menetettyjä viisumirahoja takaisin ja vaihtaa viisumityyppi oikeanlaiseksi. UK:n viisumisivustolla on palvelu, jossa voit lähettää viestin ja kysyä neuvoa. Olemma lähettäneet nyt viisi postia, joista yhteen olemme saaneet vastauksen. Sähköpostin ohjeen mukaan saimme peruttua ensimmäisen hakemuksen ja sille varatun Helsingin toimistoajan. 

Vaan kuinka ollakaan, peruin väärässä järjestyksessä. Ensin pitää hakea maksu takaisin ja sitten perua aika, kas kun sitä ei mainittu missään. Järjestelmä ei anna minun hakea rahoja takaisin. 

Koska posteihin ei tullut vastausta, päätin että soitan maksulliseen palveluun. Ystävällinen nuori nainen neuvoi minua ja valoi uskoa, että saamme rahat takaisin. Hän lähetti sähköpostin ja listan kysymyksiä, mihin meidän pitää vastata, muttei osoitetta minne vastaukset osoittaa (eikä hänen osoitteeseensa voinut lähettää postia). 

Jälleen uusi posti heidän palveluun. Eikä taaskaan mitään vastausta kolmeen päivään, vaikka lupaavat päivässä vastata. 

Lupasin miehelleni, että voin tehdä hänelle uuden hakemuksen, kun minulta ne luonnistuu muka jotenkin jouhevammin. Täyttämiseen meni viisi tuntia yhdellä lounastauolla ja tuhannella lapsen aiheuttamalla tauolla. Etsin papereita mistä löytyy päivämäärät, koska olemme tavanneet, milloin tuli ensimmäinen viisumi Suomeen, miksi ei tullut ihan ensimmäisellä kerralla. Vakuutusnumeroa, passinnumeroa, matkasuunnitelmia, tarkat tiedot raha-asioista, tuloista, menoista. Kun sitten kysyttiin, koska olet viimeksi nähnyt tämän EU-kansalaisen ja onko liittonne järjestetty, meinasin alkaa kirkumaan. 

Kysyttiin myös reference numberia, eikä siihen kukaan osannut minulle vastata mikä se on. 

Päätin soittaa uudelleen. Luettelen pankkikortin numeroita ja päästään vihdoin asiaan. Mieshenkilö vastaa useampaan kysymykseen "I dont have the answer, I will send you an e-mail". Tullaan pisteeseen, että itken virkailijalle sanoen, että soitin teille saadakseni apua, mutta teistä ei ole nyt mitään apua. 

Odotan edelleen sähköpostia, jonka tuo mies lupasi minulle lähettää. 

Torstaina päätimme unohtaa viisumin hetkeksi. Perjantaina odotettiin hyviä uutisia työrintamalle, mutta saatiin sellaisia puolihyviä, ei mitään varmaa. 

Vierailimme ystävillämme. Saatiin siitä paljon voimaa, iloa ja energiaa. Ihmiset on hieno keksintö. Ystävyys saa sydämen hymyämään. 

Saatiin myös parkkisakko, ei tahallinen vaan inhimillinen erehdys sakko 60€. 

Kävin juuri katsomassa paljonko viisumipuhelut maksoivat. 31,25€ ja 24,52€. 

Alla oleva kuva kertoo olotilastani ja tilistä.

Viisumin hankinta part 2

Virittäydyin sopivaan asiointitunnelmaan, annoin lapselle nakerrettavaa, jotta pysyy hiljaisena. Näppäilin numerosarjan, joka alkaa 09-suuntanumerolla. 

Erittäin syvän brittiaksentin omaava mieshenkilö kysyy ensitöikseen

- Would you like to pay with credit or debitcard?

- Mitä?!?! Maksaako teidän neuvot? Ihan oikeasti. No kuulkaa, minä kirjoitan sähköpostin sitten (sanoin kyllä kaiken englanniksi). 

Kirjoitan sähköpostin. 

Luen viisumisivujen monimutkaisia ohjeita korostetun tarkalla silmällä. Menen myös Helsingin toimiston sivuille. Löydän jälleen uusia polkuja: Kun viisumihakemus on täytetty ja aika Helsinkiin varattu "You have to create an account to Teleperformance in Finland, otherwise you risk unnecessary delays". 

Soitan miehelle. 

- Miten ne britit on noin hankalia?

- En tiiä, no kuhan nyt saatais edes se viisumi. Ottakoot rahat ja toivotaan, että kunigatar saa sillä hyvän synttärikakun tai ystäviemme lapsi koulun pihalle keinun. Mä voin tehdä ton kirjautumisen. 

Kirjaudun Teleperformancen palveluun. Odotamme edelleen vastausta sähköpostikyselyymme. Lupasivat vastata vuorokauden sisällä. 

P.S. Loin vallan uuden tunnisteen UKviisumi, koska oletan, että tätä aihetta riittää. 
P.S.S. Olen edelleen melko tuohtuneessa mielentilassa, en uskalla ommella. 

Mutkikasta matkantekoa osa 267

Blogini alkutaipaleella kirjoitin ugandalaisen haasteista tulla Suomeen. Eipä se ugandalaisen menio Lontooseekaan ihan vaivatonta ole. 

Jos aiot matkata Lontooseen afrikkalaisen puolisosi kanssa (koskee myös joitakin muitakin maanosia, ei kuitenkaan läheskään kaikkia), ei kannata varata lentoja ja hyräillä iloisesti matkasuunnitelmia autuaan tietämättömänä viisumista. Aivan turha kuvitella, että oleskelulupa on avain koko Euroopppaan. 

Todellisuus viisumista aukesi eteemme brittiystävän vihjaisusta hankkia viisumi ajoissa. 

Kuinka kätevää, sen voi tehdä netissä. Tosin siis vain ne pitkät alkulitaniat täytetään netissä. Hakemuksen täytön jälkeen varataan aika ja  mennään Helsinkiin lippulappujen kanssa, Helsingistä paperit matkaa Ruotsiin päätöstä varten. 

Ennen hakemuksen täyttämistä varmistetaan viisumisivustolta, että kyllähän tässä turistiviisumia tarvitaan. Tehdään oikein huolellisesti. Tarkistetaan moneen kertaan kaikki kohdat ettei kaadu hassun hauskoihin virheisiin. Hakemus valmis lähetettäväksi "lähetä ja maksa". Maksa?? Mitä ihmettä, eihän meidän pitänyt maksaa. No hitto, halutaan matkalle, pakkohan se on maksaa. 196€ kirpaisi pikkuvarvasta myöden. 

Juttelen tuttavaperheen kanssa, jotka samaa viisumirumbaa tanssineet. "Joo ei se maksa!"

MITÄ IHMETTÄ, MITÄ TAPAHTUI?!

Vaikka oltiin kuinka tarkkoja, eipä tajuttu että ollaan perhe ja korostettakoon Euroopan kansalais-afrikkalais-perhe. Haettiin vain miehelle perusviisumia. Ja ero on juurikin sen 196€. EU-kansalaisen puolisona kun yhdessä matkustaa, se on ilmaista, mutta yksin mennessä maksaa. Eikös ole taas hieno yksityiskohta. 

Huomenna soitetaan viisumitoimistoon ja itketään sanallisia kyyneleitä toiveena yhteisymmärrys. Samalla tekisi mieli kysyä miksi tämän täytyy olla näin hankalaa? Miksi minä saan mennä melkein minne vaan, mutta mieheni ei? Miksi maailma on tällainen? Taidan kuitenkin pysytellä aiheessa viisumi ja koittaa olla asiallinen. Omasta mokastahan tässä on kyse. Ärsyttää myöntää. 

Ajatuksissani liplattelen hetken alla olevilla vesillä ja rauhoittelen kohtuuttomasti kiihtyneen mieleni.