Hyppy joulukrääsään

Useammassa blogissa on kalenterit meneillään ja Joulu valloillaan (jostain syystä haluan kirjoittaa joulun aina isolla kirjaimelle, vaikka tiedän ettei niin kuuluisi tehdä). Tänään pilkahti aurinko. Huomasin esitteleväni lapsellemme tuota suurta ihmettä "katso tuolla on aurinko". Sen verran valon pilkahdusta saatiin sisälle, että otin kipin kapin kameran esille, josko vihdoin valo riittäisi sisäkuviin kamerapolollani. 

Tässä meidän joulukuun tunnelmaa.

Viime vuonna valmistamani kalenteri
on nyt jo perinteikkäästi käytössä.
Saunaperjantaille luomusaippua.

Suosikkitonttuni.
Kaarisillan (kehitysvammaisten taidekoulu)
oppilaiden tekemä. 

Huopapallot pääsi kaikki samaan naruun.
Kortit pääsevät samoin.
Ja lapsi yrittää kiskoa molempia alas. 

Tanskan joulukuusia.

Tänä vuonna joulukuusemme on pöytäversio. 

Rakkaustonttu tiiraa oven päällä.

Tämä pariskunta muutti meille viime Jouluna.
Ovat kauhean onnellisia. 

Afrikka kotonamme

Olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään kirjoittavani siitä miten afrikkalaisuus näkyy meidän kotona. Aihe ei ole ihan simppeli. Harva asia on kovin selkeästi afrikkalaista/ ugandalaista, persoonat tuovat asioita, eivät mantereet. Toisaalta on pöhelöä väittää etteikö afrikkalaisuus näkyisi mitenkään, se olisi oikeastaan kamalaa, silloin toinen olisi hukannut kulttuurinsa matkan varrella. Mikä on persoonan tuomaa, mikä Ugandan tuomaa ja mikä jotakin tuolta väliltä, sitä on vaikea sanoa. 

Oli miten oli, uskallan väittää joidenkin asioiden olevan kovin afrikkalaisia. Ilman M:n ugandalaisia juuria ei arjessamme olisi niin paljon iloa, väriä, ruokarukouksia, fanaattista jalkapallon katsomista, sunnuntaikirkkoa, vaatteiden silitystä ja musiikin kutakuinkin jatkuvaa kuuntelua. Hän on myös lisännyt mausteiden käyttöä perheessämme, samoin papujen ja pähkinöiden. Hän tuo päiviimme tanssia ja toisista välittämistä yli perisuomalaisten normien. Jos joku on aivan tosi varmasti Ugandasta, se on luganda eli Ugandan kieli, jota tuskin joka suomalaisperheessä kuullaan. Enkä usko, että kenenkään toisen ovessa koreilee samanmoinen sukunimi.

Tein kotonani turistikierroksen yrittäen bongata kaikki Afrikasta tuodut esineet. Vaatteita, kenkiä tai koruja en lähtenyt kuvaamaan enkä kankaita tai niistä tehtyjä asioita. Kankaista tehdyt käsityöt löydät täältä (mekot), täältä (vauvan makuupussi), täältä (pinnasängyn reunapehmuste) ja täältä (puikkosäilytin). 

Perinteiset hedelmällisyysnuket.

Mortteli.

Nämä linnut lentää myös Ugandan kodissa.
Täällä makuuhuoneen ikkunalle ne lensi hoitopöydän yltä.

M.:n ystävän galleriasta tarttui tauluja mukaan, joista tässä kaksi. Toinen lahja ystäviltä.

Minun suosikkikori kaikista meidän koreista. Tosin aina täynnä roinaa. 

Sulakekaapin ovea koristaa erityislasten-/nuorten koulua
tukenut magneettiprojekti,
jota ystäväni kanssa luotsasimme.
Pullonkorkeista tehdyt korkit tuottivat tuhannen euroa.
Jotain saatiin siis aikaan siellä ollessa,

Käsintehdyn rasian kannoin mukanani Zanzibarilta.

Ruokapöydällämme oleva hedelmäkori oli M.:n tuliainen kesällä.

Lahja

Pienen palleroisen syntymän jälkeen on kotonamme käynyt lukuisia vieraita. Olemme saaneet toinen toistaan suloisempia kortteja, lahjoja, postipaketteja, tekstiviestejä, soittoja läheltä ja kaukaa. Paras lahja kaikista on kuitenkin se, että ympärillämme on niin mahtava porukka rakastamassa tuota meidän suloista tahtotyttöä ja antamassa vanhemmille iloa ja jaksamista.

 

Kortit ja niiden tekstit saivat minut useamman kerran liikutuksen valtaan.

 

Kukkiin ei kyllästy koskaan.

 

Puisia leluja olemme saaneet useampia. Näillä kelpaa leikkiä ilolla.

Ystävät Lontoosta lahjovat meitä ihanilla englanninkielisillä lastenkirjoilla.

 

Tämän hoitopöydän ylle lentäneen pilven soittorasiassa
soi meidän hääkirkon musiikki elokuvasta Amelie.

 

 

 

Raskausdiabetes

Tänään odottelin terveyskeskuksen hoitatarvikejonossa numerolla 00 saadakseni tarvittavia välineitä sokeriarvomittauksiin. Neuvolasta sain eilen starttipaketin ja monta rauhoittavaa sanaa sekä vastauksia kysymyksiini.

 

Aloitin tänään kotimittaukset, mikä tarkoittaa sitä että seuraavat kuusi päivää napataan pikkupiikillä verta sormenpäästä ja pistetään liuskaan tippa verta, joka pikkulaitteessa mittaa arvot. Mittaus tehdään ennen ruokailua ja 1,5h ruokailun jälkeen. Ne sitten merkataan vihkoseen, josta viikon päästä katsotaan miten jatko. Jos viikko menee hyvin, on mittaukset kaksi kerta viikossa koko loppuajan. Jos sokerit nousee, ottavat sairaalaan vuorokaudeksi ja seuraavat sokereita ja sitten mietitään mahdollisia lääkityksiä.

 

Suurella todennäköisyydellä arvoni pysyvät kohdillaan sanoivat. Joskus vain on niin, että ilman ennakkoriskejä raskaus saa aikaan sokerien heittelyn ja alttius näkyy rasituksessa. Kuitenkin kotioloissa sokerit voi saada vallan mainiosti pysymään aisoissa. Terveelliset elämäntavat ovat avainasemassa, erityisesti tietty ruokavalio ja liikunta. Tosin eivät kehottaneet muuttamaan tavoissani mitään kerrottuani kuinka toimin. Eli voin jatkaa kutakuinkin normaalia menoa ja meininkiä. Toki ylimääräisen sokerin nauttiminen kannattaa miettiä kaksi kertaa ja seurata mittauksia, miten keho reagoi mihinkin syömiseen.

 

Riskeinä raskausdiabeteksessä on, että lapsi kasvaa kovasti isoksi, mikä hankaloittaa synnytystä. Myös vauvan sokerit voi olla sekaisin, jos äidinkin on. Seuraavan kymmenen vuoden aikana lapsella on kohonnut riski metaboliseen oireyhtymään ja äidillä loppuiäksi kasvanut riski 2tyypin diabetekseen. Kaikkiin edellä mainittuihin ruokavalio ja liikunta tepsii. Riskien suuruudesta minulle ei osattu kertoa.

 

Melkoisen jänskää puuhaa.

 

P.S. Pakko antaa erikoismaininta ihanalle neuvolakorttisuojukselle, jonka sain ystävältäni. Sieltä on kiva napata vähän tylsempiäkin vihkosia.

 

 

Pieniä ja suuria kohtaamisia

En enää muista mikä oli se kirja, enkä mikä oli se lause. Ajatus, joka kirjasta jäi mieleeni oli kuitenkin tämä:

 

Hienoimpia hetkiä elämässä on, kun kokee kohtaavansa toisen. Kohtaaminen yhteisen hyvän tunteen tasolla voi olla pieni hetki, yksinkertainen, kerran, monta kertaa, eri ihminen, sama ihminen, suuri, pieni - mitä vain, kunhan on kohdannut.

 

Blogimaailman kautta olen saanut hyviä kohtaamisia. Ne ovat olleet niitä, kun huomaa että joku toinen ymmärtää ja tietää. Maame Esin kirjoitus sai minut iloiseksi, kun huomasin kuuluvani melko mahtavien bloginaisten joukkoon. Uskoakseni meidän kirjoittajien lisäksi joukossamme on monta rinnalla kulkijaa, sivusta seuraajaa tai muutoin vain hyvällä tavalla poluillamme mukana kulkijaa.

 

Eilen kohtasin ultraruudun kautta Raparperin, sydän suli jälleen. Illalla perhevalmennuksessa kohtasin afrikkalaisen tulevan äidin ja huomasin, että nauroimme samassa kohtaa, vakavoiduimme myös samassa kohtaa. Kotiin pääsin hänen ja hänen miehensä kyydillä. Ehkä se pihlajanmarjojen äärellä koettu hullunkurinen pelko "mitä jos en saa äitikavereita" ei sittenkään toteudu.

 

Tänään tulin kotiin ja eteisessä odotti paketti.

 

 

Sen sisällä oli mitä ihanin lahja tulevalle äidille ja pienoiselle paaperolle (hieno ekologinen torkkupeitto on ollut haaveissa).

 

 

Mutta kaikista tärkeintä, tuon lahjan lisäksi sisällä oli kortti, jonka teksti sai minut kyyneliin. Nuo kauniit sanat ystävältä sai minut muistamaan, että toden totta: tärkeintä on kohtaaminen!

 

Koska olen suurien ihmisihastustunteiden vallassa, haluan vielä laittaa teille kappaleen, joka saa minut aina liikuttumaan. 

Todellisten värien löytäjille terveisin minä

 

True Colours, Ane Brun 

 

 

Tyttöjen keittohetki

Perjantaina kävin metsässä. Harmittelin ainoastaan sitä, etten ottanut kameraa mukaan (puhelin sijaisti). Niin ja sitä, että sieniä oli niin paljon että meinasi tulla kylmä, kun kökki samassa kohdassa tosi kauan, hah. Metsä on mahtava.

 

 

 

Lauantaina tein suppareista keiton, pistin kynttilät palamaan ja kutsuin ystäviä kylään. Illan bonuksena oli kulttuuriannoksen haukkaus teatterissa.

 

 

Jälkiruuaksi tein Sanna-tädin sitruunakiisseliä, joka kuuluu ehdottomati syödä lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Ja reilun kaupan kahvit, kuinkas muuten. Jälkiruokapöytänä toimi Lyyti-jakkarat. Keltainen Lyyti sai rinnalleen mintunvihreän kaverin (häälahja). Nyt on molemmilla omat jakkarat mihin pistää oma teemuki tai jalat, tai ehkä kutimet, puhelin, kaukosäädin, tietokone. Niin tai voi nousta seisomaan sen päälle ja pitää puheen. Lyytin päällä voi myös yrittää olla pidempi kuin on.

Kun katselee ikkunasta ulos, tajuaa viimeistään että syksy on erittäin vahvasti täällä. Toivoen kaikki muutkin (halukkaat) olette päässeet metsäretkille ja nähneet ihanan värisiä lehtiä.

Lankaöverit naapurissa

Maanantaina tuli oleskelulupa. Ja tiedättekö, kun joskus asiat loksahtelee. No nyt oli niin, että yhteinen hyvä Ugandan ystävämme on parhaillaan kolmen viikon lomalla (toisen yhteisen ystävämme luona) Tallinnassa. Heti ensimmäiseen vapaapäivään tehtiin sitten matkavaraus naapuriin. Onnekseni sain myös matkaseuraa. Kuinka paljon kivemmalta tuntuikaan antaa se erityisen tärkeä muovilätkä ystävän matkaan, kuin lähettää postitse Ugandaan.

 

Siivotessani laatikoita löysin myös vuosi sitten M.:lle ostamani lahjan. Kuinka osuvaa. Tässä Globe Hopen kierrätysnahkaisessa korttikotelossa oleskelulupa nyt matkaa päiväntasaajalle.

 

 

 

Tallinnassa oli kuuma. Oikeastaan ihan kesä. Tallinnassa on myös paljon mukavia kahviloita, ruokapaikkoja ja käsitöitä, sekä tietenkin ystävät. Jos oikein nyt innostuisin, kertoisin vielä paljon muustakin, miksi minusta naapurissa kannattaa käydä.

Itse laivamatka ei kuulu suuriin suosikkeihini. Tosin onhan se aina yhtä jännittävää ennustaa kuinka moni kaataa kaljakärrynsä. Minun matkaan ei tarttunut yhen yhtäkään tölkkiä tai pulloa tai boksia tai lootaa. Sen sijaan reppu oli sullottu täyteen lankoja. Kotiin tultua iski ehkä melkein pieni ostokatumus. Mitä ihmettä mä teen noilla kaikilla langoilla. Hirvee käsityöstressi. Lankojen kylkiäisiksi ostin myös muutamat uudet bambupuikot. Kerran niiden maailmaan päästyäni, en enää muilla suostu kutomaan.

 

Lankojen lisäksi iloisen kirjavat sohvatyynyt saivat uuden pellavaisen toverin kaupasta nimeltä Zizi (suosittelen väreistä pitäville).

 

Kotiin päästyäni testasin tyynyn, laitoin dvd:n pyörimään ja .. no niin, jälleen kerran ehkä vähän liikutuin. Viron ystävämme on ammatiltaan kuvaaja. Hän antoi meille lahjaksi videon häistämme. Se oli tehty ja leikattu, editoitu, en osaa termejä, mutta jotain oli tehty erinomaisen hienosti. Mahtava muisto hääpäivästä.

 

Melkein syksy

"Voiko tätä sadetta jatkua monta päivää? .. ja se valuu vaan viemäriin, eikä sitä kerätä mihinkään?!? Onko tää nyt sitä syksyä?"

Viime päivien sateet on antaneet esimakua tulevasta. Pyysin kuitenkin kuvittelemaan vielä lehdet pois puista ja himmentämään hieman auringon valoa ja kas, olemme hieman lähempänä totuutta. Syksy.

Koitin kuitenkin tuoda sen mukavuuksiakin esille. Kotiin tultua vaihdoimme kuivat leppoisat kotivaatteet päälle (niiden sateessa umpikastuneiden tilalle). Häälahjaksi saadut villasukat päätyivät ensi kertaan jalkaan (ja niillä on kiva luistella kotimme lattialla).

On kiva kokata kotona yhdessä ruokaa, sateen viuhtoessa ulkona. Kumpikaan meistä ei ole äärimmäisen etevä ja kärsivällinen kokki, saimme kuitenkin onnistumisen kokemuksen lasagnen äärellä. Tämä alla olevakaan ei alkanut huutamaan kuin kerran.

 

Lähestulkoon kaikki ruoka maistuu makoisammalta uusilta lahjalautasilta (säästän teidät ruokakuvalta).

 



Ja mikä parasta; kynttilät. Nyt ne voi sytyttää ystävältä saatuihin (jälleen häälahja) kynttelikköihin, jotka sijoitimme keittiöön sille seinälle, minkä M. maalasi. Häihin oli ostettu liuta monenvärisiä pöytäkynttilöitä, mutta vanhaa kartanoa suojelakseen pehtoori pyysi hieman turvallisempaa vaihtoehtoa. Meillä on nyt siis kynttiläillat turvattu koko syksyksi/ talveksi.

 

Jotta savunhajuinen iltamme olisi kutakuinkin täydellisen syysromanttinen, kruunuksi ripustettiin (kyllä, myös lahja) Happy Lightsit.

 

 

Olemme ehkä valmiita syksyyn. Heti kun saadaan vielä M:lle saappaat ja minulle sateen kestävät housut. Kaksi vuotta luulin, että minulle sellaiset oli, mutta ei ole ei, selvisi pyörämatkalla.