maanantai 31. elokuuta 2015

Peura tunikassa, kissat housuissa

Sunnuntaina sain aikaiseksi muutakin kuin nuken ja neidon pyörähousut. Tuli myös kissahousut. Kangas tuli vaihtareina ystävän kangaspinosta. 




Surruttelu oli kivaa (ja nopeaa), kun sain käyttää lainasaumuria. Tosin langat oli solmussa, tikki huonoa alalangan vuoksi ja neulakin meni poikki. Kaikesta huolimatta sain aikaiseksi myös tunikan. Kankaan nimi on Aurinkopeura. Ihanasti siihen ilta-aurinko paistoikin, kun pistin parvekkeelle kuvattavaksi. 






sunnuntai 30. elokuuta 2015

Nukke ja housut, joissa pyörät on oikeinpäin

"Siis eikö teillä ole yhtään nukkea?!"

Kyllä, 1,5-vuotias tyttölapsi ilman nukkea! 

Virhe on korjattu, nyt on nukke. Lapsen normaalikehitys voinee jatkua hoivaleikkeineen. Pienen neidon nuken hankinnasta meinasi tulla isompikin numero, kun lapsen äiti halusi ehdottamasti tummaihoisen nuken. Pääkaupunkiseudun ihmiset vinkkailivat, että pitäisi löytyä Citymarketista BR-leluista, Anttilasta ja Prismastakin vielä. Käytiin aika monta leluosastoa läpi tässä kyläpahasessa, mutta ainut tummaihoinen oli 55€ maksava puhuva nukke. Luotan edelleen lapsen mielikuvitukseen siinä määrin, etten halunnut puhuvaa (saati tuon hintaista) nukkea. Lopulta isovanhempien posteljoima nukke saapui Lelutalosta. Välillä tuota "vauvaa" halataan, välillä taas heitetään lattialle melkoisella raivolla, mutta suurinta huvia on kärrytellä uusilla rattailla pitkin kotia. 


Jotkut käsityöjuttujani seuranneet saattavat muistaa noin vuoden takaiset housut, joissa pyörät oli kumossa. Tänään sain aikaiseksi kahdet, molemmissa pyörät kulkevat oikeinpäin. 


torstai 20. elokuuta 2015

Luonnos numero kolme

Olen kirjoittanut pari kirjoitusta. Toinen koskee rasismia, toinen sokeria. Molemmat tekstit oli lopulta niin kuivia, että annoin olla. Toisen tekstin tiivistän näin: älkää kukaan tulko enää missään ikinä sanomaan minulle, että "sä olet vaan niin herkillä tän aiheen suhteen" tai "sun kanssa ei voi keskustella" tai "nyt mä sitten saan sen leiman ottaan". MINULLA EI OLE LEIMASINTA! Sokerista sen verran, että se on loppu. Mies käyttää sitä teehen, paljon. Itse söin jäätelöä.

Minulla ei ole yhtään uutta valokuvaa, eikä käsityötä. Enkä ole ihan kauheasti sählännyt. 

Blogiparka rupsahtaa kasaan tämän työssäkäyvän äidin hyppysissä.

Tänään mietin oikein kovasti (noin puolikkaan pyörämatkan verran töistä kotiin), mitä tästä kaikesta voisi oikein kirjoittaa. Sanonpa kuulkaa vaan, että elämä, se on jännittävä paikka. Joskus voi tapahtua ihan huimia tai sitten ei yhtään mitään. Joskus se ei yhtään mitään, on kovin virkistävää.


maanantai 10. elokuuta 2015

Herätyskellollinen rytmi

Tiedättekö sen tunteen, kun on kauhea ikävä jotain ystävää, tekisi mieli soittaa, mutta sitten ei soitakaan kun on niin paljon kerrottavaa. On jotenkin kulunut liian pitkä aika edellisistä kuulumisista. Samainen tunne tulee välillä blogiin kirjoittamisen suhteen. 

Ollaan taas oltu jos jossakin suunnassa. Tien päällä, laineilla, saaressa, mökillä, mansikkapellolla, ystävillä. Niin ja hei olen ollut töissä. Pienin on ollut päiväkodissa. 

Tiesittekös, että puhelimessa ei tätä nykyä ole herätyskelloa, on vain "hälytys". Olin aika pettynyt. Olisin halunnut herästyskellon. Pitänee ostaa. Sille on käyttöä. Joitakin aikoja sitten kerroin, miten arkemme pyörii miten sattuu. Pyöreitä rytmejä ja venyviä aikatauluja harrastavalle perheelle kellollinen päiväkoti-/työelämä on ollut (mietin tosi kauan sopivaa adjektiivia, en keksinyt sopivaa) raamittavaa. Nyt on rytmi veren lisäksi kalenterissa ja kelloissa. 

Lapsi on ollut reipas. Äiti oli aluksi vähemmän reipas, mutta ansaitsee silti taputukset. 

Näköjään elämä jatkuu hoitovapaan jälkeenkin. 

Aika on melko vikkelä tätä nykyä. Menen virittämään kelloa hälytystä.