tiistai 28. heinäkuuta 2015

Unelmista

Olen nyt jokusen päivän lukenut melkoisen määrän kannanottoja, kolumneja, päivityksiä, blogeja, artikkeleita ja jakanut sanasen jos toisenkin aiheesta, minkä kaikki varmasti tietävät. Pää on hieman pyörällä. 

Tänään, tänään minä olen saanut suuren määrän uskoa ihmisyyteen ja hyvyyteen. 15 000 ihmistä oli paikalla ilmaisemassa, että monikulttuurisuus on hyvä asia. Pelkkä ajatus siitä, että viisitoistatuhatta ihmistä on rasismia vastaan, antaa minulle valtavan määrän voimaa ja valoa. Me emme ole yksin. Meitä on monta. Ja lopulta, olemme kaikki vain yksi iso me. 


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Viimeiset kesäkilometrit

"Mulla on jotenkin sellanen haikea olo", sanoin miehelleni kun auto starttasi kotia kohti. 
Kesän viimeinen suunniteltu kaukoretki vei meidät jälleen meren äärelle, tällä kertaa Turkuun ja Raumalle.  

Tekisi mieli marinoida teksti kliseillä ja suloisilla aforismeilla ystävyydestä. Olisi ihanaa, kun olisin ottanut kuvia jaettavaksi. Kunpa osaisin kirjata tunnelmia niin, että lukijakin pääsisi hetkiin mukaan juuri samoilla suurilla tunteilla kuin minäkin. Kertoisin siitä, miten mahtavat tyrskyt koettiin ystävien kanssa Ruissalon rannoilla ja iltateen aikaan sipistiin keittiön pöydän äärellä. Tai miten nähtiin ihana pieni vauva ja saatiin käsittämättömät määrät hyvää ruokaa. Istuttaisin teidät saunanlauteille kuulemaan, kun ystävät kertoivat elämästään, suruista ja iloista. Sitten jäähdyteltiin merivedessä ja syljettiin suolaa ulos suusta. Lapset kikattelivat aarrekartan kanssa. Aikuiset söivät Brita-kakkua ja pohtivat kuka syö viimeisen palan (salaa lapsilta). Kello annetiin lahjaksi, mutta eihän sitä kukaan katsonut. Se odottaa syksyä. Arkea. 

Vielä on hetki aikaa olla laittamatta patteria kelloon ja ladata omia. 







perjantai 17. heinäkuuta 2015

Laineilla keinui laiva

Olemme liitsunneet jälleen retkillämme ja mökillä koko kuluneen viikon. Tänään saavuttuamme kotiin, otin heti koneista tehot irti. Yksi lakki ommellen tuliaisiksi seuraavalle retkelle, pyykkikone taikoi puhdasta vaatetta ja tietokone kertoo tarinoita teille ja loi yhteyksiä ystäviin. 

Maanantaina lähdimme äkkilähdölle Tallinnaan. Ugandassa asuvat ystävämme olivat Virossa lomamatkalla ja hetken sumplimisten jälkeen saatiin laiva ja aikataulut yksin. Yhteinen lounas nautittiin paikassa nimeltä KlausKohvik. Paikka oli todella viehko ja seura tietenkin mitä mainioin, aurinko paistoi kuin Naantalissa. Niin se sitten menee kuten sanotaan: "hyvässä seurassa aika lentää kuin siivillä". Ison ja ahneen lokin siivillä. 


Vaikka kuinka otettiin kirittyjä askeleita, myöhästyttiin laivasta (mikä ei kuulema yllättänyt ketään). Samalle illalle saatiin toinen paatti. Rahaahan tuo söi, mutta antoi lisätunteja ystävien kanssa, joita muutoin harvoin näemme. Voitettiin siis muistoissa. 





Mitä lähempänä olemme elokuuta, sitä lujempaa aika kulkee. Oi älä jookos kulje. Pysähdy edes pieniksi hetkiksi. 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Juhlatuulella Lappeenrannassa

Lähipiirisämme on ollut sellaisten lukujen täyttymistä, että lähdimme koko konkkaronkka Lappeenrantaan viikonloppumatkalle. Matkan ensimmäiset eväät syötin Valkealassa, koskien kuohujen vierellä Kaarnasydän-kahvilassa. 


Lappeenranta on Suomen toiseksi suosituin kesämatkakaupunki, enkä tätä kyllä mitenkään ihmettele. Lappeenranta on sympaattinen, simppeli ja kivasti luova. Lappeenrannan juhlahumussa unohdin kameran autoon, tunnelmat saatte kuvitella ilon, naurun ja liikutusten kautta. Erityistä tässä viikonlopussa olikin kaikkien läheisten kanssa vietetty yhteinen aika ja elämän juhlistaminen. 


Sunnuntaina Strömforsin Ruukki piti meitä hetken luonaan. Viehättävässä miljöössä olisi viihtynyt pidempäänkin. 






 Loviisassa kahviteltiin Tuhannen tuskan kahvilassa.





Juhla, puheet ja hetket mielessä kuljimme kotiin pieniä teitä, navigaattorin pettäessä jälleen. Kartan avulla pysyimme suunnassa, harhateiden maisemat olivat vertaansa vailla. 
Radiossa soi Juha Tapion Ohikiitävää, minä kävin kyynelöimään. 

"Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää"


Tämänkaltaiset jäljet, yhdessä tehdyt ja koetut, ovat sydämeen meneviä juttuja. 



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sade toi, sade toi ompelijan

Sateet toivat meidät välillä osoitteeseen, mitä kodiksi kutsutaan. Sen verran paljon olemme olleet kotoa pois, että täytyi heti alkuun kävellä ympyrää ja kotoutua uudelleen. Kun on viettänyt paljon aikaa luonnon keskellä, kerrostalokaksioon asettuminen vaatii taas hieman vänköilyä ja nitinää. Van onneksi uudet retket koittavat jo ihan juuri kohta. 

Lupasin kertoa kuulumisia meidän tiskaamisen tilanteesta. Kylillä ja mökeillä oleilun vuoksi, homma on erittäin hyvin hallussa. Noin kaksi kertaa olemme käyneet vääntöä, kumman vuoro on tehdä tiskit (molemmilla kerroilla, on ollut minun vuoro). Tiskiaine loppui tänään, olen taas vaikean valinnan edessä. Kokeiluun olisi kiva ottaa kommenteissa vinkattua oliivisaippua, kun vielä keksisin mistä sitä ostetaan. 

Tänään sain vihdoin valmiiksi kaksi mekkoa kahdelle ihanille tytön tylleröille. Tyttöjen äiti, ystäväni, on tuonut kankaan Ghanasta. Jälleen kerran (tylsä kun näissä makkoasioissa tuppaan olemaan) tein Orelma-kaavalla mekot. Seuraavaksi lupaan tehdä jotain muutakin kuin Mekkotehtaan samaa mekkoa afrikkalaiskankain. Huomenna saa sataa vielä lakin ompelun verran, muutoin minun puolesta saa taas paistaa. 







torstai 2. heinäkuuta 2015

Lomasuomiroadtrip

Yhdeksän päivää ja 1860 kilometriä, kolme eri leirintäaluetta, kolme yötä teltassa, yksi tönössä, kolme suvun mökissä ja yksi sukulaisilla (laskinkohan oikein). Takapenkillä matkusti mahtava matkaseuralainen, joka sai aivan liian monta voileipäkeksiä pysyäkseen tyytyväisenä. 


Mikkelin seudulla kävimme Mikkelipuistossa ihailemassa puutarhoja ja kukkia sekä syömässä ensimmäiset eväät. 




Heikkilän yrttitilalla lapsi oppi sanomaan "bää". Aasit nauratti, ne eläimet siis (myönnän, todella ontuvaa huumoria). 





Mikkelin jälkeen seurasi melkoinen määrä suoraa tietä, metsää, talo, kilometrejä, toinen talo, taas tuhatmäärin puita, metsää, tietä. Yövyttiin ensin Leppävirralla. Telttaelämää. Jatkettiin matkaa. Taas metsää. Tietä. Metsää. Välissä Kuopio ja ystävät (ja pari ei niin ystävällistä ihmistä). Itikoita, vesisadetta, trangiaa. Metsää. Linnunlaulua ja leirinuotiota. 





Jossakin Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rajamailla porot ilahdutti tiellä. Jotenkin kauheasti nauratti. Ehkä siksi, että kovin pitkään aikaan ei ollut näkynyt mitään muuta kuin, noh, metsää. Kerittiin eksyäkin. Onneksi kotiavaimet löytyi neljännen päivän kohdalla kenkäkassista. Suunnilleen siinä main, kun kykeni käyttämään muutakin kuin saappaita. 



Ranualla alkoi kolmannen yön jälkeen vesisade sataa jo sisälle telttaan. Siirrettiin lasta pisaroiden alta ja seuraavaksi yöksi mökkiin. Alueen halvimpaan. Oikein kelpo tönö. 



Ranuan eläinpuistossa eniten viivyttin karhujen luona. Lapsi halusi lähinnä juosta pitkin pitkospuita ja huudella "hau-hau". 



Ranuan jälkeen alkoi sukulaissuora, lapsuuden maisemat ja auringonpaiste. Kalajoki-Kokkola-akselilla viihdyttiin hyvä tovi. Mies tykästyi pohjosen lupsakkaan asenteeseen ja iloiseen luonteeseen siinä määrin, että oli jo valmis muuttamaan. 




Tänään ajoimme kotiin. Hyvä mieli, ihan tosi hyvä. Hieno retki takana. 

Onnistunut matka on sellainen, kun miettii jo seuraavaa kertaa samaan kohteeseen. Ensi kesänä uusiksi.