Yksivuotias

Tällä viikolla sain taas sydämeni läikkymään liikutuksesta, miettiessäni kuopuksemme vuotta. Hänen maailmaan tulo ja ensimmäiset viikot olivat sekaisin huolta ja onnea. Huolta mahtui vuoteen, mutta myös valtava määrä hymyisiä hetkiä. Valoisuudellaan ja ilollaan hän on hurmannut meidät vuoden jokaisena päivänä.

Miten paljon tuo lapsi onkaan kasvattanut meitä vanhempina. Kahden lapsen äitinä jaksan hämmästellä, miten samasta, mutta silti niin eri kohdasta puuta nuo kaksi ovatkaan veistetty, ihania ja niin rakkaita molemmat. 

Meidän yksivuotias luo iloa ympärilleen ja hurmaa huomaamatta kaikki. Hän kulkee kuin karhu, murisee kuin leijona ja tanssii paremmin kuin äitinsä. Potta on ihan tuttu paikka ja ruokailut menee omilla käsillä, lusikka on ihan out. Tällä viikolla on opittu seisomaan, mutta se on vielä niin jännää, että jos joku sanoo "hienoa, vau", alkaa jo vähän huippaamaan. Kaikista kivointa olisi kun voisi olla, noh, oikeastaan kokoajan ja aina äidin kanssa. 

Kun eilen juhlistettiin tuota meidän ihanaa yksivuotiasta, olin niin kovin onnellinen. Hänen kummeista, lähisukulaisista, ystävistä. Tämä on turvaverkko, josta voin olla lasteni elämässä kiitollinen. 

Tuolilla istumisesta

Uudessa nykyisessä työssäni on erityisen mukavaa se, että harvoin täytyy, kykenee tai voi pitkään olla paikoillaan. Tietokoneella käväistään päivän aikana kerran, jos sitäkään. Aiempaan kirjauskulttuurini verraten, erittäin virkistävää. 

Keholle tämä tarkoittaa, että tuolilla istumista on myös päivittäin huomattavasti vähemmän. Kaikki tietää sen edut. 

Kotona yksi keittiön tuoleista, niistä mille neito kapuaa tuon tuosta katsomaan olisiko pöydällä jotakin mielenkiintoista, sai uuden päällisen. Marimekon alelaarin kangas maksoi suunnilleen kympin verran ja sitä jäi vielä yli puolet käyttämättä. Halpa ilmeuudistus. 

P.S. Viime päivien uusin keksintö perheen kekseliäimmällä on kavuta tuolilta suoraan pöydälle. Lapsi löytyy tuon tuostakin keskeltä pöytää. Luulin, että hän käsittää jollakin tasolla mitä sana "ei" tarkoittaa, mutta kertauskurssi on tarpeen. 

Nukke ja housut, joissa pyörät on oikeinpäin

"Siis eikö teillä ole yhtään nukkea?!"

Kyllä, 1,5-vuotias tyttölapsi ilman nukkea! 

Virhe on korjattu, nyt on nukke. Lapsen normaalikehitys voinee jatkua hoivaleikkeineen. Pienen neidon nuken hankinnasta meinasi tulla isompikin numero, kun lapsen äiti halusi ehdottamasti tummaihoisen nuken. Pääkaupunkiseudun ihmiset vinkkailivat, että pitäisi löytyä Citymarketista BR-leluista, Anttilasta ja Prismastakin vielä. Käytiin aika monta leluosastoa läpi tässä kyläpahasessa, mutta ainut tummaihoinen oli 55€ maksava puhuva nukke. Luotan edelleen lapsen mielikuvitukseen siinä määrin, etten halunnut puhuvaa (saati tuon hintaista) nukkea. Lopulta isovanhempien posteljoima nukke saapui Lelutalosta. Välillä tuota "vauvaa" halataan, välillä taas heitetään lattialle melkoisella raivolla, mutta suurinta huvia on kärrytellä uusilla rattailla pitkin kotia. 

Jotkut käsityöjuttujani seuranneet saattavat muistaa noin vuoden takaiset housut, joissa pyörät oli kumossa. Tänään sain aikaiseksi kahdet, molemmissa pyörät kulkevat oikeinpäin. 

Yksivuotisjuhlat

Olemme olleet vuoden kolmihenkinen perhe. Vuoden verran olen oppinut äitiyttä. Vuoden on tuo meidän, saanko sanoa, maailman suloisin lapsi. Juhlat vietettiin lähimmäisten kanssa. Valmisteluissa minä keskityin näperryksiin ja kakkukahveihin, M. ruokaan.

Ulko-oveen laitettiin numerokyltti, jotta vieraat (ja naapurit) varmasti tietää, missä on juhlat. Tervetuloa!

Kastekynttilä pääsi juhlaan mukaan ja valaisi päiväämme hetken. Popcprneja popsiessa kuvista tehty video vei meidät aikamatkalle kuluneeseen vuoteen. 

M. hoiti kunniakkaasti kunnon ugandalaishenkisen ruuan. Siinä vaiheessa kun ruoka oli valmista matkaamaan suuhun, unohdin kuvaamisen totaalisesti. Mutta mainittakoon sanat lammas, kana, maukas, maittava, runsas, korianteri, mahtava, papu, riisi, curry, peruna, vihannekset ja toistona varmuudeksi: runsas. 

Kakkupöytään päätyi vallan perinteinen kermavaahtokakku itse säveltäen, smoothiekakku (joka ei hyytynyt tarpeeksi), mokkapalat (pohjan ohje gluteenittomana täältä, kuorrutteen tein omista vanhoista ohjeista) sekä kookoskeksit. Kupit ovat lojuneet kaapinperukoilla noin 15 vuotta, rippi- ja yo-lahja kokoelmia, kultareunuskupit tekivät meistä kertaheitolla tosi aikuisia. Kakun äärellä laulettiin ja ihmeteltiin pientä, joka oli aika ihmeissään kaikesta. 

Ensimmäiset synttärijuhlat onnistuneesti takana. Juhlapäivän ihanista muistoista ja lahjoista on iloa vielä pitkään. Sankari nukkuu, vanhemmat on ylpeitä ja onnellisia. Me selvittiin ekasta vuodesta. Kaikki on just tänään, tässä ja nyt tosi hyvin.