Näytetään tekstit, joissa on tunniste Afrikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Afrikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. syyskuuta 2014

Afrikka kotonamme

Olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään kirjoittavani siitä miten afrikkalaisuus näkyy meidän kotona. Aihe ei ole ihan simppeli. Harva asia on kovin selkeästi afrikkalaista/ ugandalaista, persoonat tuovat asioita, eivät mantereet. Toisaalta on pöhelöä väittää etteikö afrikkalaisuus näkyisi mitenkään, se olisi oikeastaan kamalaa, silloin toinen olisi hukannut kulttuurinsa matkan varrella. Mikä on persoonan tuomaa, mikä Ugandan tuomaa ja mikä jotakin tuolta väliltä, sitä on vaikea sanoa. 

Oli miten oli, uskallan väittää joidenkin asioiden olevan kovin afrikkalaisia. Ilman M:n ugandalaisia juuria ei arjessamme olisi niin paljon iloa, väriä, ruokarukouksia, fanaattista jalkapallon katsomista, sunnuntaikirkkoa, vaatteiden silitystä ja musiikin kutakuinkin jatkuvaa kuuntelua. Hän on myös lisännyt mausteiden käyttöä perheessämme, samoin papujen ja pähkinöiden. Hän tuo päiviimme tanssia ja toisista välittämistä yli perisuomalaisten normien. Jos joku on aivan tosi varmasti Ugandasta, se on luganda eli Ugandan kieli, jota tuskin joka suomalaisperheessä kuullaan. Enkä usko, että kenenkään toisen ovessa koreilee samanmoinen sukunimi.

Tein kotonani turistikierroksen yrittäen bongata kaikki Afrikasta tuodut esineet. Vaatteita, kenkiä tai koruja en lähtenyt kuvaamaan enkä kankaita tai niistä tehtyjä asioita. Kankaista tehdyt käsityöt löydät täältä (mekot), täältä (vauvan makuupussi), täältä (pinnasängyn reunapehmuste) ja täältä (puikkosäilytin). 

Perinteiset hedelmällisyysnuket.
Mortteli.

Nämä linnut lentää myös Ugandan kodissa.
Täällä makuuhuoneen ikkunalle ne lensi hoitopöydän yltä.
M.:n ystävän galleriasta tarttui tauluja mukaan, joista tässä kaksi. Toinen lahja ystäviltä.
Minun suosikkikori kaikista meidän koreista. Tosin aina täynnä roinaa. 


Sulakekaapin ovea koristaa erityislasten-/nuorten koulua
tukenut magneettiprojekti,
jota ystäväni kanssa luotsasimme.
Pullonkorkeista tehdyt korkit tuottivat tuhannen euroa.
Jotain saatiin siis aikaan siellä ollessa,



Käsintehdyn rasian kannoin mukanani Zanzibarilta.
Ruokapöydällämme oleva hedelmäkori oli M.:n tuliainen kesällä.