Miten paljon tuo lapsi onkaan kasvattanut meitä vanhempina. Kahden lapsen äitinä jaksan hämmästellä, miten samasta, mutta silti niin eri kohdasta puuta nuo kaksi ovatkaan veistetty, ihania ja niin rakkaita molemmat.
Meidän yksivuotias luo iloa ympärilleen ja hurmaa huomaamatta kaikki. Hän kulkee kuin karhu, murisee kuin leijona ja tanssii paremmin kuin äitinsä. Potta on ihan tuttu paikka ja ruokailut menee omilla käsillä, lusikka on ihan out. Tällä viikolla on opittu seisomaan, mutta se on vielä niin jännää, että jos joku sanoo "hienoa, vau", alkaa jo vähän huippaamaan. Kaikista kivointa olisi kun voisi olla, noh, oikeastaan kokoajan ja aina äidin kanssa.
Kun eilen juhlistettiin tuota meidän ihanaa yksivuotiasta, olin niin kovin onnellinen. Hänen kummeista, lähisukulaisista, ystävistä. Tämä on turvaverkko, josta voin olla lasteni elämässä kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)