Uudistuvien seinien sisällä viiden minuutin pikastressi

Kun menimme ostamaan sitä surullisen kuuluisaa mikroa, piipahdimme vieressä olevaan tapettikauppaan. Kaikista liikkeen tapeteista osui M.:n silmät yhteen ja juurikin siihen, jota olen itse kauan vilkuillut sillä silmällä. Kaupat tehtiin heti. Edellinen tapahtumaketju johti siihen, että makuuhuoneen tavarat on kutakuinkin kaikki olohuoneessa ja seiniltä on revitty viimeisetkin vanhat tapetin rippeet.  Punainen seinä on kohta enää kaunis muisto vain.

 

Kaiken kaaoksen keskelle meille kotiutui vanha kansakoulupulpetti. Löysin sen vuosia vuosia sitten kirpputorilta ihan pikkuisilla taskurahoilla. Koska silloiseen elämään pulpetti ei mahtunut, on se ollut sukulaisvarakodissa kaikki nämä vuodet. Nyt oli pulpetin aika aloittaa ties mones elämänsä meillä. M. ei ihan päässyt samaan ilon tunteeseen vanhasta koulupulpetista kuin minä, mutta hyväksyi tulokkaan. Nyt lähinnä mietitään minne se remontin jälkeen päätyy ja mitä pulpetin kannen alle laitetaan.

 

Tämän luovan sekamelskan keskellä katselin aamupuuroa siemaillessa kalenteria ja tajusin, että aika tosi pian on elokuu tuoden häät mukanaan. Minulle iski äkkinäinen, mutta melko suuri, stressi siitä etten ole tajunnut stressata, joka päätyi siihen että epätoivon vallassa itkin miehelle "mä en ole askarrellut mitään". Onnekseni hetken asiaa yhdessä pureskeltua totesimme, että häistämme voi tulla oikein mainiot ilman askartelupaskartelujani. Stressi ohi.