Pelkkää vauva-asiaa

En tarvinnut kuin kaksi kehotusta kirjoittaa vauva-asioita ja kas, tässä sitä ollaan (blogin aloittamiseen tarvittiin vain yksi kannustus, kiitos Saana). Koska ajatukseni ei juokse ihan täysin rattain, ajattelin tehdä täysin vailla punaista lankaa olevan luettelon vauva-arkiaatoksista, jotka käväisseet mielessäni tai muhineet siellä pidempään ja useasti.

 

Positiiviset sanat. Suloinen, ihana, hellyttävä, kultainen, kaunis, rakastettava plus monta muuta vauvan ihanuutta kuvaavaa  sanaa ovat liimautuneet sanavarastoon vankasti. Niitä kuullaan ja käytetään usein.

 

Minä olen nyt äiti ja se tuntuu luontevalle. Äitiys on yhtä aikaa todella hienoa ja herkkää, mutta myös pelottavaa. Suuren vastuun äärellä mykistyy. Sana 'valtavaa' toistuu mielessäni usein.

 

Harsoja on joka puolella ja niitä kuluu paljon. Todella paljon.

 

Myös vaippoja kuluu paljon. Toistaiseksi olemme käyttäneet kertakäyttövaippoja, mistä koen huonoa omatuntoa. Ystävältä saatuja kestoja olemme kerran kokeilleet, mutta ne valahti nilkkoihin, pikkuruisen jalat ovat vielä kovin pienet. Harso-villahousu-yhdistelmää en ole lähtenyt kokeilemaan. Kauheaa, miten olen voinut unohtaa luonnon. Tämän asian suhteen minun on ryhdistäydyttävä. Pieni lisämauste: mieheni ei voinut ymmärtää miten joku voi laittaa lapselleen jonkun toisen kakoissa ja pissoissa olleet kestot "ottaisitko sinä jonkun toisen alushousut käyttöön". Ajatus kiusasi minua jonkin aikaa, mutta pääsin sen yli, samoin mies.  

 

Neuvolassa on tullut käytyä jo kohtuuttoman monta kertaa, koska tytön painon nousua seurattiin kovin tarkoin alkuviikoilla. Vaikka meitä kehotettiin lisämaidon käyttöön, luotimme omiin vaistoihin ja sinnikkäästi halusin taistella imetyksen kunnolla käyntiin ilman pulloja. Jonkin kerran hörpytettiin korkilla lisämaitoa, mutta sellainen show se oli, että jäi pois meidän illoista. Ilokseni saimme todeta, että paino lähti nousemaan hyvin, samoin imetys.

 

Imetys on sellainen mysteeri-maailma, että meinasin pökertyä kaiken infon ja paineen alla. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että huomattavasti useammalla tuoreella äidillä homma sujuisi paljon leppoisammin, kun asian ympärille ei olisi kehitelty hullua hössötystä.

 

Itku. Voi kyynel ja itku. Kun pieni vauva itkee, omassa kehossa kaikki aktivoituu auttamaan tuota pientä poloa. Kun keinot auttamiseen ovat vähissä, tulee epätoivo ja välillä se omakin itku.

 

Meidän ihanuuden itkujen syy on mitä todennäköisemmin koliikki ja vatsavaivat. Vanhempana sitä tekee jos joitakin yrityksiä, jotta pienoisen olo edes hieman helpottaisi. Meillä on toiminut toistaiseksi tissi, perhepeti ja vaunuissa nukkuminen ulkona. Vyöhyketerapia-päivänä neiti on ollut aina huomattavasti vähempi itkuinen, mutta itkut ovat palanneet jo seuraavana päivänä. Tänään oli kolmas kerta, kädet ristiin että tenho toimii tällä kertaa pidemmällä.

 

Koliikkiperheen suuren suuri apu on myös tukiverkosto. Kannustus ja apu, jota olemme saaneet lähipiiriltä on ollut korvaamatonta. Kiitos kuuluu erityisesti isovanhemmille! Niin paljon ei osaa ihminen kiittää, että se riittäisi. Nyt ymmärrän miten tärkeää on myös ne 'äiti-kaverit'. Kukaan muu ei ymmärrä yhtä hyvin sinua kuin toinen äiti, joka on myös valvonut viime yön.

 

Kielletyt tunteet. Olen huomannut ettei ole ihan helppoa sanoa kelle tahansa olevansa esimerkiksi väsynyt. Ystäväni kysyi olenko minäkin ihaillut vauvaa öisin miten ihana se on. Totesin, etten todellakaan ole. Jos yöllä olen katsellut pientä, olen lähinnä toivonut että hän nukkuisi ja voisin sitten ihailla häntä päivällä. Kun on kantanut lasta 10 tuntia putkeen imettäen toistuvasti, lapsen vain torkahdellen välillä, ja itkien loppuajan, on vaikea pitää positiiviset tunteet voimissaan.

 

Pienet ilot on niitä kyyneleitäkin suurempia. Yksi hymy vie pois jokaisen itketyn tunnin äidin mielessä. Kun neiti oli itkenyt koko päivän, mutta antoi minulle välissä maailman valloittavimman ensihymynsä, en voinut tuntea muuta kuin suurta onnea.

 

Perhe. Tästä olen aina unelmoinut. Ja se on kannattanut. Nyt elän sitä.