Kukkuluuruu, tätä kuuluu

Päivät ja hetket vaihtelevat. Tunnelmat samoin. On ollut aika tosi rankkaa ja on ollut ihan mahtavia hetkiä. Yhdistelmä koliikki, refluksi, temperamentti ja vähäiset unet haastavat mieltä ja kehoa. Onneksi mikään noista ei kuitenkaan ole vahingollista tai ikuista. Tai ainakin oletan niin, vaikka joskus olen ehkä saattanut alkaa pelätä, että tämä kaikki vain jatkuu ikuisuuden. Saatan kanniskella itkevää lasta ja imettää loputtomiin. Käytän luukkupaitoja ja haisen todennäköisesti aina maidolle. Yritän pysyä maailman menossa mukana, mutta pääsiäinen yllätti yhtä paljon kuin se, että ensi viikolla on vappu. Ihanaa, että tulee kesä ja on lämmin, mutta nyt ei voi enää käyttää pipoa. Pitää muistaa kammata hiukset ennen kuin poistuu kotoa.

 

Sanovat, että koliikki loppuu jossakin vaiheessa kuin seinään. Olen ehkä nähnyt pieniä vilauksia tuosta seinästä. Välillä tahtotyttö tahtookin kovasti jutella ja hymyillä, jokeltaa ja hurmata kaikki ympärillä olevat. Tällä viikolla saavutimme ennätyslukemia. Pikku-ihme oli 45 minuuttia itkemättä lattialla lelujensa alla (samalla kolme aikuista ja yksi lapsi kontillaan ihailemassa tätä kyseistä tapahtumaa). Meinasin pyörtyä. Tyytyväisten hetkien määrä on lisääntymään päin, haluan uskoa niin. Kesä on pian ja voimme nauttia koko perhe mökillä olosta, siitä minä haaveilen.

 

 

Kävimme mökillä jo siivomassa paikat valmiiksi, kuulemassa linnun laulua, antamassa sielulle lepoa ja mikä parasta, nauttimassa mökkisaunan löylyistä.