Kuluneella viikolla meillä on ollut vieraita Englannista, ollaan kyläilty Tampereella ja kannustettu kentän laidalla pieniä potkupalloilijoita. Ollaan puunattu koti. Pesty ehkä miljoona kiloa pyykkiä. Eräs on huutanut joinakin öinä kurkku suorana, niin että tiesi Tampere kuka on tullut käymään ja tiesi naapurit, että tultiin takas. Päivisin meillä on ollut sen verran mainio meininki, että en ole ollut (yölläkään) hermoromahduksen partaalla kuin noin kerran.
Eilen iltamyöhään kannoin pirpanaa sylissäni pitkin kotia puhuen samalla kaukopuhelua. Puhelun loputtua ilta-aurinko osui kauniisti keittiön seinään. Siihen mikä on yhdessä remontoitu. Katselin siinä maagisessa kesäillan auringossa pieniä varpaita ja tunsin suurta onnea. Ihan pian, todella pian, aivan juurikin kohta ollaan taas koossa. Tämä meidän pikkuperhe. Ja ihastellaan varpaita yhdessä (tai katsotaan jalkapalloa). On tämä ollut meille kaikille melkoinen pari kuukautta. Tai oikeastaan voisi sanoa melkoinen vuosi. Seuraavaksi haluaisin tietää mitä on se kuuluisa "ihan perusarki".
P.S. Pakko mainita, että tämä on sadas kirjoitukseni. Juhlapostaus siis. Ha!
Ihana kun sinun postauksista hehkuu semmoinen kesä, mitä ei itse ole oikein ehtinyt tänä vuonna kokemaan. Koen kesää sinun kautta!
VastaaPoistaIhan niissä mittapuissa kuin toivoin ei olla mekään kesää päästy nauttimaan, mutta aika kivasti kuitenkin. Tampereella totesin spontaanisti: hei tuolla ulkona näyttää ihan kesällä. Naurettiin: niin, nyt on kesä. Kiva jos joskus näyttääkin siltä ;).
PoistaI-ha-naaa!!! Te niin ansaitsette yhteisen perusarjen. Haleja pienelle mussukalle ja myös sinulle! :)
VastaaPoistaNiin on. Kiitos haleista ja ihanista sanoista. Toivoen pian taas nähdään!! :)
Poista