Se olikin jo ihan kulman takana

.. se seinä.

 

Edellisestä postauksesta kului muutama päivä, kun päätös saada M. kotiin tehtiin. Tunnelma muuttui samointein. Seuraava kerta Ugandaan perheen kera sitten. Lentojen aikataulu on erittäin kirkkaana mielessäni. Enää hetki pieni.

 

Ja niin se itkuseinä, -muuri mikä lie. Uskon, että menimme senkin läpi. Viimeiset päivät ovat olleet mahtavia. Kerta kaikkiaan. Meillä jokellellaan, hymyillään, kääntyillään ja aikast kivasti myös jo nukutaan. Itkujen määrä on vähentynyt suuren suuresti ja ilon sitä vastoin lisääntynyt.

 

Oliko se akupunktio, minun maidoton-viljaton ruokavalio vai neidin kiinteiden ruokien aloitus. Vai oliko se niin monen ihmisen hyvät ajatukset ja kädet ristissä. Vaiko vain, että pirpanan ikä teki tehtävänsä. En tiedä, mutta sen tiedän että tämä on mahtavaa!! Tämän toivon jatkuvan.