maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pieniä sekoamisia

Koti on aika sekaisin. Ja pää. Sanovat, että kun pää on sekaisin, sitä kompensoi herkästi järjestämällä ympäristönsä. Voin kertoa, että näin ei ole käynyt. Tahtotyttö on pitänyt jälleen sellaista elämää, että on rannat kaikuneet ja hiki tullut. Neidin hiukset ovat kuumuudesta käkkärällä ja vatsa vääntää kuin Linnanmäen vuoristorata (tai näin sen mielikuvissani ajattelen). Koska kokeiltujen keinojen lista on jo niin pitkä, etten jaksa sitä edes kirjoittaa, olen nostanut kädet ilmaan. Tehköön aika tehtävänsä. Ainakin nyt hetken. Näin aina päätän, kunnes tulee se seuraava itkukohtaus, joka ei tunnu loppuvan ja olen taas valmis tekemään mitä vain. Erityisesti öisin tulee tehtyä monia päätöksi, kuten "heti aamulla menemme sairaalaan, tämä lapsi ei voi hyvin". Aamulla mieli on muuttunut.
 
Kun hyvän vaiheen jälkeen tulee taas huonompi, siihen reagoi kahta suuremmin. Olen käyttänyt dramaattisia ilmaisuja äitiydestä, lapsestani sekä tilanteesta. Olen huutanut miehelleni, että tulen hulluksi ja sen jälkeen itkenyt ettei noin voi kukaan äiti sekoilla. Harmi etten ottanut puhelinnumeroa eräältä koomikolta, joka kesäretkellä sattui istahtamaan viereen, ihastui pirpanaan ja kysyi saako tulla meillä au-pairiksi. Yksi stand up-koomikko voisi tuoda pari naurua enemmän näihin päiviin. Nostan kyllä hattua oman elämän koomikolleni, miehelleni, joka kaiken kaaosmetelin keskellä onnistuu vielä saamaan sen niin kutsutun 'ilmapiirin' plussan puolelle ja pysyy tilanteissa ihailtavan rauhallisena.

Rakensinko mielessäni pilvilinnoja vauva-arjesta. En. Korkeintaan hiekkalinnoja. "Kaikki vauvat itkee", minulle sanottiin. Totta. "Jotkut äidit vaan on herkempiä". Sekin on varmasti totta. Haen oikeutta tunteilleni, näin minä nämä koen, tältä minusta tuntuu, saanko?  

Hetken kun tässä puhkuu ja puhisee, vähän kirjoittaa sanoja, istuu tovin keittiön lattialla, soittaa ystävälle ja sopii kirpparitreffit toisen kanssa, alkaa taas sekoaminen asettua huvittavuuden puolelle ja elämä olla järjestyksessä. Lapsi leikkii purulelulla, menettää hermonsa kun se ei mene suuhun toivotulla tavalla, alkaa itkemään. Mistä lie kärsimättömyytensä saanut? Kyllä se siitä. Yritä vielä. Ihana tyttö. Täynnä tahtoa ja tarmoa, ilmaisuvoimaa. Voi suloisuus, kuinka se onkaan söpö. Taitaa jo nukuttaa. Ihmekös tuo.

Tule nyt katsomaan miten se nukkuu, peppu pystyssä, norsun kuvat vaipoissa, tuttia pidellen. Sulan jälleen ja jään ihastelemaan. Pakahdun.

Ehkä nyt kuitenkin järjestän pyykit.

 

8 kommenttia:

  1. Itsekin reagoin lapsen kanssa tilanteisiin monesti vähemmällä kärsivällisyydellä kuin S.
    Aiemmin syytin hormooneja, nyt taitaa mennä jo luonteen piikkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että kohta munkin pitää siirtyä hormooniselityksestä vähän totuudenmukaisempaan . ;).
      Tosin annettakoon hieman anteeksi minulle unettomat yöt. Väsymys tekee kummia kuperkeikkoja päässä.

      Poista
  2. Väsymeenä tuntetkin vahvistuu.. itse en siedä vastoinkäymisiä väsyneenä... nukkuvina lapset ovatkin niin kauniita ja viattomi eikä silloin enää muistakaan miksi heille oli vihainen... luonnon ihmeitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan. Toden totta. Nukkuneena kuka tahansa on niin puolustuskyvytön ja haavoittuva, että väkisinkin emotunteet herää. Eikä kenenkään unta myöskään halua häiritä, sen verran pyhästä asiasta kyse ;). Ehkä meidän neitikin vielä joku päivä katselee, että onpas se äiti suloinen kun nukkuu, en viitsi herättää .. HAHAHAHA.

      Poista
    2. Eilen sammuin sänkyyn, lapset leikkivät naapurin lasten kanssa sisällä. Kun lähtivät ulos naapurin tyttö suorastaan huusi 'teidän äiti nukkuu'. Siihen heräsin ja kuulin oman lapsen sanovan 'hiljaa, antaa äidin nukkua'. Eipä se nyt suloiseksi sanonut, mutta ehkä jo ens kerralla. Jaksamista ja hyviä öitä.

      Poista
    3. Eli tuo on täysin mahdollista. Eikä sitä tarvi odottaa edes kovin kauaa ;).
      Kiitos voimatuksista.
      Halaukset sinne!!

      Poista
  3. Voih... en voi muuta sanoa kuin että tunnen tunteesi ja mieli tekisi vain tulla halaamaan! Mutta voin todeta, että kauhean nopeasti sitä unohtaa kuinka rankkaa kaikki olikaan. Meillä on nyt vuoden ikäisen kanssa vihdoin päästy tilanteeseen, että arjesta voi oikeasti nauttiakin. Tahtoa on edelleen hirmuisesti, mutta itkut ovat ihan toisenlaisia. Sellaisia joita kuunnellessa ei sydäntä raasta... kun ei saa leikkiä puhelimella tai kun ei halua itse kävellä... tai kun väsyttää eikä halua yhtään mitään. Kestävät hetken, unohtuvat heti. Aivan toista kuin puoli vuotta sitten. Meillä ei tosin kärsitty refluksista, mutta itkettiin kyllä silti vallan paljon. Yöt minä pidin tyypin hiljaisena imettämällä sata kertaa jos oli tarves. Olin väsy, mutten ainakaan kiristellyt hwrmojani kuuntelemalla huutoa öisin. Nykyään yöt menevät parilla heräämisellä oikein hyvin. Imetän edelleen jos tarves. Ihan sama mitä sanovat. Toimii parwmmin niin ja suosittelen, ellei tosiaan se maito ole mahavaivojen aiheuttaja... tsemppiä teille! Kohta kohta, kunhan maailma alkaa kiinnostamaan pikkuista liikaa, asiat varmasti muuttuvat paremmiksi! :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö on todella todella lohdullista, kun joku ymmärtää. Ja senkin, miksi imettää usein. Itsekin siitä saanut välillä kommentteja kuulla. Sen ymmärtää toinen äiti, jonka lapsi itkenyt PALJON. Jos tissi tuo lohdun, sen mielellään antaa. Itsellä iso pelko sen suhteen, että joutuisin sen mahavaivojen vuoksi lopettamaan. Tästäkin tuntuu vaan olevan niin montaa kantaa (samoin kuin imetysdietistä).
      Uskon (kun kerta sanot ;) ), että paremmat päivät vielä kohtaavat meidätkin. Pikkuhiljaa tässä kokoajan edetään.
      Kiitos kommentista ja tsempeistä!!
      Ja paljon iloisia päiviä teille!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)