Mä en kyl sit ...

Aikaa ennen miestäni vannoin monia asioita. Olin erittäin vahvasti sitä mieltä, että minusta tulisi maailman paras vaimo ja hämmästelin vain sitä, missä se täydellinen mies viipyi.

"Sit ku mä olen parisuhteessa, niin mä en sit kyl ainakaan olis sellanen ja tällänen ja tollanen" - lista oli pitkä. Listan kärkipäässä oli olla sellainen vaimo, joka ei koskaan nipota eikä ärhentele.

 

Noh. Kerronpa nyt, että olen ihan hyvä vaimo juuri minun miehelleni, noin niinkuin keskimäärin, mutta lieviä ja loivia ali- ja ylilyöntejä tulee välillä tehtyä. Onneksi temperamenttien lisäksi tähän perheeseen on annettu hyvä annos huumoria ja anteeksiantoa.

 

Aikaa ennen vauvaa päätin olla tekemättä turhan montaa periaatetta minkään suhteen, koska tiesin, ettei niistä todennäköisesti mikään tulisi menemään kuten ajatteli. Näinhän siinä kävikin. Joitain ajatuksia minulla kuitenkin oli itseni suhteen.

 

"Mä en kyllä sitten sekoa siihen äitiyteen. Mä olen sellanen, joka pitää huolta itsestään ja on aina sellanen ihanan rakastava, huumorintajuinen, rennonletkeä äiti. Ja mä pidän kyllä huolta itsestäni ja parisuhteesta samoin ystävyyssuhteistani."
 

Letkeys on ollut välillä kaukana ja luukkupaidoissa ollut kolmen päivän puklut, kun ei ole enää muistanut mikä päivä on. Ensimmäiset kuukaudet kuljin mammatrikoissa, kun muut eivät vielä mahtuneet päälle. Stressitaso on ollut taivaissa neidin huutaessa vaivojaan, eikä syli ole aina ollut niin lempeä kuin toivoin.  Välillä olen kokenut olevani koko kulmakunnan räjähtänein tuulipukumamma, jonka ripsiväri on jumahtanut kiinni ja rintsikoissa aina maitoa. Ystävilleni olen tilittänyt hullun lailla kaikkea vauvajuttua ja äititunnelmia ja puhelut päättyy harmillisen usein "mun täytyy nyt mennä" -tokaisuun. Sitten puhelun jo päätyttyä mietin, että tajusinko edes kysyä mitä toiselle kuuluu. Neitosen vatsavaivojen tiimoilla olen pähkäillyt pääni puhki ja hiukset halki keinoa jos toista helpottamaan toisen oloa, välillä teki mieli vetää tukka päästä, ihan että saisi jotain muuta ajateltavaa. Tosi rennonletkeetä siis.

On alkanut uusi aika. Suurimmaksi osaksi aikaa tätä nykyä tunnelmat ovat jo melkoiset mainiot. Myin viisi imetyspaitaa kirpparilla. Imetän vielä, mutta onnistun siinä ilman imetyspaitojakin. Minulla on eri vaatteet kuin eilen, enkä haise maidolle. Lenkkipolulla askel kulki jo melko mukavasti.  Hypistelen kankaita jatkuvasti, enkä malta odottaa ompeluharrastuksen alkamista. Meillä nauretaan usein ja nukutaankin välillä. Tuntuu ihan superupeelta olla noin hienon tyypin äiti ja sitä tunnetta mä en kyllä osannut edes kuvitella aiemmin.