Aikapeli

Lapsen kanssa kahden ollessa ajalla pelaamisesta on tullut taitolaji. Joissakin asioissa täytyy olla vain yksinkertaisesti sukkela, toisissa nokkeluus on valttia. Tässä otteita yhden päivän aikapelistämme: 

Kello ei ole lähellekään kuutta, ei edes vielä puoli kuutta, kun neiti haluaa alkaa elämöimään. Mietin, otanko viereen, jolloin saan pelattua yleensä itselleni muutaman lisäunitunnin. Viime aikoina se on tuntunut kohtuuttoman hyvältä vaihtoehdolta, vaikka aina pelkäänkin, että nyt menee unikoulussa opitut taidot harakoille. 

Aamupuuron suhteen on oltava nopea, todella nopea. Jäähdyttäminen nopeutuu jääkaapista otetulla soseella tai näillä keleillä ikkunalle hetkeksi laittamalla. Oman aaukahvin saa juotua kohtuullisen rauhaisasti, jos antaa puuron jälkeen jotakin sellaista nakerrettavaa, jossa menee hetki. Maissinaksu menee noin viidessä sekunnissa eli niistä ei ajankäytöllisesti ole hyötyä, hupia kyllä. Riisikakku on melko hyvä, mandariini ja omena samoin. 

Uloslähtötilanne on isoilla pakkasilla kinkkinen. On mietittävä pukeeko itsensä ensin ja hikoaa itsensä kiukkuiseksi vai lapsen, jolloin kuuntelet hänen kitinää niin kauan, että saa itsensä puettua. Yleensä teen näitä kahta portaittain yhtäaikaa. Näissä asioissa nopeus on valttia. 

Ruokakaupassa jälleen vikkelyys palkitaan, koska muuten tenava herää uniltaan rattaissa, mikä ei ole toivottavaa kotimatkan kannalta. 

Kotiin kavuttiin jättimäkeä topparotsissa hioten pakkasesta huolimatta, kävi niin, että kaupassa tämä äiti ei ollut tarpeeksi vikkelä ja hyvän vauhdin antoi sopiva kannustaja rattaissa. Huh, kotona. Äkkiä ulkovaatteet pois. Suihku, voi se tekisi kutaa. Jos tekee ihan maailman pikaisimman suihkun, lapsi ei ehkä ole kerinnyt tuhoamaan mitään tai satuttamaan itseään millään keksinnöllään. Neitosen mielenkiinto luonnollisesti on kaikessa kielletyssä. Miten pelaan itselleni noin neljä minuuttia suihkua? Jotakin kiiltävää, ei missään tapauksessa lelu. Hahaa, CD. Yksi levy antoi minun käydä suihkussa, mutta ei kyllä toiminut enää seuraavalla kerralla. 

Kattiloiden äärellä apukokki roikkuu aina lahkeessa. "Ihan pieni hetki, äiti ottaa sut ihan kohta". "OO, kato mikä tässä on, onpa hieno kauha/ vispilä/ puuhaarukka/ taikinakulho/ rasia/ maustepurkki (hyvin kiinnioleva)." Kauha on yleensä tylsä, sillä voittaa vain noin minuutin. Kierteinen vispilä antaa jo jokusen minuutin. Tanssiva ja laulava äiti voi parhaimmillaan toimia pidempäänkin, mutta siihen tarvitaan sopivanlainen tunnelma. 

On myös toimintoja, joissa ei auta mitkään pelit. Kantorepun turvin saimme imuroiduttua kodin (ja jes kyllä, olen oppinut laittamaan lapsen selkään ihan omin avuin). Puhelut onnistuivat lenkillä tai lapsi sylissä keikkuen. Käsityöt ja tietokoneen käyttö on kutakuinkin mahdotonta. Todettakoon vielä, että siinä vaiheessa kun olin istunut lapsen kanssa vessassa, tiesin mitä "jatkuva läsnäolo" tarkoittaa. 

Päiväunet, tuo taivaan lahja kaikille äideille ja isille ja kaitsijoille. Silloin pelataan vain sitä peliä, että miten siitä eniten nauttii.