Heippa Kurt ja kaverit

"I'll never be nobody's wife" ... rallattelua lauleskelin muka kauhean kiukkuisena nuorena naisena vuosia, korostan vuosia, sitten. Sen jälkeen onkin sitten nyyhkitty Katri Ylanderin Valehdellaan-kappaleen tahtiin ja ajettu ystävän luokse Tampereelle kuunnellen repeattina Jose Gonzalezia. On myös ilakoitu Ultra Braan kanssa tyttöin kesken ja tanssittu eräätkin Ninja Tunes soundit. On oltu lesoja, kun tuotiin amerikanmatkalta soundtrack, mitä täältä ei saanut (silloin ei kukaan ostanut netistä mitään) tai kummisedältä saaduista erikoisuuksista. SInkkuvuosien sunnuntai-aamuisin luettiin Hesaria ja kuunneltiin Bo Kaspers Orkesteria. Illan hämärtyessä on voinutkin sitten pohtia elämää Radioheadin tahdissa. Olihan tuota Metallicaa ja Queens of Stone Age -kausikin löytyy. Metallican taisin muuten nähdä livenäkin. Voi pojat! 

Omistan Ipadin, sen sisältö koostuu levyistä, CD-levyistä. Viimeksi olen vaihtanyt kappaleet sinne ennen häitämme, siitä on siis yli vuosi. Meillä on mankka (kyllä vain MANKKA), jossa soittelen silloin tällöin levyjäni. Useimmiten soi kuitenkin radio. Koneelle on ladattu Spotify, se ilmainen versio. Yleensä kun menen Spotifyyn, en muista yhdenkään kappaleen tai artistin nimeä, jota haluaisin kuulla. Autossa soi useimmiten radio, mutta siellä soi usein myös yksi levy. Haloo Helsinki on mieheni ehdoton suosikkisuomalaisbändi, levy tuli vuosi sitten jouluna. Joskus olen ehdottanut, että vaihtaisimme levyä, mutta se unohtuu aina. Vantaan reissulle muistimme kuitenkin vaihtelun, matkalla lauloimme Snoop Doggyn kanssa (lapsi oli varmaan onnellinen). 

Mieheni kaivaa youtubesta Ugandalaista musiikkia, joku radio se taitaa olla. Muuta en osaa sanoa, kuin että silloin koko perheen lanne keikkuu. 

Tämä musiikillinen kerronta johtuu siitä, että olen päättänyt hankkiutua eroon osasta cd-levyjäni. Ensimmäisistä eristä luovuin Afrikkaan lähdön yhteydessä. Levyt vievät tilaa kamalasti, enkä minä oikeasti tee niillä muuta kuin satunnaisia aikamatkoja nuoruuteen.

Penkoessani levyjä, tuntui kuin katselisi vanhoja valokuvia. Niin moniin liittyy niin paljon, toisiin taas ei mitään. En minä kaikkia raaski ja halua, sen verran kuitenkin, että vain yksi laatikko kotiinjääville riittää. 

Hypistelen levyjä ja puntaroin onko tämä nyt säilyttämisen arvoinen vai voinko luopua. 

SATA, tasan sata aion päästää käsistäni. 

Jos kuitenkin jonkun levyn vielä kuuntelen, ennen kuin on aika sanoa Kurtille heippa. 

P.S. Mitä sitten jäi: Jäi noin sata. Sadan joukkoon pääsi mm. kaikki joululevyt, Erykah Badu, Amelien soundtrack, Nina Simone, Chicago, Haloo Helsinki ja Ace of Base (älkää kysykö miksi).