Banaanilettukestit itseni kanssa

Mieli on aurinkoinen, vaikkei sitä taivaalla olevaa lämpömollukkaa ole juuri näkynyt. Kesäsuunnitelmia heinäkuulle on jo liuta. Kiva kun on paljon kivaa tiedossa.

 

Nyt seuraa harvinaisuus blogissani: resepti. Ihan oikea resepti, jonka mukaan voi kenties joku muukin keittiössä häärätä. Syy miksen laita tänne useammin mitään ohjeita on yksinkertainen: käytän harvoin ohjeita itsekään. "Vähän tota, vähän tota" - tyyppinen marttailu, ohjeita vilkuilleen tai päästä muistellen on hieman hankala pukea sanoiksi blogiin. Josko nyt koskaan niin ihmeitä valmistankaan, että niitä kannattaisi julkaista.

 

Oma viljaton-maidoton ruokavalio neitosen takia on saanut vähän uusia kuvioita syömiseen. Hyviä vinkkejä minulle on antanut muutama ystävä, joilla samanmoista ruokailua. Yhden pikkuleipäohjeen jaan vielä myöhemmin, ehkä niistä onnistun saamaan myös sellaisen kuvan, joka ruokalehtien tavoin houkuttelee luokseen. Alla oleva kuva sitä tuskin tekee, pahoittelen. Tampereella ystäväni teki meille äideille ja isommille lapsosille banaanilettuja, joiden monimutkainen ja -vaiheinen teko-ohje tulee tässä:

 

Yksi banaani

Yksi kananmuna

 

Mössää keskenään. Paista.

Pidin juuri maanantai-iltapäivän lettukestit kahvin ja radion kera. Lauleskelin myös. Isäni sanoin: ei voi mennä kovin huonosti jos laulattaa. Laula sinäkin!



Pian, ihan pian

Kuluneella viikolla meillä on ollut vieraita Englannista, ollaan kyläilty Tampereella ja kannustettu kentän laidalla pieniä potkupalloilijoita. Ollaan puunattu koti. Pesty ehkä miljoona kiloa pyykkiä. Eräs on huutanut joinakin öinä kurkku suorana, niin että tiesi Tampere kuka on tullut käymään ja tiesi naapurit, että tultiin takas. Päivisin meillä on ollut sen verran mainio meininki, että en ole ollut  (yölläkään) hermoromahduksen partaalla kuin noin kerran.

 

Eilen iltamyöhään kannoin pirpanaa sylissäni pitkin kotia puhuen samalla kaukopuhelua. Puhelun loputtua ilta-aurinko osui kauniisti keittiön seinään. Siihen mikä on yhdessä remontoitu. Katselin siinä maagisessa kesäillan auringossa pieniä varpaita ja tunsin suurta onnea. Ihan pian, todella pian, aivan juurikin kohta ollaan taas koossa. Tämä meidän pikkuperhe. Ja ihastellaan varpaita yhdessä (tai katsotaan jalkapalloa). On tämä ollut meille kaikille melkoinen pari kuukautta. Tai oikeastaan voisi sanoa melkoinen vuosi. Seuraavaksi haluaisin tietää mitä on se kuuluisa "ihan perusarki".

 

 

 

P.S. Pakko mainita, että tämä on sadas kirjoitukseni. Juhlapostaus siis. Ha!

 

Yök ja iik

Kutakuinkin kaoottisen maanantai-aamupäivän kruunasi itkuisen akupunktio-session jälkeen huomattu pikkuruinen ällötys.

 

Viesti Ugandaan:

"No se on sen päässä. Näyttää vähän hämähäkiltä, muttei kuitenkaan ole. Paksumpi vartalo. Lyhyemmät jalat. Pistää päänsä ihon alle ja alkaa kasvaa. On tosi kauhea ja ällöttävä. Se voi olla joskus vaarallinen. Mä soitan nyt ensiapuun. Kato sanakirjasta, mä en nyt tiiä mikä se on englanniksi."

 

Soitin päivystävälle sairaanhoitajalle ja selitin jo hieman selkeämmin ja vähemmän kaoottisesti. Lapseni päässä on PUNKKI. Miten sen kanssa nyt toimitaan. Otimme punkkipihdeillä (toisin sanoen isäni otti) sen irti, mutta näyttää että pieni musta piste päässä vielä on. Sairaanhoitaja kertoo, että punkista voi jäädä sen pää ihon alle ja sitä ei saa alkaa ronkkimaan. Kun punkki on saatu ihon päältä kokonaan poistettua, poistuu loppu muutamassa päivässä. Kohta voi jäädä punoittamaan ja olla hieman kutiseva, mutta siitä ei tarvitse vielä huolestua. Punkin poiston jälkeen alue desinfioidaan ja kädet pestään. Jos viikonkin päästä vielä iso punoittava alue, pitää asia tarkistaa. Selvä.

 

Puhelun aikana oli tullut jo useampi kaukopuhelu: What is going on? Is she ok??!?!?

Nyt kykenin jo vähemmän sekalaiseen selitykseen.

 

Tilanne hallussa!!

Toivon

 

keskikesän juhlaa

 

 

 

Pallomekko

Joitakin viikkoja sitten ihana neljävuotias ystäväni murunen sai synttärilahjaksi tekemäni mekon. Mekko mukailtu hieman tämän ohjeen mukaan. Tosi helppo tehdä. Tämän mallisia omallakin tenavalla jo muutama.

 

 

Sosetta

Olemme päässeet lusikkaruokailun maailmaan. Sanovat, että se saattaa auttaa refluksivaivoihin, sen vuoksi varaslähtö. Ja luultavasti nuo kiinteät ovatkin omalta osalta auttaneet. Tänään oli sosetalkoot mummin kanssa. Rakkaudella tehtyä sosetta on kiva antaa tenavalle.

Inspiraation lähteenä toimi tämä kirja (kiitos ystävälle, joka sen lahjaksi antoi).

 

Kokeneilta äiti-ystäviltä tuli vinkit pilttipurkeista, jääpalamuoteista sekä pikkupusseista. Pikkuvatsaan on päätynyt miniannoksia porkkanaa, perunaa ja luumua. Seuraavaksi vuorossa bataatti. Nam ja maiskis, hyvin on uponnut.

 

 

 

 

 

 

P.S. Onkohan niitä läpimentäviä seiniä kovinkin monta? Kesäyöt on muuten melko valoisia..

Se olikin jo ihan kulman takana

.. se seinä.

 

Edellisestä postauksesta kului muutama päivä, kun päätös saada M. kotiin tehtiin. Tunnelma muuttui samointein. Seuraava kerta Ugandaan perheen kera sitten. Lentojen aikataulu on erittäin kirkkaana mielessäni. Enää hetki pieni.

 

Ja niin se itkuseinä, -muuri mikä lie. Uskon, että menimme senkin läpi. Viimeiset päivät ovat olleet mahtavia. Kerta kaikkiaan. Meillä jokellellaan, hymyillään, kääntyillään ja aikast kivasti myös jo nukutaan. Itkujen määrä on vähentynyt suuren suuresti ja ilon sitä vastoin lisääntynyt.

 

Oliko se akupunktio, minun maidoton-viljaton ruokavalio vai neidin kiinteiden ruokien aloitus. Vai oliko se niin monen ihmisen hyvät ajatukset ja kädet ristissä. Vaiko vain, että pirpanan ikä teki tehtävänsä. En tiedä, mutta sen tiedän että tämä on mahtavaa!! Tämän toivon jatkuvan.