Noir? ja pari jouluvirhettä

Saatatte ehkä muistaa minun maininneen miten joulukorttien teko ei ole ihan välttämättä paras tapa viettää yhteistä mukavaa parisuhdeaikaa. Piparkakkujen tekemisen ajoittaminen jalkapallopelin aikaan ei myöskään lisää iloista joulutunnelmaa, suuri virhe. En suosittele myöskään joulutorin, markkinoiden ja kauppakeskusten yhdistämistä samalle päivälle. Motivaattoriksi ei riitä "pakko löytää pinkki ukulele" tai "on aina kiva vaan katella näitä itsetehtyjä juttuja". Helsinki-reissumme päätyi päätökseen, että ensi vuonna hankin/ teen lahjat itsekseni tai naisseurassa. Ja jo tänä vuonna voin myöntää, että on melko virheellistä ajatella että se mikä on minusta mukavaa, olisi eittämättä myös toisesta.

 

Sen sijaan se, mikä oli molemmista erittäin mieluista Helsingissä oli tämä: tanssiteos Noir? Itse vaikutun lähestulkoon aina, kun ihminen käyttää kehoaan ilmaisuun taidolla, jota ei voi kuin ihailla. Esitys oli ajoittain hämmentävä, välillä vähän ehkä itkettikin, toisinaan nauratti ja välillä vaan katsoi. Mutta pidimme, molemmat. Erityisen mukavaksi Kaapelitehtaalla käymisen teki se, että tapasimme vihdoin monta mahtavaa naista, yhdistävänä tekijänä Afrikka (ja blogi). Niitä kohtaamisia, mistä jää hyvä mieli. Se on niin vinhan kiva tunne, kun joku ymmärtää selittämättä.

 

Huomenna pyrimme kehittämään sopivanmoista yhteistä jouluhenkeä joulutorttujen äärellä. Tällä kertaa en pistä toiveitani liian korkealle, välttääkseeni neljännen jouluvirheeni. Olen pyytänyt muutamat muutkin apukädet varuiksi talkoisiin. Kohtuullisen suurella varmuudella lauantaina molemmat hyräilee samoilla mielekkäiden joulutunnelmien aalloilla, kun saamme kotiimme monia ihania ihmisiä luomaan jouluhenkeä kanssamme.

 

P.S. Jotenkin muka koin ansaitsevani sen verhon, mitä useamman kuukauden haaveillut. Nyt se on meidän keittiössä, tulen iloiseksi aina kun katson sitä (vaikka kuvan laadusta en tulekaan yhtä iloiseksi).