maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vaalit 2015

Kirjoitin ennakkoon tuumoksia tulevista vaaleista, joten ajattelin ympyrän sulkeutumisen kannalta, että sen voisi tehdä myös vaalien jälkeen. 

Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä mitä sanoa. Olen hämmentynyt. Olen myös iloinen. Ja olen todellisen pettynyt ja peloissani. Tunne kerrallaan. 

Hämmentynyt. Olin vanhemmillani lapsen kanssa vaalivalvojaisissa ja lähdin ajelemaan kotiin ennuste siitä mielessä, että perussuomalaiset häviää 7 paikkaa, Vihreät voittaa (nämä kiinnosti minua eniten, siksi ne päällimmäisenä). Iloitsin asiasta. Sanoin isälleni, että tämä on merkki että ihmiset haluavat inhimillisempiä arvoja, maailma muuttuu paremmaksi. Kun ajelin kotia kohti, kaunis ilta-aurinko valaisi puita, radiossa kuului Haloo Helsingin sanat "Tartu kädestä käteen, laula sielusta sieluun. Kasta varpaat kylmään veteen, Hyppää täysillä joutsenlauluun." Minulle tuli kyynel silmänurkkaan, koin suurta onnea. Kotona halasin miestä ja puhkuin iloa. Mies lähtee töihin, minä nukutan lapsen. Palaan ruudun ääreen, en usko muuttunutta tulosta. En vaan voi. Miten tässä näin kävi? Mitä tapahtui? 

Pettynyt, jälleen kerran pettynyt, että ihmiset eivät välitä kaikista ihmisistä. Että ne välittää vaan "meistä" ja vielä kamalampaa on se, että he kokevat että minä olen se "me", mutta mieheni (ja lapseni?) on "he". Pelottaa, ei niinkään se mitä päätöksiä he tekevät, vaan enemmän se minkälaista ilmapiiria ja arvomaailmaa tänne luodaan. Olisko persujen mielestä parempi, että me emme olisi täällä? Saako heidän mielestään meillä mennä hyvin? Mitä tämä kaikki tarkoittaa? 

Koin myös iloa. Kaksi maahanmuuttajataustaista ehdokasta (toinen varmistuu keskiviikkona) pääsi läpi ensimmäistä kertaa. Hekin ovat suomalaisia (tahtoi persut niin tai ei). Pidän heidän molempien ajatuksistaan paljon. Iloitsin myös siitä, että Vihreät saivat selkeän voiton. Ja siitäkin iloitsin, että vaikka facebookissani on vain 185 ystävää, vilkkui seinät samoja tunteita, mitä itsellänikin on. En siis ole yksin. Et sinäkään! Yhdessä kaikki on mahdollista eikä mitään ole vielä menetetty. Hetkinen, kuulostan lähinnä huonolta vaalimainokselta. Stop. 

6 kommenttia:

  1. Ei tätä maata ja ihmisiä yksi puolue voi muuttaa. Minä ainakin uskon hyvään ja tasavertaiseen tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eihän ne muuta sinua ja minuakaan. Ja haluan ajatella, että heidänkin toimissaan on jotain hyvää. Katsotaan miten tässä käy. :)

      Poista
  2. Miten niin varmistuu keskiviikkona, ihan varmoiksi ne noita tuolla mediassa mainostaa?

    Muutoin: kiitos mainiosta tekstistä. Hyvä jälkipyykki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ozanin sanoin: "On epätodellinen olo. Olen aivan häkeltynyt luottamuksestanne. Tulos on niin tiukka, että vielä pitää odottaa tarkastuslaskentaa keskiviikkoon. Siitä huolimatta haluan sanoa teille kaikille KIITOS!"
      Eli tarkistavat vielä, mutta mun käsittääkseen (toivoakseen) menee kyllä läpi.

      Muutoin: kiitos :).

      Poista
  3. Samoja tunnelmia täälläkin. Vihreiden kannatuksen lisääntymistä ja kahden maahanmuuttaja ehdokkaan läpimenoa lukuunottamatta olen totaalisen pettynyt, peloissani ja vihainen. Pettynyt kansaan, joka haluaa Suomen taantumisen tielle. Peloissani lapseni puolesta, sillä vaikka vaalitulos ei tarkoittaisi mitään käytännön eroa kertoo se kuitenkin paljon ilmapiiristä. Vihainen populisteille ja rasisteille.

    Harkitsemme muuttamista jonnekin aidosti monikulttuuriseen maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tässä pari päivää sulatellut tapahtunuttu, jotenkin tunteet hieman laantuneet. Maailma näytti ihan samanlaiselta. Onhan ne perussuomalaiset olleet kokoajan täällä, nyt vain saivat äänensä kuuluviin. En myöskään suostu uskomaan, että kaikki persut ovat rasisteja. Eihän ne vaan voi olla (tai sitten olen sinisilmäinen). ¨

      Moni muukin monikulttuurinen perhe on tuonut ajatusta muutosta esille. Itse ajattelen, että pidetäänpäs itsestämme vielä enemmän ääntä. Tehdään siltoja. Rakennetaan keskustelua. Ei anneta tämä lannistaa ja "voittaa" meitä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)