Lapsen itku, se josta ei ota mitään selvää

Muistan jo vauva-ajan alkuajoilta, miten sitä kuuli, että pian oppii mitä mikäkin lapsen itku tarkoittaa. Pian? On kulunut vuosi ja kolme kuukautta, eikä homma ihan hallussa ole vieläkään. 

Olimme Maailma Kylässä-festareilla (erinomainen päivä) ja bussimatka takaisin kesti 1,5 tuntia. Bussi oli viimeistä penkkiä myöten täynnä. Sylissä oleva lapsi alkaa kiemurrella ja itkeä. Itku ei ota laantuakseen ja äänen käyttö lisääntyy. Kovaäänisesti itkevä lapsi saa joka solun heräämään ja joutaa pohtimaan kerran jos toisenkin MIKÄ SULLA ON HÄTÄNÄ!? Selkä kaarella. Hiki valuu. Kaikki kikat käytetään. Vierustovereille selitän jotain korvatulehduksesta. Kaivetaan jo tissi (se minkä piti unohtua Lontooseen, no äh joo hassu mielikuva, imetys siis) esiin. Tunti ja viisitoista minuuttia se kesti, se itku. Kotikaupungin kyltin kohdalla vihdoin saapui hiljaisuus.

Neljän päivän ajan olimme jo todenneet molemmat, että lapsi ei ole kunnossa (tämän kyllä uskon olevan totta, enkä meidän ihan seonneen). Tuon äänekkään bussimatkan jälkeen saimme viimeisen kimmokkeen suunnata päivystykseen. "On todella hyvä asia, että lapsella on temperamenttia ja hän ilmaisee itseään voimakkaasti. Paljon, paljon parempi, kuin sellainen lapsi joka ei ilmaise", sanoi lääkäri meille, kun istuimme ehkä vähän noloina lääkärin todettua lapsen olevan kunnossa. "Korkeintaan kurkku vähän punoittaa", hän jatkoi. Ei voi olla totta!  

Kotihississä lapsi hymyilee peilikuvalleen (vai nauraa meille?). Olemme kutakuinkin sanattomia mieheni kanssa. 

Voin nyt ihan avoimesti kertoa, että minä en todellakaan tiedä mitä lapseni milloinkin itkee. Toivon, etten ole ainoa. Tai jos olen, kertokaa nyt ihmeessä mistä sellaisen lapsen itkuäänikirja-sarjan voi ostaa, missä kerrotaan mitä mikäkin itku tarkoittaa. 

Seuraavana päivänä toteamme, että olimme oikeassa, lääkäri ei. Ei tenava ihan kunnossa ollut. Lapsella on vatsapöpö. 

Kyllä me sittenkin jotain tajutaan. 

Vähäitkuista viikkoa kaikille!