sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Peiton alkusilmukat

Joskus kun aloittaa isoa projektia, siitä on hyvä kertoa ääneen. Jää ikuistettu merkintä siitä, että valmistakin on ollut aikeissa saada. Sain vihdoin aikaiseksi opetella isoäidin neliön, ja niinkin modernisti kuin youtubesta. Tavoitteena on, että kun pirpana siirtyy pinnasängystä isojen tyttöjen sänkyyn, koristaisi tilkuista tehty peitto päivällä sänkyä. Onneksi siirtymiseen on vielä hyvä tovi aikaa. Alkuun on päästy kotona olevien jämälangojen sekä ostettujen valkoisen ja vaaleanpunaisen kanssa. Työn edetessä saattaa väriä tulla vielä lisää, vaikka joidenkin mielestä saisi olla ehkä enemmän harmoniaa ja vähemmän värejä. 





8 kommenttia:

  1. Ah, ihania! Itse saimme häälahjaksi isoäidin neliöistä tehdyn torkkupeiton kummitädiltäni, enkä lakkaa sohvalla maatessani ihastelemasta, kuinka monta pientä näperrystä se sisältääkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos. Hieman arastelin, että onkohan nää esittelyn arvoisia (ainakaan vielä).
      Jotenkin mua just viehättää näissä se monista paloista koostuva kokonaisuus. Ja miten joka palaa mietti erikseen, kun ei ole tarkkaan suunniteltu värikaavio. :)

      Poista
  2. Ihana ja siisti :-)
    Ja juuri noin värikäs sen kuuluukin teillä olla ; kuin teidän elämä <3

    Tätskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Ja varsinkin kun tulee lapselle. Sille tättähäärälle :D.

      Poista
  3. mä rakastan mormorsrutor ja kaikkea mitä niistä saakaan aikaiseksi. naten raskusaikana tein pienen viltin joka on lämmittänyt vaunuissa. hyvä kun projektille on aikaa , kiireellisenä projektina tuollainen ei ole mukava. on niin kiva leikkiä paloilla ja koota eri kokonaisuuksia. parasta on kun i ole selvää kaavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja kun voi muuttaa suunnitelmaa kokoajan. Miettiä mitkä palat sopii vierekkäin ja mitkä taas ei. Mitä värejä seuraavaan palaan jne. Vähän ku elämä :).

      Poista
  4. Ihana peitto on tulossa! Minäkin rakastan noita ruutuja, siitä huolimatta kolme ja puoli vuotta sitten esikoiselle aloitettu peitto on yhä kesken... :) Sinut tuntien tämä peitto tulee kyllä valmistumaan ajallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivotaan, että pysyy ihanana loppuun saakka.
      Heh joo joskus noi projektit tuppaa kestämään...
      Mutta nyt on jo 19 palaa valmiina, että ehkä tuo valmiiksi tulee ennen joulua .. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)