Dymo ja hermoriekaleet

Olen kaikin tavoin vältellyt aihetta 'passi' sekä puhuessa että kirjoittaessa, koska joka kerta kun mainitsenkin asian, hermoriekaleeni pompsahtelee joka suuntaan. Noin kaksi viikkoa toiveikas passinhakija on käynyt joka päivä virastossa kysymässä joko sen uusitun passin saisi kätöseen. Joka päivä samanlaisia ympäripyöreitä vastauksia ja kehotus tulla huomenna uudelleen. Lomapäivät kuluu hieman sekavissa oloissa. Olen viimeksi odottanut puhelimen piippausta tai soittoa yhtä paljon teini-ihastusaikoina, kun toivoi yhteydenottoa mielitietyltään. Sydän hyppää kurkkuun, kun näen että tulee kaukopuhelu. Ja jo ensimmäisestä sanasta kuulen, ettemme tänäänkään saaneet hyviä uutisia. Ehkä huomenna.

 

Olen käyttänyt kaikki huterat amatöörioppini mindfulnessista, mielenrauhoittamisesta, joogasta, meditaatiosta, rentoutumisesta, myönteisestä ajattelutavasta ja jos jonkinlaisista keinoista, jotka kehottavat pahan mielen "lipua ohitsesi" ja "hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on". Olisi ehkä kannattanut mennä joillekin kursseille noista yllämainituista, nyt niitä taitoja todella kaivattaisiin.

 

Ystävälläni on ollut nyt noin vuoden Dymo-laite, jota olen salaa kadehtinut. Hankin sen joitakin viikkoja sitten. Ajattelin askarrella sillä ärsyttää-kortin purkaakseni turhautumista. Kuinka ollakaan, kun aloin sitä tekemään, meni kone juntturaan ja lakkasi toimimasta. Yritin pelastaa sinnikkäästi tilanteen erinäisillä työkaluilla, joista en hajottanut kuin yhden pienen haarukan. En saanut tehtyä korttia enkä korjattua laitetta. Uskoakseni Dymo pitää vain positiivisista sanoista, koska kun käytin sitä äitienpäivä korttiin, ei ollut mitään ongelmaa.

 

Huomenna istutan yrtit parvekkeelle. Sormet mullassa tulee aina väkisinkin toiveikkaampi olo.