Hyvä äiti

Olen tällä viikolla ollut erittäin pöyristynyt äitien keskusteluista netissä. Uskoakseni aika moni pidemmällä kokemuksella oleva tietääkin jo, mitä palstoja kannattaa välttää jos ei halua lukea riitaisia viestiketjuja ja toisten syyllistämistä. Itse osallistuin joihinkin facebookin keskusteluketjuihin, mutta viestiketjut lähti elämään sellaista elämää, että huomasin haaskaavani aikaani. Epätoivoiset rauhanneuvotteluyritykseni meni ohi kärttyisten äitien. Turha viljellä hymynaamoja, kun ihmiset ovat todella tosissaan. 

Olenhan minä tiennyt, että sosiaalinen media osaa olla julma. Sen verran elin kuitenkin vaaleanpunaisessa kuplassa, että luulin näiden juttujen olevan lähinnä anonyymien pöhelöiden sanaoksennuksia ruudulle (mikä ei tee asiasta yhtään sen hyväksyttävämpää).

Syyllisyys, se kuuluu melkoisen monen äidin tunnevalikoimaan. Äidit syyllistyy kaikenmoisista asioista. Hyvät syyllisyyspöhinät saa aikaan mm. kestovaippailu, imetys, perhepeti, uskonto, sokerin syöminen sekä lasten hoitokuviot. Ei ole uusimpia kuorihaalareita ja mekkokin on halpa kirppislöytö. Toisten arki näyttää niin hienolta ja koti kiiltää siisteyttä. Ja sitten se kolikon toinen puoli, se kiiltävä. Siinä vaiheessa kun toinen äiti on tehnyt omasta mielestä jonkun huonon valinnan tai jotenkin nyt ylipäätänsä ollut huono äiti, ollaankin itse tosi täydellisiä ja voidaan alkaa neuvomaan toista. "Alentamalla toisen, ylennät itsesi", vai miten se meni. 

Omat syyllisyyspurot ovat kulkeneet lähinnä tunnemaailmani suhteen. Koska koin vauva-aikamme niin vaikeana, tunsin usein syyllisyyttä siitä etten jaksanut nauttia joka hetkestä. Tällä hetkellä syyllisyydet ovat jääneet taka-alalle ja ajattelen olevani hyvä äiti. Edelleen välillä tulee paskoja fiiliksiä, kun lapsi huutaa tuskiaan (eikä nämä ikinä selviä ja lopu nämä vatsakivut), mutta olen antanut itselleni luvan kokea myös kielteisiä tunteita äitiydessä. Ihmisenä en ole valmis, en myöskään äitinä. On asioita, joissa haluan kehittyä. Olen äitinä juuri sellainen, kuin olin ennen lastakin. Temperamenttinen, tunteellinen, luova, rakastava. Olen myös lyhytpinnainen, hermostun herkästi ja panikoin toisinaan mitättömistä asioista ollen samalla totaalisen kaoottinen. Haluan näyttää tytölleni, että on ihan ok, että välillä hermostuttaa ja aina ei onnistu. Se on elämää ja inhimillisyyttä. Meillä saa näyttää kaikki tunteet (toki niiden ilmaisua saa jos tahtoo, hieman hioa).

Minä tarvitsen toisia äitejä. Saan heiltä paljon voimaa, neuvoja ja jakamisen kokemusta. Kun olen heikoilla, haluan heiltä kannustusta ja tukea. Ilot ja onnistumiset haluan tuplata ne jakamalla. Toivon, että osaan olla hyvä äititoveri myös muille, ettei kenenkään koskaan tarvitse kokea syyllisyyttä minusta johtuen.

Jokainen äiti tekee parhaansa!