Yhteisöllisyys ja kaihomielinen kansa

Suomen ja Ugandan eroista puhuttaessa, nousee usein kärkipäähän sana yhteisöllisyys. Kyllähän tuo taitaa totta olla, että lähempänä päiväntasaajaa pitää yhteisö enemmän huolta toisistaan. Kun joku on hädässä, ei häntä jätetä yksin. Muistan seurustelumme alkuajoilta erään patjatapauksen (joka myös sai rakkaudentunteeni tiivistymään); 
Bodabodakuski kolkutti ovea ja tuli hakemaan olohuoneen lattialtamme patjan, joka toimi sohvan sijaistajana. Olin jo tekemässä sulholle kirjallista valitusta siitä, että meillä ei ollut nyt olohuoneessa yhtään pehmeää alustaa, mille rojahtaa, kunnes kuulin tarinan. Bodabodakuskilla ei ollut lapsilleen kuin kova lattia millä he nukkuivat, meillä oli makuuhuoneessa sänky. Hän tarvitsi patjaa enemmän, minkä vuoksi M. sen oli luvannut. 

Kaikessa kultareunuksessaan ja kauniissa tarinoissaan yhteisö on myös kehitysmaan ainut turva, kun valtio ei kanna huolta asukeistaan kuten hyvinvointivaltiossa. Hyvinvointivaltiossa on aina joku ottamassa kopin jos meinaa pudota. Se miten hyvin koppi onnistuu ja kuinka kauan siinä kestää, on oma pohdinnan aihe. Itse eräissäkin auttavissa tahoissa työskennelleenä, minulla olisi paljon sanottavaa mm. palveluiden kohdentamisesta, laadusta ja siitä miten ihmiset kohdataan. Jätän sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen nyt kuitenkin aivan muille tahoille, olenhan sentään äitiyslomalla.

Juttelimme eräänä päivänä M.:n kanssa murheen murtamasta tuttavastamme. Keskustelu lähti rönsyämään masennukseen ja mielen synkkyyksiin. M. ei voi ymmärtää miksi tämän maan ihmiset ovat niin paljon yksin/ kokevat olevansa yksinäisiä. Hän myös kertoi, että kotimaassaan itsemurhat ovat melko harvinaisia, mutta jos niitä tapahtuu, on syynä usein kykenemättömyys kantaa perheestä taloudellisesti huolta, ei yksinäisyys. 

Huumoripläjäyksenä kerrottakoon, että kuvittelimme M.:n tänne Suomeen yksinäiseksi ja surulliseksi. Hänen kuningassuunnitelma tilanteen ratkaisemiseksi oli mennä puhumaan poliisille tilanteestaan, jotka voisivat sitten hankkia hänelle ystäviä. Suomen poliisiin voi luottaa. 

Viime lauantaina olimme juhlistamassa Ugandan 52. itsenäisyyspäivää Helsingissä. Tapasimme monen juhlijan joukossa yhden blogini lukijoista perheineen. Hieno kohtaaminen. Iloisena pohdin kuinka mahtavia kontakteja tämä blogi on meille tuonut. Suomalais-afrikkalainen blogiyhteisö. Sunnuntaina ruokaosuuskunnan sadonkorjuu-juhlissa oli helppo tuntea kuuluvansa joukkoon. Lähdön hetkellä saimme kutsun syntymäpäiväjuhlille. Onnistuneen illan jälkeen kiittelimme kovasti kutsusta uusia mukavia tuttavuuksiamme, johon saimme vastauksen: "tämä osuuskunta on tällaista yhteisöllistä touhua". 

Viikonlopun jälkeen olin täynnä ihmisrakkautta (sen voi päätellä positiivisten adjektiivien määrästä yllä olevassa kappaleessa). Täällä tämä enemmän napapiiriä kuin päiväntasaajaa lähellä oleva kansa osaa olla yhteisöllinen, kun tekee myös itse ihan pienen askeleen kohti toista. 

Bodaboda at Seese Island