Pinkki, pinkki, pinkki, pinkki

"Ja sitte ei todellakaan mitään vaaleanpunaista", sanoin kun selvisi, että esikoinen on tyttö. Melko pitkään meillä menikin aika kivan pinkittömästi. Sitten alkoi tulla kavereiden vanhoja vaatteita, aika pinkkisiä. Tuli lahjoja ihmisiltä, onneksi muutakin kuin pinkkiä, mutta tuli myös pinkkiä.

Vaatekaupoissa löytää kyllä muutakin, kun jaksaa hieman nähdä vaivaa, tai käydä vaikka poikien puolella. Lapselta löytyy kutakuinkin kaikkia sateenkaaren värejä. Tahtotyttö tykkäsi kaikista väreistä, laittoi päällensä näppärästi mitä hänelle eteen oli valmiiksi pistetty. 

Sitten se iski, kuin salama taivaalta, aivan yhtäkkiä, mitään varoittamatta. Ravisteli äidin värimaailman ihan sikinsokin. Pinkkitykkäys. En tiedä saiko lapsi tartunnan kerhosta, jonka vastikään aloitti, vai olisiko se tullut ihan kotonakin, mutta se tuli vahvasti ja jäädäkseen. "Äiti mä tykkään pinkistä!" Nyt kaiken, korostan KAIKEN, pitäisi olla pinkkiä. Lenkkarit, takki, pipo, hanskat, laukku, sukat, kengät, leggarit, vappupallo, vappuhuiska, saippukuplapullo, hiekkalapio.. HUOH. Eihän tässä sitten ole paljon auttanut, kuin nostaa kädet ilmaan. Choose your battles (valitse taistelusi) sanovat, tämä ei ole meillä yksi niistä. 

Pinkin määrä on lisääntynyt taloudessamme niin, että minua välillä hieman väriahdistaa, mutta onneksi vielä onnistuu sellaiset sopuisat kompromissit että esimerkiksi yksi vaate on pinkki ja äiti saa silmilleen vaikka tummansinisen alaosan. Toistaiseksi olemme välttäneet Disney-supermarkkina-prinsessat, mutta prinsessoista kyllä puhutaan aika usein, niistä oman elämän prinsessoista. 

Ristiäisissä hurahdin itsekin vaaleanpunaiseen, myönnetään.